NUORISOTUTKIMUS 18 (2000):3

Poikatyön pioneeri - NMKY poikatyön mallien kehittäjänä

Martti Muukkonen

Monet nuorisotyön muodot yhteiskunnassamme (kuten kerhotoiminta, leirit, retket ja avointen ovien työ) ovat meille nykyään itsestäänselvyyksiä. Kuitenkin on ollut aika, jolloin ne ovat olleet uusia - joskus radikaalejakin - ideoita. Nykyään paljon puhutun valtion ja markkinoiden välissä toimivan kolmannen sektorin erääksi funktioksi yhteiskunnassa on nähty toiminta eräänlaisena innovaatioiden laboratoriona (Douglas 1987, 48). Sieltä testatut ja hyväksi havaitut toimintamallit diffusoituvat muuhun yhteiskuntaan.

Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen poikatyöllä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuoliskolla on ollut tällainen yleisiä malleja luova rooli. Monet näistä malleista kuvastavat organisaatioiden ja sosiaalisten liikkeiden tavoin syntyaikansa tilannetta ja ongelmia. Peter Bergeriä ja Thomas Luckmannia (1972, 55-58) soveltaen: nämä mallit rutinoituvat, ne talletetaan symboliavaruuteemme ja siten me voimme keskittää huomiomme johonkin muuhun. Aika ajoin on kuitenkin hyvä ikäänkuin pyyhkiä pölyjä näistä malleista ja pohtia mistä ne oikeastaan nousevat ja mitä arvostuksia niiden taustalta löytyy.

Tässä artikkelissa pyrin valottamaan NMKY:n poikatyön syntyä ja niitä valintoja, joita alan pioneerit tekivät. Näkökulmani on monien muiden liiketutkijoiden tavoin järjestön sisäpuolinen. Itselle tärkeän järjestön tutkiminen sisältää eittämättä tietyn kunnioittavan asenteen tutkimuskohteeseen. Toisaalta ihmistieteissä tutkija pääsee harvoin lähellekään objektiivisuutta. Siksi on vain reilua ilmoittaa jo alussa, missä joukoissa tutkija seisoo. Tässä esityksessäni pyrin lähinnä ymmärtävään selitykseen, miksi ja miten NMKY:n toimintamenetelmät kehittyivät. Pääosin nojaan NMKY:n Maailmanliiton dokumenttiaineistoon ja NMKY:n poikatyötä käsitteleviin ulkomaisiin tutkimuksiin, joita Suomessa ei juuri tunneta. Niistäkin voin näin suppeassa esityksessä antaa vain joitakin valikoituja näytteitä. Siksi keskityn seuraavassa kuvaamaan sitä, miten NMKY nuoriso- ja poikatyön pioneerina kehitti monia nykyisille nuorisotyöntekijöille tuttuja työtapoja ja käytäntöjä. Yleisten ei-institutionaalisten kasvatuksen metodien lisäksi NMKY oli mukana luomassa poikaiän käsitettä lapsuuden ja nuoruuden välissä olevana ikävaiheena. Siten on hyvä aloittaa siitä, missä tilanteessa nuorison käsite syntyi.

Nuoriso-käsitteen synty

Eräs harvoista NMKY:n poikatyöhön pureutuvista tutkimuksista on David I. Macleodin tutkimus amerikkalaisen poikatyön synnystä ja kehityksestä. Macleod (1983, 19-28) korostaa monen muun nuorisotutkijan (Suomessa mm. Telemäki 1984, 24, 32) teini-iän (adolescence) olevan keskiluokkainen käsite, jonka synty ja leviäminen on sidoksissa modernin keskiluokan syntyyn ja kehitykseen. Pienenevä kuolleisuus keskiluokassa sai aikaan pienenevän syntyvyyden ja tämä puolestaan kiinnitti huomiota vähien lasten parempaan koulutukseen investointina tulevaisuuteen. Samalla NMKY:n ja partion kaltaiset organisaatiot olivat vanhemmille käyttökelpoinen tapa kontrolloida nuortensa tekemisiä näiden vapaa-aikana. Tässä Macleod nojaa Philippe Ariésin ja John R. Gillisin teorioihin nuorison käsitteen synnystä.

Ariésin klassinen teesi on ollut se, ettei lapsuuden käsite esiteollisella ajalla ollut ensisijaisesti ikäkausikäsite siinä mielessä kuin me sen nykyään ymmärrämme, vaan "ajatus lapsuudesta liittyi pikemminkin riippuvuuteen: sanat "poikalapsi (son)", "paashi (varlet)" ja "poika (boy)" kuuluivat myös feodaalisen alamaisuusajattelun sanastoon. (Aries 1962, 26). Jäänteitä tästä ajattelusta näkyy vielä nykyäänkin muun muassa siinä, että joidenkin ammattien harjoittajia kutsutaan pojiksi (kuten Ranskassa miespuolisia tarjoilijoita). Tässä valossa voi ymmärtää myös miksi osa naisista kavahtaa kaikenlaista "tytöttelyä".

Gillis (1974,2-9) puolestaan toteaa, että Ariésin mainitsemassa riippuvuudessa oli eri asteita, jotka erottivat nuoruuden yhtäältä lapsuudesta ja toisaalta aikuisuudesta. Nuoruusiässä oltiin palvelijoina, oppipoikina tai opiskelijoina poissa perheidensä luota. Tämä ikäkausi alkoi seitsemästä tai kahdeksasta ikävuodesta ja kesti naimisiinmenoon, noin 25-30 ikävuoteen saakka. Ikäkauden sisällä ei kuitenkaan ollut tarkempaa jaottelua. Siten siirtyminen kotoa puolittaiseen itsenäisyyteen alkoi aiemmin kuin nykyään. Palvelijoiksi, kisälleiksi ja opiskelijoiksi lähtevät lapset puettiin aikuisten tavoin ja heille sallittiin aikuisten käyttäytyminen ja puhetapa.

Gillisin (1974,1-35) mukaan esiteollinen Eurooppa oli järjestänyt sekä nuorten koulutuksen että sosiaalihuollon patronaattijärjestelmällä lähinnä kolmella tavalla. Ensinnäkin rikkaat perheet palkkasivat ylöspitoa vastaan köyhempien perheiden lapsia palvelijoikseen. Mitä varakkaampi perhe oli, sitä enemmän palkkalaisia sillä oli. Siten palkkalaisten määrä oli statuskysymys. Toinen tapa oli vanha kiltajärjestelmä, jossa oppipojat olivat mestarin alaisia siihen saakka, kunnes saivat oman mestarinkirjansa. Kolmas tapa oli ylempien sosiaaliluokkien suosima sisäoppilaitosjärjestelmä. Kaikissa näissä nuoret olivat alamaisuussuhteessa instituution johtajaan (isäntä, mestari, rehtori).

