Säyneisen kirkko 1.5.1994

Viime aikoina on tiedotusvälineissä käsitelty paljon Helsingin seurakuntien julkaiseman Kirkko ja kaupunki- lehden toissaviikkoista pääkirjoitusta, jossa päätoimittaja Seppo Simola otti reippaasti kantaa EU-neuvotteluihin ja niiden käsittelyyn Suomessa. Simola ihmetteli mm. kuinka samat henkilöt, jotka neuvottelivat ratkaisun, ovat nyt epävarmoja sen hyvyydestä. Piikki oli tarkoitettu Keskustapuolueelle ja niinpä Olli Rehn unohti edellisen presidenttimme neuvon - ei pidä provosoitua kun provosoidaan - ja antoi reippaasti takaisin. Asia oli jopa sen väärtti, että arkkipiispa ja Helsingin piispa julkaisivat avoimen kirjeen Rehnille, jossa he sanoivat suurin piirtein, ettei kirkko ole EU:sta mitään mieltä.

Asiaa käsiteltiin vielä TV-1:n ajankohtaisohjelmassakin, jossa Simola jatkoi kyselemällä onko maaseudun tukemisessa yleensä mieltä. Tämän hän korosti sanovansa kaupunkilaisena päätoimittajana eikä pappina.

Koko asia herättää ja on jo herättänyt muutamia kysymyksiä:

1. KIRKON JA PAPISTON ROOLI YHTEISKUNNASSA

2. YHTEISKUNNAN VASTUUN RAJAT

3. TIEDOITUKSEN MORAALI JA TASAPUOLISUUS

1. KIRKON JA PAPISTON ROOLI YHTEISKUNNASSA

Olli Rehn (ja varmasti moni muukin) pahoitti mielensä kun kirkollisen lehden päätoimittaja otti kantaa ajankohtaiseen asiaan. Maaseudun näkövinkkelistä kannanotto oli varmastikin hyvin negatiivinen - kaupunkilaisten taas lienee hyvin helppo olla samaa mieltä. Ja Simolahan on kaupunkilaisten pappi. Sikäli hän pitää vain omiensa puolia. Samoin minä taistelen joskus kynsin hampain oman alueen etujen puolesta. Laajemmin ottaen eri maiden kirkot puhuvat omien kansallisten etujensa puolesta. Muistan erään LML:n työntekijän eräällä luennolla sanoneen, että meidän luterilaisten vamma on liika itsenäisyys. Puhumme Suomen ev.lut kirkosta ja Säyneisen srk:sta jne. sensijaan, että puhuisimme ev.lut kirkosta Suomessa ja Kristuksen srk:sta Säyneisessä. Määritelmämme eivät lähde kokonaisuudesta vaan osista. Sen negatiivisena seurauksena emme usein tarpeeksi ajattele asioita kokonaisuutena.

Tässä tapauksessa kritiikkiin lienee ollut aihetta poliitikkojen ollakko vai eikö olla - asenteen suhteen mutta jonkun kansanosan etujen korostaminen toisen kustannuksella ei ollut paikallaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että kirkon tulisi olla näkymätön, hajuton ja mauton, vaan kannanottojen tulisi nousta kirkon oman julistuksen pohjalta. Kirkon olisi suotavaakin olla aktiivinen yhteiskunnallisissa kysymyksissä mutta ei lainavaatteissa. Kyllä Jeesuksen julistuksesta löytyy pohjaa myös yhteiskunnan periaatepäätöksiin. Tässä kysymyksessä tulisi muistaa, että sana vanhurskaus tarkoittaa oikeusterminä kaikkien kannalta mahdollisimman hyvää ratkaisua.

2. YHTEISKUNNAN VASTUUN RAJAT

Kun Simola kyseli, kuka maksaa EU-ratkaisuun liittyvän kansallisen tuen ja onko se mielekästä, hän raapaisi vain pintaa. Jos katsomme totuutta silmiin, huomaamme, että moni teollisuudenala on jo tehnyt saman kysymyksen. Se on ollut vain muodossa "kannattaako suomalaiselle maksaa huippupalkkaa kun virolainen tekee saman työn murto-osa palkalla?" Hinnoilla emme pysty koskaan kilpailemaan kaikkien kanssa. Aina löytyy joku maa maailmasta, jossa työ on halvempaa. Tältä kannalta katsoen ylipäätään Suomessa ei kannattaisi asua ja tehdä työtä. Täytyy myös myistaa, että mikäli tuota "kuka maksaa" -asennetta tarkastellaan kriittisesti, niin samasta syystä kuin maaseudun tukiaisia kritikoidaan, voidaan kritikoida myös kaikkia muita yhteiskunnan tukiaisia. Asenteen ääripäänä on kapitalismi puhtaimmillaan, jossa luonnonvalinta karsii muut kuin menestyvät pois. Eli ei työttömyystukia, ei lapsilisiä, ei ilmaista koulutusta, koska "jokuhan nekin maksaa".

