Rukoussunnuntai 1.vsk
Jeremia 29:11-14
Hukanhaudan srk-koti 9.5.1999
11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra.
Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä
annan teille tulevaisuuden ja toivon. 12 Silloin te huudatte minua
avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen
teitä. 13 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne
te minua etsitte, 14 ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.
Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien
kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä
tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät
pakkosiirtolaisuuteen.
Armo teille, ja rauha Jumalalta, meidän Herraltamme ja Jeesukselta,
Kristukselta.
Tämän Rukoussunnuntain Vanhan testamentin teksti on tänään erittäin
ajankohtainen. Olemme jo lähes kahden kuukauden ajan seuranneet
tiedotusvälineistä kuinka kosovolaiset joutuvat jättämään omat kotinsa
ja lähtemään muukalaisina toisten kansojen pariin. Meille kristityille
tämän asian tulisi olla erityisen kipeä, koska he joutuvat lähtemään
sieltä kristittyjen veljiemme ja sisartemme ajamina.
Samaan aikaan toiset kristityt käyvät pommitussotaa näitä kristittyjä
veljiämme ja sisariamme vastaan. Miekkaan ovat tarttuneet ne, jotka
ovat julkisuudessa profiloituneet nimenomaan kristillisiä arvoja
kunnioittaviksi valtionpäämiehiksi.
Näyttää siltä että kristikunta olisi taas kerran unohtanut Herransa
opetukset keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta. Seurauksena on
tuhoa ja mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Viholliskuvat
vahvistuvat entisestään ja katkeruus myrkyttää elämää sukupolvien
ajan. Nationalismi on taas voittanut kristillisen lähimmäisenrakkauden.
Ehkä kauhistelemme tuota silmittömyyttä ja annamme hieman
liiastamme laimentaaksemme pahaa oloamme kuulemistamme uutisista.
Avustustietojen mukaan jokainen meistä on keskimäärin uhrannut 10
markkaa tuon hädän lievittämiseen. Saman verran kuin kahvilassa
laitamme kahvin ja pullan yhdistelmään. Emme juuri voi väittää
olevamme kristillisempiä kuin muutkaan.
Mikäli käännämme katseemme maailmalta kotimaahan, saamme kuulla
kuinka Suomi on vakaalla pohjalla, taloudellisesti menee hyvin ja
yritykset tekevät ennätyssuuria voittoja. Samaan aikaan näemme toisen
todellisuuden, jossa työttömien joukko ei vain vähene, yhteiskunnan
peruspalveluja karsitaan ja tarkoitukseton väkivalta kasvaa
kaduillamme. Yhteiskunta on jakautumassa selkeästi hyvin
toimeentuleviin ja syrjäytyviin. Kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta
ei taloudellisissa ratkaisuissa ole tietoakaan. Miten tässä pääsi näin
käymään? Onko meillä poispääsyä tästä?
Päivän tekstimme antaa lupauksen: minä annan teille tulevaisuuden
ja toivon... Minä käännän teidän kohtalonne Saattaa kuullostaa
naivilta tarjota hengellisiä ratkaisuja kansainvälispoliittisiin ja
taloudellisiin kysymyksiin, mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, niin
siitä juuri on kysymys.
Länsimaissa on tällä vuosisadalla vallinnut ajattelutapa, jonka mukaan
taloudelliset rakenteet määräävät ihmisten kohtaloita ja ihmiset ovat
vain rattaita rakenteiden suuressa pelissä. Tämä ajattelutapa on ollut
puhtaimmillaan marksilaisuudessa mutta sitä tapaa myös muissa
sosiologisissa ja taloustieteellisissä teorioissa. Tälle vastakkaista
ajattelutapaa edusti mm. sosiologian klassikko Max Weber, joka
kritikoi Marxia ja korosti aatteiden merkitystä maailmaa muokkaavina
tekijöinä.
Kun päivän tekstimme puhuu Jumalan etsimisestä, niin se ei tarkoita
sitä, että etsisimme hengellistä lohdutusta tai tavoittelisimme
kuolemanjälkeistä autuutta. Toki se sitäkin tarkoittaa, mutta pääpaino
Jumalan etsimisessä on sitoutumisessa Häneen. Sitoutumisessa samalla
tavalla kuin lapset ovat sitoutuneet äitiinsä. Ei ole sattuma, että Jumalan
ja ihmisen suhteesta käytetään usein vertauksia, jotka lähtevät perhe-
elämästä. Ehkä merkittävin piirteet perhe-vertauksessa ovat
sitoutuminen ja keskinäinen huolenpito.