Gillis (1973,37-93) kuvaa kuinka industrialismin, kaupungistumisen ja palkkatyön yleistymisen myötä tämä patronaattijärjestelmä romuttui ja nuorten asema muuttui. Osalle nuorisoa tämä muutos merkitsi entistä pitempää kotona pysymistä, kaupungeista töitä etsivien kohdalla taas kokonaan itsenäistymistä. Molemmissa tapauksissa vanhat kasvatusmallit muuttuivat ja nuorten perinteiset oppipoikakillat saivat uusia merkityksiä nuorten viiteryhminä. Erilaiset nuorten klubit ja jengit toimivat heidän sosiaalistajinaan ja kotrolloijinaan. Ikäkausijaon kannalta on merkittävää, että perinteisten maaseutunuorten yhdistysten jäsenkunta koostui 14.30-vuotiaista (Gillis 1973, 28). Myös NMKY syntyi nimenomaan tällaisena vertaisryhmänä Lontoossa 1844. Se oli aluksi vaatealalla toimiva kauppa-apulaisten klubi vaikka laajenikin pian yleiseksi nuorukaisyhdistykseksi. (Shipton 1856, 56-60; Shedd 1955a, 18-24).

Vaikka toiminnan painopiste oli vahvasti herätyskristillinen, siihen liittyi alusta alkaen voimakas sosiaalinen aspekti. Raportissaan NMKY:n Ensimmäiselle Maailmankonferenssille 1855 Lontoon NMKY:n sihteerin W. Edwyn Shipton (1856,56s.) toteaa Lontoossa olleen vuonna 1844 150 000 nuorta toimistotyöläistä ja kauppa-apulaista, jotka tekivät työtä aamusta kahdeksasta-yhdeksästä iltaan yhdeksään-yhteentoista¹. He asuivat ahtaasti asuntoloissa, joissa ei ollut mahdollisuuksia itsensä sivistämiselle. Ainoa kokoontumispaikka kadun lisäksi oli ravintola. Tämän vuoksi Lontoon NMKY organisoikin pian kirjaston, lukusalin ja työnvälityspisteen sekä järjesti koulutusluentoja ja erilaisia muita sivistäviä kursseja lukutaidon opettamisesta alkaen. Nämä tulivat entistäkin tarpeellisemmiksi uusien työaikasäännösten lyhentäessä työaikoja ja vapaa-ajan siten lisääntyessä (Hodder Williams 1931, 54-83; Shedd 1955a, 15-30; Binfield 1973, 110-133).

Näiden demografisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden voidaan katsoa muodostaneen Karl-Werner Brandin (1990a, b) tarkoittamat kulttuurilliset mahdollisuusrakenteet syntyvälle yhdistykselle. Mutta, kuten Ralph H. Turner ja Lewis Killian toteavat vanhassa kollektiivisen käyttäytymisen oppikirjassaan (1959, 40): "Kulttuuri ei muutu persoonattoman automaattisesti. Yksilöt muuttavat kulttuuria." Siten demografiset ja muut rakenteelliset tekijät luovat vain erilaisia potentiaaleja, joita yksilöt ja ryhmät voivat hyödyntää. Tarvitaan kipinä, joka panee yksilöt toimimaan. Tämä kipinä syntyy usein sosiaalisissa tai uskonnollisissa liikkeissä, jotka pukevat sanoiksi yleisesti koetun tyytymättömyyden ja antavat suunnitelman epäkohtien korjaamiseksi (Hopper 1959; Blumer 1971). NMKY:n tapauksessa tämän kipinän antoi 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun evankelikaalinen herätys.

NMKY:n synty protestanttisena herätysliikkeenä

Industrialismin ohella 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun merkittäviä ilmiöitä oli läpi protestanttisen maailman puhaltanut evankelikaalinen eli pietistinen herätys, jonka satoa ovat omatkin kotoiset herätysliikkeemme. Evankelikaalisuuden erityiskorostuksia olivat uskonpuhdistuksen sola scriptura-periaate (jonka mukaan Raamattu on riittävä uskonelämän auktoriteetti), Kristuksen ristinkuoleman lunastusmerkityksen korostus, henkilökohtaisen kääntymyksen korostus sekä evankeliumin levittämisen painottaminen (Bebbington 1993, 183). Tämä herätysaalto inspiroi sekä kasvattajia, saarnaajia että maallikoita. NMKY oli tämän herätyksen lapsi siinä missä aikansa rakenteellisten tekijöidenkin. Evankelikaalisen herätyksen painotuksilla oli kahtalainen vaikutus. Yhtäältä ne korostivat jokaisen jäsenen vastuuta evankeliumin levittämisessä ja toisaalta ne johtivat edellä mainittuihin sosiaaliprojekteihin. Poikatyön kannalta merkittävää oli se, että monet yhdistyksen jäsenistä toimivat aktiivisina pyhäkoulunopettajina. Siten kasvatustyö oli implisiittisesti mukana alusta alkaen. Myöhemmin NMKY:n poikatyö syntyikin tarpeesta luoda jatkuvuutta pyhäkoulun ja vanhemmille ikäryhmälle suunnatun toiminnan väliin (Shedd 1955b, 220,322; Macleod 1983, 42).

Vaikka NMKY:n historioissa liikkeen katsotaan syntyneen Lontoossa, samanlaisia nuorukaisyhdistyksiä oli syntynyt evankelikaalisen herätyksen seurauksena myös muissa maissa, vaikkakin eri nimisinä² . Myöhemmin monet niistä muuttivat nimensä NMKY:iksi tai Nuorten Kristillisiksi Yhdistyksiksi. Pääosin nekin olivat raamattupiirejä, mutta niiden sosiaalisen toiminnan muodot saattoivat poiketa paljonkin Lontoon vastaavista. Siten muun muassa Saksan Jüglingsvereinit olivat perustaneet kristillisiä matkakoteja (Herberge) Gillisin (1974, 23,52) mainitsemille kiertäville kisälleille (Dürselen 1856,52). Kun Evankeelinen Allianssi perustettiin Lontoossa vuonna 1846, tarjosi se mahdollisuuden eri puolilla Eurooppaa ja Amerikkaa oleville yhdistyksille kuulla toisistaan, koska monet näiden yhdistysten vetäjät olivat myös Evankeelisen Allianssin paikallisia sihteereitä.

Pian syntyikin vilkas kirjeenvaihto yhdistysten välillä ja tämän yhteydenpidon seurauksena yhdistysten johtajat päättivät kokoontua Evankeelisen Allianssin konferenssin yhteydessä Pariisissa 1855. Tuossa kokouksessa perustettiin NMKY:n Maailmanliitto ja hyväksyttiin liikkeen niin sanottu Pariisin Basis, joka toimi myöhemmin esikuvana muiden ekumeenisten järjestöjen peruslauseille. Basiksen johdannossa todetaan muun muassa yhdistysten säilyttävän täydellisen itsenäisyytensä työmuotojensa ja organisaationsa suhteen. Tämän lausuman takana oli ilmeisesti saksalaisten, sveitsiläisten ja amerikkalaisten halu välttää brittien ja ranskalaisten suosimaa emoyhdistysmallia, jonka mukaan muut yhdistykset olisivat ainoastaan pääkaupungin yhdistyksen alaosastoja ilman itsenäistä päätösvaltaa (Shedd 1955a, 56, 77, 94-97; Dürselen 1856, 52; Langdon 1856, 77).