Tähän suuntaa on yhteiskuntaamme valitettavasti viime vuosina viety. Sitä mukaa kun kristilliset arvot on työnnetty syrjään yhteiskunnassamme ovat tilalle tulleet kylmät mammonan arvot. Lähimmäisenrakkauden ja yhteisvastuun tilalle on tuotu kilpailun ja markkinamekanismien arvoja. On itsensä pettämistä puhua arvotyhjiöstä - meillä on ne arvot, joista Jeesus meitä varoitti. Jumalan ja lähimmäisen sijasta valitsimme mammonan.

Minkälaisen yhteiskunnan me haluamme? Mikä on sen vastuu jäsenistään? Tässä yhteydessä vanhurskaus tarkoittaa ratkaisua, joka lujittaa yhteisöä ja edesauttaa sen selviytymistä.

3. TIEDOITUKSEN MORAALI JA TASAPUOLISUUS

Suomessa on monia, jotka kuullessaan sanan "maataloustukiaiset" poistavat aseestaan varmistimen. Kyseinen tuki on valtion budjetissa melkoinen summa - myönnetään. Mutta onko se koko totuus? Kun Simola peräsi maksajan perään, onko todella niin, että maaseutu elää vain tukiaisten varassa? Näinhän tiedoitusvälineet antavat ymmärtää.

Haluaisin kuitenkin tietää mikä tekee Suomesta maan, jossa yleiset kehitysteoriat eivät pädekään? Varsin useiden teorioiden mukaan keskukset imevät voimavaroja ja pääomia syrjäalueilta. Kehitysmaiden kohdalla puhutaan suorastaan riistosta. Eikö tämä sama mekanismi toimikaan meillä? Eivätkö kansalliset instituutiot ole keskittyneet lähinnä Helsinkiin tuoden sinne paitsi työntekijöidensä verot myös muut verotulot. Sama pätee maakuntakeskuksiin sijoitettuihin laitoksiin. Kuka on sanonut, että ainoa oikeudenmukainen tapa näiden verotulojen kohdalla on antaa ne kokonaan laitoksen sijaintikunnalle?

Kun puhutaan pääomavirroista, olisi syytä tutkia myös mitä merkitsisi maataloustuen tarpeelle se, että maaseudun varat pysyisivät maaseudulla eivätkä siirtyisi kaupunkeihin. Nyt esim. yritys, jolla on pääkonttori Helsingissä, maksaa veronsa sinne vaikka sillä olisi 90% tuotannosta muualla Suomessa. Samoin uusi metsäverotus siirtää ko. verotulot metsän omistajan kotikunnalle eikä enää sijaintikunnalle. Maataloustuen tarve vähenisi aivan varmasti, jos maaseutukunnilla olisi mahdollisuus pitää pääkaupunkiseudun veroäyritasoa. Niin kunnallis- kuin kirkollisvero on siellä sellainen, josta maaseudulla voi vain uneksia.

Mikä on rahavirtojen todellinen suunta? Sitä en minä eikä varmasti valtaosa suomalaisista tiedä. Ja kun emme tiedä, ei mutu- tietoja tulisi esittää totuuksina (Skepsiksen tulisi ilmeisesti laajentaa aluettaan yliluonnollisen epäilemisestä yhteiskunnallisten uskomusten epäilyyn).

Tässä yhteydessä vanhurskaus tarkoittaa eri ihmisten lähtökohtien ja näkökulmien huomioonottamista.

EU-ratkaisu ( ja vielä enemmän GATT-sopimus) pakottaa meidät keskustelemaan maataloudesta. Mitkä ovat koko yhteiskunnan arvot maatalouden suhteen? Tähän astinen historiamme on pannut meidät varmistamaan omavaraisuutemme. Millä perusteella olosuhteet ovat muuttuneet niin, ettei tämä enää päde?

Onko nykyinen tukipolitiikka oikeansuuntaista vai voitaisiinko tavoitteet saavuttaa kohdentamalla tuki toisin? Olisiko viljelijöiden koulutustason nostamisella saavutettavissa tehokkaampi tulos?

Martti Muukkonen

kaupunkilaispoika khrana

maalla Säyneisessä