Ei suinkaan ole samantekevää millaisten kielikuvien pohjalta me
suunnittelemme yhteiskuntaamme ja koko maailmaa. Tällä
vuosikymmenellä on alettu puhua OY Suomi AB.stä. On ajateltu että
kansakuntaa tulisi hoitaa kuin liikeyritystä. Se on merkinnyt
taloustehokkuuden korostamista, saneerauksia ja ylimääräisiksi
katsottujen ihmisten ja asioiden karsimista. Seurauksena on ollut, että
organisaatiolle menee hyvin, mutta ihmiset tuossa organisaatiossa
kärsivät.
En väitä, että aiemmin asiat olisivat olleet erinomaisesti.
Täydellisyyteen päästään vasta kun enkelit ottavat nämä asiat
hoitaakseen. Kuitenkin aikaisemmin kielikuvana oli liikeyrityksen
sijasta koti. Puhuttiin pohjoismaisesta kansankodista. Siinä johtavana
ajatuksena oli se, ettei ketään voinut syrjäyttää. Perheessä hyvinvointi
jaetaan tasan. Perheessä on mahdoton ajatella, että joillakin olisi
yllinkyllin kun taas jotkut näkisivät nälkää. Toki perheessäkin
kohdataan vaikeuksia, mutta ne yleensä kohdataan yhdessä.
Voimme vai kuvitella mitä yhteiskunnallemme merkitsisi, jos sen
perustavaksi vertauskuvaksi palautettaisiin perhe. Miten
yhteiskuntamme muuttuisi jos äidin roolista tulisi malli yhteiskunnan
silmäätekeville? Miten se muuttuisi, jos keskinäisestä huolenpidosta
tulisi luonnollinen asia yhteiskunnassa? Miten yhteiskuntamme
muuttuisi jos sen jäsenet muistaisivat tekevänsä kaikki tekonsa Jumalan
silmien alla?
Päivän tekstimme kertomalla Jumalan löytämisellä on myös muita
aspekteja: se toisi esiin Jumalan sanan merkityksen elämässämme. Eräs
Vanhan testamentin lainsäädännön erityisiä piirteitä oli se, että siellä
aina talaouslainsäädäntö oli sidottu sosiaalilainsäädäntöön. Eihän
perheessäkään voi erottaa taloutta ja keskinäistä huolenpitoa. Niitä ei
voi terveesti erottaa myöskään yhteiskunnassa. Toinen piirre on
voimakas sitoutuminen muukalaisen puolelle. Kautta koko Vanhan
testamentin kulkee kehoitus huolehtia muukalaisista, koska kansa oli
itse ollut muukalaisena Egyptissä josta Jumala vapautti sen.
On sanottu, ettei Jumala ole koskaan puolueeton. Hän on aina kärsivän
ja sorretun puolella. Tämän päivän muukalaisia ovat ennenkaikkea
pakolaiset jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Ennenkaikkea
heille kuuluu tämän päivän tekstin lupaus ?Minä käännän teidän
kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta,
minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen
paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen.? Mikäli
Herramme tulisi tänään asumaan ihmisenä meidän keskellemme, hän
tuskin syntyisi missään hyvinvointivaltiossa vaan todennäköisesti
pakolaisleirillä tai muualla missä hänen kärsivä kansansa on. Hän on
orpo, muukalainen, vangittu, sairas, yksinäinen.
Mutta tuo lupaus ei kuulu yksin heille vaan myös meille kaikille jotka
odotamme Jumalan valtakunnan tuloa. Meiltä hän kysyy otatteko
minut vastaan? Otatteko vastaan kärsivän lähimmäisenne? Näemmekö
eteemme tulevassa muukalaisessa, sairaassa, kärsivässä, hänet -
Kristuksen.
Tuo kielikuva perheestä ei koske vain omaa yhteiskuntaamme vaan
koko maailmaa. Me olemme kaikki Jumalan lapsia ja Hänen
perheväkeään. Usein olemme tosin mahdottomia mukuloita joiden
tekoja Hän murehtii mutta silti olemme Hänen rakkaita lapsiaan joiden
hän antaa löytää itsensä.
Tietoisina omasta vajavaisuudestamme mutta luottaen Hänen armoonsa
me nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Uskontunnustus