Pariisin Basiksen johdannossa huomioidulla paikallisen itsenäisyyden ilmaisulla tuli olemaan merkittävä vaikutus liikkeen toimintojen monipuolisuuteen. Poiketen muun muassa "kasvattilapsestaan"³ ja myöhemmästä kilpailijastaan partiosta NMKY:llä ei ole koskaan ollut mitään yhtenäistä ylhäältä saneltua toimintaohjelmaa, vaan kansalliset liitot ja paikallisyhdistykset ovat voineet kehittää toimintojaan tarpeidensa mukaan. Ainoana siteenä on ollut Pariisin Basiksen⁴ ns. perusperiaate:

Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää niitä nuoria miehiä, jotka tunnustaen Jeesuksen Kristuksen Jumalakseen ja Vapahtajakseen Pyhän Raamatun mukaisesti tahtovat olla Hänen opetuslapsiaan uskossa ja elämässä ja jotka pyrkivät yhdessä Hänen valtakuntansa levittämiseen nuorten miesten keskuuteen. (Occasional Paper No III 1856,20; Pariisin Basis 2000.)

Tämän perusperiaatteen lisäksi kokous hyväksyi kolme lisäsuositusta, joista ensimmäinen liitettiin myöhemmin perusperiaatteen rinnalle toiseksi perusperiaatteeksi. Kyseinen periaate kuuluu seuraavasti: "Mitkään mielipide-erot eivät saa häiritä Maailmanliiton jäsenten ja liittolaisten harmoonisia suhteita". (Occasional Paper No III 1856, 20; Pariisin Basis 2000.)

Tiivistettynä Pariisin Basis ilmaisi siis strategian koota motivoituneet nuorukaiset ja organisoida heidät Jumalan valtakunnan levittämistyöhön. Tämän artikkelin kannalta on olennaista huomata, että yhdistykset eivät olleet asettaneet mitään varsinaista alaikärajaa, mutta monellakin niistä sen sijaan oli yläikärajoja (Macleod 1983,72). Käytäntö noudatti pitkälti Gillisin kuvaamia luontevasti syntyneitä ikäkausijakoja.

Poiketen monista aiemmista lyhytikäisistä nuorukaisyhdistyksistä NMKY vakiintui ja levisi varsin nopeasti eri puolille maailmaa painopisteiden jäädessä kuitenkin Atlantin molemmille puolille. Tähän vakiintumiseen ja leviämiseen vaikuttivat useat syyt. Liike osasi hyödyntää vanhoja nuorisoyhteisöjen organisoitumismalleja ja sen verkostoituminen takasi sille innovaatioiden nopean diffuusion liikkeen sisällä⁵ . Nuori liike sai institutionaalisen hyväksymisen usealla taholla: liikemiespiirit - alkaen Williamsin työnantajasta - näkivät liikkeen merkityksen henkilöstönsä sosiaalihuollolle, 1800-luvun reformistit löysivät NMKY:ssä liittolaisen työ-olojen parantamisessa, kirkot näkivät NMKY:ssä mahdollisuuden pitää pyhäkouluista uloskasvavat nuoret vaikutuspiirissään, Evankeelinen Allianssi näki liikkeen omana nuorisojärjestönään ja myöhemmin jopa hallitsijatkin näkivät NMKY:n käyttökelpoisuuden muun muassa sotilaskotityössä.

Pariisin 1855 kokouksessa käytiin mielenkiintoinen ja periaatteellinen keskustelu Hollannin edustajan raportin jälkeen. E.W. Heyblom kertoi Amsterdamissa olevan kaksi yhdistystä, toinen liikeväelle ja toinen työläisille, sekä Utrechtissa olevan vain opiskelijoille tarkoitetun yhdistyksen. Tämä ilmoitus synnytti kiivaan keskustelun luokkajaosta ja sen hyväksyttävyydestä NMKY-liikkeessä. Keskustelun lopputuloksena oli kanta, jonka mukaan NMKY:n tulisi välttää luokka- ja uskontokuntajakoja niin pitkälle kuin mahdollista. Kuitenkin, mikäli erikoistumisella pystyttäisiin tavoittamaan jokin erityisryhmä, ei sitä voisi pitää luokkajaon tuomisena liikkeeseen. Tällä kannanotolla oli sikäli periaatteellinen merkitys, että yhdessä Pariisin Basiksen johdantolauselman itsenäisyyslausekkeen kanssa se myöhemmin mahdollisti poikatyön kaltaisten erityistyömuotojen kehittämisen. Muita tällaisia erityistyömuotoja olivat muun muassa sotilaskoti-, rautatieläis-, opiskelija- ja pakolaistyö. (Occasional Paper No III, 6-7, 47-50.)

NMKY:n mission soveltaminen poikatyöhön

Vaikka NMKY oli ensisijaisesti nuorten työikäisten miesten liike, sen piirissä syntyi jo varsin varhain myös nuorempien osastoja. Pieni Vevey:n NMKY Sveitsissä aloitti alle 18-vuotiaiden parissa tehtävän työn jo 1858 (Fraser 1958, 6). Seuraavalla vuosikymmenellä useat muutkin yhdistykset alkoivat organisoida poikatyötä 12.15- ja 15.18-vuotiaiden parissa (Shedd 1955b, 322).

Poikatyö ei kuitenkaan saavuttanut laajempaa suosiota yhdistysten työmuotona ennen 1870-lukua. Tämä selittyy pitkälti sillä, että siihen asti teini-ikäiset pääsivät yhdistysten toimintaan mukaan täysivaltaisiksi jäseniksi ja yläikärajana oli usein 40 vuotta. Jäsenkunnan vanhentuessa yläikärajat hävisivät ja alaikärajat (usein 16) alkoivat tulla käyttöön, mikä synnytti tarvetta erityisten poikaosastojen perustamiseen. (Macleod 1983, 72.) Tämä kehitys näyttää tapahtuneen sekä USA:ssa että Euroopassa samanaikaisesti, mutta on epäselvää kuinka paljon, jos lainkaan, ne vaikuttivat toisiinsa.

Linjatessaan Geneven NMKY:n kokemusten pohjalta poikatyön visioita Maailmanliiton VIII Maailmankonferenssissa Genevessä 1878, Rodolpho Ostermann korosti, että "poikatyön, vaikkakin riippuvaisena NMKY:stä, tulisi olla itsenäinen, sillä tulisi olla jäsentensä valitsemat johtokunnat ja sen tulisi laatia omat sääntönsä". Vanhempien jäsenten roolina oli olla heidän isoveljinään. (Shedd 1955b, 220.) Tässä linjauksessa näkyi sekä NMKY:n oma paikallisen itsehallinnon periaate että Gillisin (1974, 29) mainitseman sveitsiläisen esiteollisen ajan nuoriso-organisaatioiden itsehallintoperiaate. Se, miten tämä periaate toteutui, onkin sitten aivan eri asia. Muun muassa Macleod (esim. 1983, xv, xvi, 15) esitti tutkimuksessaan NMKY:llä ja partiolla olleen voimakas funktio keskiluokkaisen nuorison valvonta- ja sosialisaatio- organisaationa. Toisaalta nämä tavoitteet eivät kuitenkaan välttämättä olleet toisiaan poissulkevia, sillä vanhempien kontrolli on usein pikemminkin reagoivaa kuin suunnitelmallista: kielto osallistua toimintaan seuraa usein vasta, kun järjestössä tapahtuu jotain vanhempien toiveiden vastaista. Lisäksi on todennäköistä, että eri maissa nuorten sosialisaatiossa oli erilaisia perinteitä ja nuorten kontrollin ja vapauden syklit kulkivat eri tahtiin eri maissa⁶.

Itsehallintoperiaatteella on ollut kauaskantoisia seurauksia. Organisatorisesti se on merkinnyt NMKY:n oman työn heikkenemistä, kun työmuoto toisensa jälkeen (partio, opiskelijatyö, koripallo, lentopallo, sotilaskotityö jne.) ovat eriytyneet omiksi organisaatioikseen. Tähän liittyen muutkin organisaatiot (kuten kirkot) ovat voineet adoptoida NMKY:n kehittämiä työmuotoja omikseen, jolloin sen oma erityisluonne on pienentynyt. Tämä on estänyt kokonaisvaltaisen kasvatusideologian ja sen mukaisten metodien synnyn, koska ei ole ollut koneistoa, joka olisi voinut ylhäältäpäin määrätä yhdistysten toiminnasta. Kuitenkin itse poikatyön kannalta tämä copyrightien puuttuminen on ollut positiivista, sillä mallit ovat voineet vapaasti diffusoitua ja siten palvella itse tarkoitustaan.

Merkittävin NMKY:n poikatyön metodeista syntyi USA:ssa, jossa kehitettiin ns. nelitahoinen ohjelma yhdistysten työtä varten. Kyseinen ohjelma toi sosiaalisen kontekstin mukaan NMKY:n kolmioperiaatteeseen, jonka mukaan ihminen on hengellinen, henkinen ja fyysinen kokonaisuus. Tätä ajatusta kuvaa myös NMKY:n tunnetuin logo - kärjellään seisova tasasivuinen kolmio. NMKY-tutkijat (mm. Macleod 1983, 29-59) ja Cliff Putney 1995, 259-293) näkevät yleisesti nelitahoisen ohjelman liittyneen luonteenkasvatuksen (character building) ideologiaan, joka puolestaan oli kietoutunut 1800-luvun lopun niin sanottuun muskelikristillisyyteen (muscular Christianity). Jälkimmäisen perusideana oli se, että vallitseva uskonnollisuus oli liian naismaista ja sen tilalle oli saatava miehiin vetoavia aktiviteetteja. Tämän suuntauksen tyypillisiä edustajia olivat partion ja NMKY:n lisäksi myös Pelastusarmeija ja Poikaprikaatit (Boy.s Brigades). Kaikissa näissä käytettiin enemmän tai vähemmän militaristista kieltä ja symboleja kuten univormuja ja nationalistisia riittejä. Lisäksi niissä pantiin suuri painoarvo ihmisen fyysisille tarpeille.

Macleod (1983, 30) kuvaa, kuinka luonteenkasvatuksen ideologia perusteltiin kristillisesti Paavalin ajatuksella ruumiista Pyhän Hengen temppelinä (1 Kor 6:19). Sekulaarit perustelut nousivat 1800-luvun lopun populaaripsykologisista ajatuksista, joiden mukaan ihmismieli koostui eri elementeistä: järjestä (intellect), tunteesta (emotion), tahdosta (will) ja joskus tietoisuudesta tai omatunnosta (conscience). Teorian mukaan näitä voitiin harjoittaa samoin kuin lihaksiakin. Eräänlaisen maksiimin tästä ideologiasta esitti Pohjois-Amerikan NMKY:n (USA + Kanada) liikuntakasvatussihteeri George J. Fisher Edinburghin maailmankokouksessa 1913:

Aivot ja lihakset ovat yhteydessä toisiinsa ketjujen tavoin. Jokainen lihas, suoraan tai välillisesti, liittyy aivoissa olevaan soluun... Huomatkaa siis looginen johtopäätös. Moottorisolut voivat siten vahvistaa henkeä ja sielua... Ruumiillinen harjoitus on siksi olennaista, välttämätöntä, hengen ja sielun harjoittamisessa. Sielun pelastamiseksi tarvitaan ruumiin pelastamista.

Luonteenkasvatuksen ideologia johti sekä liikuntamuotojen kehittämiseen että liikuntatilojen rakentamiseen (työn kehityksestä ks. Johnson 1979). Ensinmainituista merkittävimmät ovat olleet Amerikassa Luther Gulickin 1891 kehittämä koripallo (YMCA invents Basketball 2000) ja William Morganin 1895 kehittämä lentopallo (YMCA invents Volleyball 2000). Liikuntatiloista merkittävimpiä ovat olleet voimistelusalit ja uimahallit, joista tuli NMKY:n talojen ydin ja tavaramerkki. Samalla NMKY:n työ Pohjois-Amerikassa ja sen kansainvälisen työn vaikutuspiirissä olevissa maissa keskittyi omien toimitalojen ja leirikeskusten ympärille. Nämä talot sisälsivät jo vuonna 1884 tyypillisesti lukusalin, oleskeluhuoneen, liikunta- ja peseytymistilat (aikana jolloin henkilökohtainen hygienia ei suinkaan ollut itsestäänselvyys) sekä luokkahuoneita (Houghteling & Ober 1884, 6).

Macleodin (1983, 74-76) mukaan USA:n NMKY:n työn keskittyminen yhdistyksen talon ympärille synnytti tarpeen ja mahdollisuuden erityisesti koulupoikien parissa tehtävään työhön. NMKY:n talojen ytimenä olivat liikuntatilat. Iltaisin ne olivat pääasiassa nuorten valkokaulustyöläisten käytössä, jotka eivät aina jaksaneet suvaita riehakkaita murrosikäisiä joukossaan. Kuitenkin teini-ikäiset olivat innokkaita käyttämään näitä tiloja. Yksinkertaisin ja halvin ratkaisu oli avata nuorisolle tilat iltapäiviksi, koska se ei vaatinut lisää työvoimaa tai tilainvestointeja. Ratkaisulla oli kuitenkin omat seurauksensa, koska iltapäiväkäyttö oli mahdollista vain koululaisille. Työssä käyvät nuoret kilpailivat edelleen samasta tilankäyttöajasta aikuisten kanssa. Siten USA:n NMKY keskittyi keskiluokkaisiin nuoriin jättäen työläisnuorison muiden organisaatioiden vastuulle.

Macleodin huomiot NMKY:n keskiluokkaisuudesta eivät kuitenkaan ole yleispäteviä edes kaikissa USA:n NMKY:issä. Clarence Prouty Shedd (1955b, 322) mainitsee NMKY:n Maailmanliiton historiassaan muun muassa St. Louisin, Clevelandin ja Chicagon organisoineen poikatyötä sanomalehtipoikien parissa jo 1860-luvulla. Päälinja oli kuitenkin selvä: NMKY keskittyi pääosin keskiluokkaisiin poikiin ja sekä Gillisin (1974, 105-112) että Macleodin (1983, 72-82) mukaan keskiluokkaisesta koulupojasta tuli teini-iän malli. Keskiluokkaiset vanhemmat huomasivat NMKY:n (ja myöhemmin partion) olevan oiva keino kontrolloida ja ohjata jälkikasvuaan: oli helppo antaa poikien mennä paikkaan, jossa tiesi heidän olevan turvassa ja jossa arvomaailma vastasi jotakuinkin heidän omaansa.

Macleod (1983,23) mainitsee NMKY:n poikatyön kehityksen syyksi myös sen, että protestanttinen evankelioimistyö oli (USA:ssa) jo saavuttanut potentiaaliset käännynnäisensä. Evankeliointi katolisten tai juutalaisten pariin kohtasi voimakasta vastustusta näiden ryhmien taholta. Siten laajenemisen mahdollisuus oli protestanttisten nuorempien ikäryhmien parissa. Kolmantena tekijänä voidaan nähdä myös uskonnonsosiologiassa tuttu niin sanottu "toisen sukupolven" ilmiö. H. Richard Niebuhr (1954,19f.) on todennut, että ikääntyessään herätysliike kohtaa ongelman, mitä tehdä sen piirissä syntyneiden lasten kanssa. Nämä ovat lisäksi yleensä aatteellisesti lähempänä keskivertoväestöä kuin "herätyksen sukupolvi". NMKY:n kohdalla poikatyön kasvu liittyy siten siihen, mitä toinen ja kolmas sukupolvi tekee lastensa kanssa. Seurauksena oli painopisteen siirtyminen herätyskristillisyydestä kasvatuskristillisyyteen. Tämä kasvatuksen painotus näkyy muun muassa James H. Canfieldin (1902,13) raportissa XV Maailmankonferenssille Kristianiassa (Oslossa) 1902:

Yhdistykset uskovat lapsuusiän olevan aikaa, jolloin ihmissielu löytää itsensä - ja löytää itsensä helpommin ja täydellisemmin kuin missään muussa iässä. Emme voi taata välitöntä korkeatasoista hengellisyyttä mutta voimme ohjata pojan ajattelua ja elämää hengellisten periaatteiden mukaiseksi. Kun tämä on kerran tehty, kasvu ja voima seuraavat itsestään.

Kansainvälinen poikatyö

Kansainvälisellä tasolla poikatyö eli alle 18-vuotiaiden parissa tehtävä työ oli ensimmäisen kerran esillä NMKY:n IV Maailmankonferenssissa 1865. Silloin saksalainen Christian Klug raportoi Jünglingsvereinin tekemästä poikatyöstä. Vaikka monet yhdistykset olivat aloittaneet poikatyön, asia ei noussut uudelleen esiin ennen kuin 13 vuotta myöhemmin VIII Maailmankonferenssissa 1878. Silloin Matthew Hodder Lontoosta piti esitelmän aiheesta "Miten NMKY luo linkin pyhäkoulujen ja yhdistyksen väliin (Shedd 1955b, 220)?" Otsikko antaa viitteitä siitä, mistä asiassa NMKY:n kannalta oli kyse: Macleod (1983, 42) toteaa amerikkalaisten pyhäkoulujen menettävän 60-80 prosenttia jäsenistään 12-18 vuoden iässä. Vaikka hän puhuu myöhemmästä ajankohdasta (1900), merkit olivat ilmeisesti ilmassa jo aiemminkin. Hän jatkaa toteamalla, että kaksikolmasosaa tai jopa kolmeneljäsosaa pojista jäi kokonaan kirkkojen ulkopuolelle.

Poikatyön teema oli esillä myös edellä mainitussa Ostermannin raportissa. Samalla hänen esitelmänsä oli, Sheddiä lainaten, .maailmanliiton tasolla ensimmäinen poikatyön filosofian ja ohjelman artikulointi.. Perusteesi erillisen poikatyön käynnistämiselle oli käytännöllinen: nuorempien poikien uskonnollisuuden tarve ei ollut samanlainen kuin aikuisten ja siksi he eivät välttämättä olleet innostuneita rukouksesta ja jumalanpalveluksesta. Geneven NMKY olikin laajentanut poikakokousten sisältöä taiteiden, tieteiden ja historian suuntaan. Kokous antoi NMKY:n Kansainväliselle Keskuskomitealle tehtäväksi välittää tietoa poikatyöstä ja rohkaista yhdistyksiä siihen. (Shedd 1955b, 220.)

Vaikka kansainvälisen keskuskomitean jäsenet pääsihteeriä myöten olivat ilmaisseet kiinnostuksensa poikatyön kehittämistä kohtaan, ei Maailmanliitto pystynyt työntekijäpulan vuoksi vastaamaan haasteeseen. Ensimmäinen sihteeri, Charles Fermaud, palkattiin vasta vuonna 1878 ja hän toimi yksinään (lukuunottamatta vuosia 1882-1883, Shedd 1955b, 248, 724) vuoteen 1895, jolloin palkattiin toinen sihteeri, Christian Phildius (Shedd 1955b, 350). Poiketen monesta muusta kansainvälisestä järjestöstä NMKY:llä on aina ollut erittäin "ohut" ylärakenne. Valtaosa resursseista on paikallistasolla ja mitä ylemmäksi rakenteessa mennään, sitä vähemmän organisaatiotasolla on voimavaroja. Siten valtaosa NMKY:n työmetodeista (nelitahoinen ohjelma, partio, leiritoiminta, katulapsityö) kehitettiin paikallisella tasolla ja Maailmanliiton tehtäväksi jäi lähinnä toimia ideoiden levittäjänä.

Maailmanliiton varojen puute ja paikallisen itsenäisyyden korostus johti NMKY:lle tyypillisiin ratkaisuihin hyödyntää kansallisia voimavaroja kansainvälisesti⁷ . Poikatyössä ratkaisu oli pyytää "Ranskankielisten maiden poikayhdistysten keskuskomiteaa" (perustettu 1893) vastaamaan Maailmanliiton poikatyöstä "kunnes Kansainvälinen Keskuskomitea kykenee nimeämään tähän työhön uuden sihteerin" (Shedd 1955b, 358). Tämä tapahtui kuitenkin vasta 1921, kun Pohjois-Amerikan NMKY:n poikatyön sihteeri, Edgar M. Robinson, palkattiin tehtävään (Shedd 1955b, 487).

Kansainvälisten voimavarojen puutteesta huolimatta NMKY pyrki käynnistämään myös kansainvälistä poikatyötä. Eräänä virstanpylväänä voidaan mainita 1913 Culverissa pidettyä "Ensimmäistä Pohjois-Amerikan Poikatyöntekijöiden Yleiskokousta", johon oli kutsuttu delegaatioita myös muista maista. Tämä kokous oli NMKY:n Maailmanliiton pitkäaikaisen sihteerin Tracy Strongin (1955, 614) mukaan "ensimmäinen kerta historiassa kun joukko miehiä kokoontui saamaan häivähdyksen poikien maailman ongelmista". Culverin kokous antoi sysäyksen sarjalle NMKY:n Maailmanliiton järjestämiä kokouksia, joista ensimmäinen pidettiin 1914 Oxfordissa. Oxfordin kokouksessa tehtiin joitain perustavanlaatuisia linjauksia. Ensiksikin, ikäkausijaoksi NMKY:n toiminnassa sovittiin 12.15-vuotiaat nuoremmat pojat sekä 15-18-vuotiaat vanhemmat pojat. Nykyterminologialla kyse oli siten varhaisnuorista ja nuorista. Toiseksi kokous antoi seuraavan suosituksen:

On tullut aika, jolloin (a) poikatyön tulisi olla osa jokaisen Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen normaalitoimintaa; (b) jolloin jokaisen kansallisen liiton tulisi perustaa nuoriso-osasto jolla olisi tarvittavat työntekijät; (c) jolloin Maailmankomitean⁸ tulisi antaa nuorisotyölle sille kuuluva paikka ja kehittää metodeja joilla sitä parhaiten edistettäisiin. Maailmankomitean tulee kutsua koolle kansainvälisiä poikatyön kokouksia säännöllisin välein. (Johannot 1955, 616.)

Näiden konferenssien suunnittelu oli Robinsonin ensimmäinen tehtävä, kun hän tuli uuteen tehtäväänsä Maailmanliiton poikatyön ensimmäisenä sihteerinä. Robinsonin pitkäaikainen kokemus USA:ssa auttoi Maailmanliiton poikatyön organisoinnissa. Voisikin sanoa, että 1920- ja 1930 luvut olivat poikatyön kulta-aikaa. Robinson pystyi hankkimaan varat myös neljälle muulle poikatyön sihteerille, joten resurssit muuttuivat oleellisesti siitä, mitä ne olivat aiemmin (Shedd 1955b, 487; Johannot 1955, 618).

Toisen kansainvälisen poikatyöntekijäkonferenssin seuraukset olivat välittömät: nimenomaan tässä kokouksessa Robinson varmisti lisävarat Maailmanliiton poikatyölle. Myös kokouksessa vallinnut innokkuus poikatyöhön levisi nopeasti läpi paikallisyhdistysten kentän. Tämän seurauksena poikatyö iski itsensä lopullisesti läpi NMKY:n oleellisena työmuotona ja Poikatyön Komiteasta tuli yksi Maailmanliiton pysyviä komiteoita. (Johannot 1955,618.)

Paikallisen itsehallinnon periaatteen mukaisesti Maailmanliiton poikatyön tarkoitus oli ennen kaikkea tukea paikallistasolla tehtävää työtä. Tätä silmälläpitäen järjestö käynnisti ohjelman nimeltä Poikien Ystävien Maailmanpalvelu (World Service to the Friends of Boys). Sen tarkoituksena oli tarjota apua kaikille kasvatustehtävissä oleville. Tarkoituksen toteuttamiseksi perustettiin julkaisu nimeltä "World's Youth", joka jatkoi vuoteen 1942, jolloin se sodan johdosta lakkautettiin. Muina työmuotoina olivat poikatyöntekijöille tarkoitetut koulutuskurssit ja kansainväliset poikaleirit sekä alan tutkimustyö. (Johannot 1955, 619.)

Maailmanliiton teettämistä Tutkimuksista mainitsemisen arvoinen on ilmeisesti eräs ensimmäisistä nuorisolle tehdyistä kansainvälisistä asennetutkimuksista, joka julkaistiin Helsingin Maailmankonferensissa 1926. Sen raportti "The Younger Boy" kuvaa 12-15-vuotiaiden poikien elinolosuhteita eri puolilla maailmaa (Youth Faces Life s.d., 2).

Voisi sanoa, että NMKY:n poikatyön pioneerivaihe päättyi toiseen maailmansotaan mennessä. Sen jälkeen työ- ja työmetodit diffusoituivat sekä kirkkojen että muiden järjestöjen standardityömuodoiksi. Lisäksi 1930-luvun laman kourissa useat NMKY:t joutuivat supistamaan työtään. On huomattavaa, että partio selvisi 1930-luvun lamasta paremmin kuin NMKY (ja näyttää selvinneen myös 1990-luvun lamasta). Eräs merkittävä tekijä lienee se, että partio keskittyi kehittämään standardisoitua ohjelmaa, jota oli mahdollista soveltaa vapaaehtoisvoimin. NMKY:n poikatyö puolestaan professionaalistui ja oli siten partiota herkempi taloudellisille tekijöille. Poikatyö on kuitenkin yksi niistä työmuodoista, jotka yhä muodostavat monin paikoin kuvaa paikallisen NMKY:n toiminnasta, oli se sitten partiota, kerhotyötä tai junioriurheilua. Maailmanliiton työmuotoina poikatyö ja nuorisotyö ovat eläneet ennen kaikkea pakolaistyössä. Sodan jälkeen NMKY:n Maailmanliiton muuttaessa sotavankityön organisaatiotaan pakolaistyön organisaatioksi se on nähnyt roolikseen nimenomaan pakolaisnuorten kouluttamisen ja toivon ylläpitämisen siellä, missä toivoa ei ole.

Siunatuksi lopuksi ja uusiksi aluiksi

NMKY:n poikatyön merkitys on ollut kahtalainen. Ensiksikin liike kehitteli ja testasi uusia työmetodeja, joita muut järjestöt ja vakiintuneemmat instituutiot kuten kirkot ja koululaitos myöhemmin omaksuivat. Tässä suhteessa se on toiminut alussa mainitun Douglasin (1987, 44) teorian mukaan - se on ollut erityisesti uskonnollisen kasvatuksen testikenttä. Tämä järjestöjen funktio tulisi entistä enemmän huomioida myös tulevaisuuden uusien haasteiden edessä. Koska julkishallintoa rajoittaa tasapuolisen kohtelun vaatimus, se ei voi samalla tavalla heittäytyä pioneeritoimintaan kuin järjestöt.

On oletettavaa, että kolmannen sektorin rooli on keskeinen myös kasvatustyön metodien kehittelyssä - ajatellaanpa vain esimerkiksi leirikouluja ja elämyspedagogiikkaa. Niissä ei ole mitään uutta kenellekään partiota tai muita varhaisnuorisojärjestöjä tunteville. Siksi sekä kasvatustieteessä että kasvatussosiologiassa tulisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota vapaaehtoispohjalle perustuvaan kasvatustyöhön. Nuorisojärjestöjen on useinkin oltava metodeissaan askeleen edellä koulua pystyäkseen saavuttamaan nuorten mielenkiinnon. Yhteiskuntatieteiden ylipäätään tulisi paremmin huomioida niin sanottu kolmas sektori yhtäältä merkittävänä yhteiskunnan toimintatapojen ja rakenteiden uusintajana ja toisaalta potentiaalisena voimavarana kasvatus- ja sosiaalihuollon järjestämisessä. Toistaiseksi kolmannen sektorin tutkimus on Suomessa ollut kovin hajanaista eikä alan opetuksesta juurikaan voi puhua.

Toiseksi NMKY:n poikatyö (muiden työmuotojen ohella) on ollut paikka, missä lukemattomat ekumeenisen liikkeen pioneerit ovat suorittaneet "työharjoittelunsa". Ruth Rouse (1993, 327) mainitsee Ekumeenisen liikkeen historiassaan, että todennäköisesti 80 prosenttia Kirkkojen Maailmanneuvoston I Yleiskokouksen edustajista Amsterdamissa 1948 oli jotenkin sidoksissa NMKY:hyn, NNKY:hyn tai niihin läheisesti liittyneeseen kristilliseen opiskelijaliikkeeseen. Esimerkiksi KMN:n ensimmäinen pääsihteeri W. A. Visser.t Hooft aloitti ekumeenisen uransa NMKY:n Maailmanliiton poikatyön sihteerinä (Strong 1955, 487). Tämä aspekti maallikkojärjestöistä kirkollisten johtajien maailmankuvan muokkaajina on toistaiseksi saanut aivan liian vähän huomiota ekumeenisessa ja kirkkososiologisessa tutkimuksessa.

NMKY:llä on kunniakas perinne kristillisen nuorisotyön uranuurtajana niin Suomessa kuin maailmallakin. Puhuttaessa monista sen työmuodoista ja käytännöistä on usein käytetty määre "ensimmäisenä". Valitettavasti järjestöstä on liian vähän tutkimusta, jotta sen roolia nuorisotyön kokonaiskentässä voisi määritellä. Ylipäätään kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tutkimus on vielä niin lapsenkengissään (Gordenker & Weiss 1995, 555), ettei varmasti tiedetä mikä merkitys niillä (yksittäin ja joukkona) on erilaisten ideoiden ja käytäntöjen synnyttäjinä, levittäjinä ja legitimoijina. Yllä esitetystä päätellen se ei kuitenkaan liene aivan vähäinen.

Viitteet

1. Gillis toteaa 15-29-vuotiaiden suhteellisen osuuden olleen 70 % verrattuna yli 30-vuotiaisiin 1800-luvun alkupuolella. Hieman myöhemmin 1880-luvulla maalta Lontooseen muuttaneista 80 % oli 15-25-vuotiaita. (Gillis 1974, 39, 55.)
2. Itse asiassa Baselin Evangelischer Jünglingsvereine on NMKY:istä vanhin. Se perustettiin 1824 mutta sveitsiläiset itse katsovat sen olevan suora jatko 1787 perustetulle Ledige Vereinille (Shedd 1955a, 11; Cuenod 1856, 42). Britanniassakin skotlantilaiset Glasgown (1839), Greenockin (1842) ja Paisleyn (1833) NMKY:t ovat Lontoota vanhempia (Senaud 1955,10s.).
3. Partion ja NMKY:n suhteen voisi kiteyttää niin, että Baden-Powell löysi NMKY:stä ideoilleen kaikupohjan ja kanavan levittää aatettaan (Macleod 1983, 97, 140, 146; Warren 1986, 388). Veikko Tolin (1987, 202; 1989, 67) mainitsee lisäksi Baden-Powellin olleen Englannin NMKY:n liiton varapuheenjohtajana kuolemaansa asti.
4. Pariisin Basiksesta ks. Muukkonen 2000.
5. Organisaatiomalleista resursseina ks. esim. Swidler 1995. Verkostoitumisen vaikutuksesta organisaatioiden kuolleisuuteen ks. McPherson 1983.
6. Esimerkiksi 1886 perustettu Turun Ynglinga-Förening, jota pidetään ensimmäisenä suomalaisena NMKY:nä, joutui lopettamaan toimintansa tuomiokapitulin annettua Senaatille kielteisen lausunnon. Tuomiokapituli perusteli kantaansa sillä vaaralla, että yhdistys voisi lisätä nuorison itsekylläisyyttä ja saada sen halveksimaan koulua. (Louhivuori 1915, 23.)
7. NMKY:n lähetystyössä Kansainvälinen Keskuskomitea valtuutti 1887 amerikkalaisen Luther Wishardin opiskelijatyön sihteerikseen Aasiassa amerikkalaisten vastatessa hänen kustannuksistaan (Shedd 1955b, 279). Tämän jälkeen samanlaista mallia käytettiin varsin yleisesti lähetystyössä, sotavankityössä ja pakolaistyössä. Joskus se johti ongelmiin, kun viranomaiset eivät aina olleet selvillä kenen työntekijä jokin sihteeri varsinaisesti oli.
8. Kansainvälisen Keskuskomitean (Central International Committee) nimi oli vuonna 1900 muutettu Maailmankomiteaksi, koska se ja Pohjois-Amerikan Kansainvälinen Komitea (North American International Committee = Yhdysallat + Kanada) jatkuvasti sekoitettiin toisiinsa (Shedd 1955b, 377).

Lähteet

Ariés, Philippe (1962): Centuries of Childhood. A Social History of Family Life. New York: Vintage books.
Bebbington, D.W. (1993): Evangelicalism. Teoksessa The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought. Oxford & Cambridge, Mass: Blackwell.
Berger, Peter & Luckmann, Thomas (1972): The Social Construction of Reality. Repr. Middlesex: Penguin Books.
Binfield, Clyde (1973): George Williams and the YMCA. A Study in Victorian Social Attitudes. London: Heinemann.
Blumer, Herbert (1971): Social Problems as Collective Behavior. Social Problems Winter,1971.
Brand, Karl-Werner (1990a): Cyclical Aspects of New Social Movements: Waves of Cultural Criticism and Mobilization Cycles of New Middle Class Radicalism. Teoksessa Dalton, Russel J. & Kuechler, Manfred (toim.): Challenging the Political Order. New Social Movements in West Democracies. Cambridge: Polity Press.
Brand, Karl-Werner (1990b): Cyclical Changes in the Cultural Climate as a Context Variable for Social Movement Development. Paper presented in ISA World Congress, Madrid, July 9-13,1990.
Canfield, James H. (1902): The North American Young Men.s Christian Associations in the Twentieth Century. A Paper prepared for the Fifteenth World.s Conference of Young Men.s Christian Associations held at Christiania, Norway, August 19-24, 1902.
Cuénod, Charles (1856): Report on the Christian Associations in Switzerland. Julkaisussa: Occasional Paper No.III. Report of the General Conference held in Paris, August, 1855. London: Young Men.s Christian Association.
Douglas, James (1987): Political Theories of Nonprofit Organizations. Teoksessa Powell Walter W. (toim.): The Nonprofit Sector. A Research Handbook. New Haven & London: Yale University Press.
Dürselen, Gerhard (1856): Germany. Julkaisussa: Occasional Paper No.III. Report of the General Conference held in Paris, August, 1855. London: Young Men's Christian Association.
Fisher, George J. (1913): The Influence of the Physical Work in Relating the Young Men's Christian Association to Unconverted Young Men, and the Great Force It has been in the Making of Christian Manhood. Paper presented to the World's Conference of Young Men.s Christian Associations in Edinburgh, Scotland, June 11-15, 1913.
Fraser, Arnold W. (1958): All the Boys of all the World. World Communique November-December, 1958.
Gillis, John R. (1974): Youth and History. Tradition and Change in European Age Relations 1770 - Present. New York & London: Academic Press.
Gordenker, Leon ja Weiss Thomas G. (1995): NGO Participation in the International Policy Process. Third World Quarterly 3,1995.
Hodder, Williams J.E. (1931): George Williamsin elämä. Porvoo: WSOY.
Houghteling, James L. & Ober Charles K. (1884): Points which the American Young Men's Christian Associations are Emphasizing in their Work. A paper prepared for the Tenth Conference of the Young Men.s Christian Associations of all Lands, Berlin, Germany, August 20-24,1884. New York: The International Committee of the Young Men.s Christian Associations of North America.
Johannot, Henri (1955): The Field of Action. Teoksessa Shedd Clarence Prouty & al.: History of the World.s Alliance of Young Men's Christian Associations. London: SPCK.
Johnson, Elmer L. (1979): The History of YMCA Physical Education. Chicago: Association Press.
Langdon, William Chauncy (1856): America. Y.M. Christian Confederation, U.S., and Brit. Prov. Julkaisussa: Occasional Paper No.III. Report of the General Conference held in Paris, August, 1855. London: Young Men's Christian Association.
Louhivuori, Verneri (1915): Neljännesvuosisataa Nuorisotyötä. N.M.K.Y. liikkeen vaiheet Suomessa vv. 1889-1914. Helsinki: Suomen NMKY:n liitto & Helsingin NMKY.
Macleod, David I. (1983): Building Character in the American Boy : the Boy Scouts,YMCA, and Their Forerunners, 1870-1920. Madison, Wis.: University of Wisconsin Press.
McPherson, Miller (1983): The Size of Voluntary Organizations. Social Forces 4,1983.
Muukkonen, Martti (2000): "Less than a Confession but Much More than a Mere Formula of Agreemen - The YMCAs Paris Basis as a Symbol of Unity During Its First Century." Esitelmä konferenssissa "Symbols, Power and Politics" Lublin, Poland, 19-21 June, 2000. 2.12.2000
Occasional Paper No III (1856): Report of the General Conference held in Paris, August, 1855. London: Young Men's Christian association. Pariisin Basis (2000): Suomen NMKY:n liiton kotisivut 2.12.2000.
Putnam, Cliff (1995): Muscular Christianity: the Strenuous Mood in American Protestantism, 1880-1920. Diss. Brandeis University, Mass.
Rouse, Ruth (1993): Voluntary Movements and the Changing Ecumenical Climate. In Rouse Ruth, Neill Stephen C. (part I) and Rouse: Fey Harold E. (part II) A History of the Ecumenical Movement I-II. 4th edition of part I and 3rd edition of part II in one volume. Geneva: WCC Publications.
Shedd, Clarence Prouty (1955a): Formative Years, 1844-1878 pp. 15-198. Teoksessa Shedd Clarence Prouty & al.: History of the World's Alliance of Young Men.s Christian Associations. London: SPCK.
Shedd, Clarence Prouty (1955b): Expanding Vision, 1878-1913. Teoksessa Shedd, Clarence Prouty & al.: "History of the World Alliance of Young Men.s Christian Associations". London: SPCK.
Shipton, W. Edwyn (1856): Report of the History, Objects, and Development of the Young Men's Christian Association of London. Julkaisussa: Occasional Paper No.III. Report of the General Conference held in Paris, August, 1855. London: Young Men's Christian Association.
Strong Tracy (1955): The World Alliance in a Changing World. Teoksessa Shedd, Clarence Prouty & al.: "History of the World's Alliance of Young Men's Christian Associations". London: SPCK.
Senaud, Auguste (1955): "YMCAs Before the YMCAs" Teoksessa Shedd Clarence Prouty & al.: "History of the World's Alliance of Young Men's Christian Associations". London: SPCK.
Swidler, Ann (1995): Cultural Power and Social Movements. Teoksessa Johnston Hank & Klandermans Bert (toim.): Social Movements and Culture. London: University College London.
Telemäki, Matti (1984): Johdatus nuoruuden ja nuorisotyön historiaan. Kansalaiskasvatuksen keskuksen julkaisuja 56. Helsinki: Kansalaiskasvatuksen keskus.
Tolin, Veikko (1987): 80 vuotta partiointia. 1907-1987. Helsinki: Partiokirja.
Tolin, Veikko (1989): NMKY ja partioliike eli "Sininen" vaikutus maamme partiotyössä. Teoksessa Koikkalainen, Jaakko (toim.): "NMKY - Elävän toivon liike". Helsinki: Suomen NMKY:n Liitto.
Turner, Ralph H. & Killian, Lewis M. (1959): Collective Behavior. Englewood Cliffs: Prentice Hall.
Warren, Allen (1986): Sir Robert Baden-Powell, the Scout Movement and Citizen Training in Great Britain, 1900-1920. English Historical Review 399, 1986.
YMCA invents Basketball: the Ideal Winter Sport. Julkaisussa: YMCA Milestones 3,2000. 2.12.2000
YMCA Invents Volleyball, "a Game Anyone Can Play". Julkaisussa: YMCA Milestones 5,2000 2.12.2000.
Youth Faces Life (s.d.): Being the report of the XIXth World Conference of YMCAs at Helsingfors August 1-6., 1926. Geneva: World Alliance of Young Men.s Christian Association.

Sisällysluetteloon