Luomakunnan sunnuntai  25.8.2024
Marian kirkko Hamina

Herra Jumala sanoi: ”Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!” Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois

Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän

puulle vievää tietä. (1. Moos. 3:22–24)

Raamatun alkukertomukset ovat jossain mielessä hämmentäviä tekstejä nykyihmiselle. Ne kertovat maailman luomisesta seitsemässä päivässä ja, kuten päivän tekstimme, ihmisen karkotuksesta paratiisista. Toisaalta tiede kertoo meille maailman syntyneen vuosimiljardien kuluessa ja siinä aikaperspektiivissä ihminen on ollut olemassa ikään kuin vuorokauden viimeisen tunnin pari viimeistä minuuttia.
Miten me sovitamme yhteen Raamatun kertomukset ja tieteellisen ajattelun? Tämä on ehkä ajattelevan nykykristityn suurimpia haasteita. Uskommeko sokeasti sen, mitä Raamattu sanoo vai hylkäämmekö me sen satukirjana, kuten monet nykyään tekevät?
Kolmas vaihtoehto on se, että teemme sen huomion, että Raamattu ei oikeastaan ole kirja vaan kirjasto. Siellä on hyvinkin useisiin kirjallisuudenlajeihin kuuluvia tekstejä ja niitä pitää tarkastella eri tavoin. Lakitekstit ja liturgiset tekstit on yleensä mietitty viimeisen päälle ja niissä pilkun paikkakin voi ratkaista merkityksen. No, ei ehkä muinaishepreassa, jossa ei käytetty edes sanavälejä, välimerkeistä puhumattakaan. Kuitenkin pointti on siinä, että nämä tekstit on mietitty hyvin huolellisesti. Sitten toisessa ääripäässä ovat Laulujen laulun rakkausrunot, jotka ovat enemmän tunteisiin vetoavaa runokieltä, jossa senkaltaisia ilmaisuja kuin ”sinä neidoista kaunein” ei ole tarkoitettukaan miksikään Miss Universum kisojen voitoksi vaan kauneus on katsojan silmässä – ja rakastuneelle hänen morsiamensa on kaunein.

Näiden kirjallisuudenlajien välimaastossa on hyvin monta eri kirjallisuudenlajia. On siellä kaksi satuakin: syntiinlankeemuskertomus ja Bileamin aasi-kertomus. Niissä sadulle tyypilliseen tapaan eläimet kykenevät puhumaan. Nyt on kuitenkin huomattava, että sadun totuusarvo ei ole biologiassa vaan sen opetuksessa. Jos esimerkiksi Nalle Puhissa sanotaan, että, jos syö purkillisen hinajaa, niin tulee masu pipiksi, niin onhan se mitä totisinta totta.

Tämä päivän tekstimme kuuluu kirjallisuudenlajiin nimeltä myytti. Myytteihin on suhtauduttu hyvinkin eri tavoin. Jotkut rinnastavat ne satuihin. Jotkut korostavat myyttien arkkityyppiluonnetta  - näin mm. Freud ja Jung. Durkheim taas näki myyttien merkityksen yhteisön normin ja yhtenäisyyden muodostajina – vähän samaan tapaan kuin esim. suomalaisuutta rakennetaan joka itsenäisyyspäivä näyttämällä TV:ssä Tuntematon sotilas.  Teorioita on vaikka kuinka paljon.
Itse olen viime vuosina ihastunut sellaiseen teoriaan kuin geomytologia. Se on geologian osa-alue ja tarkastelee näitä muinaisia myyttejä alkukantaisina kuvauksina geologisista ilmiöistä. Hyvä esimerkki tällaisesta myytistä on Tyynenmeren Andaman saarilla asuneen kansan myyteissä kuvattu ”ihmisiä syövä aalto.” Kun sitten 2014 tsunami iski, tuon saaren asukkaat tiesivät tuon myytin perusteella paeta ja tuolla saarella ei ollut ihmisuhreja.
Tätä geomytologista teoriaa on sovellettu myös Raamattuun – ja erityisesti näihin alkukertomuksiin. Luomiskertomuksessa kerrotaan kuinka Jumala loi Adamin ja asetti hänet Edenin paratiisiin. Adam tarkoittaa ihmistä samassa mielessä kuin romanit käyttävät omasta heimostaan sanaa romani, joka käännettynä tarkoittaa ihmistä. Sinänsä tämä ei ole erityisen harvinaista. Eri kansoilla on erilaisia syntykertomuksia ja tässäkin on kyse erään ihmisryhmän omasta synnyinkertomuksesta. Se ei iistä muiden ihmisryhmien olemassaoloa vaan kertoo omasta ryhmästä. Tämä selittää myös sen, kuinka myöhemmin Kain ja Abel kertomuksessa Kain pakeni muille maille ja meni siellä naimisiin.
Edenin puutarha on mitä todennäköisimmin sijainnut Persianlahden pohjoisosassa nykyisen Kuwaitin eteläpuolella. Se, kuten koko Arabian niemimaa on joskus ollut niinkin kosteaa, että siellä on elänyt jopa krokotiilejä ja virtahepoja. Myöhemminkin se on ollut hyvin hedelmällistä aluetta. Sinne Jumala asetti Adamin ja Eevan.
Sitten tapahtui jotain.
Raamattu kertoo hyvän ja pahan tiedon puusta – joka sivumennen sanoen tuskin oli omenapuu vaan joko alueen yleisin puu eli taateli tai sitten Syntiinlankeemuskertomuksessa mainittu viikuna. Jos sitä – ja päivän tekstinämme olevaa Edenistä karkoitus-kertomusta tarkastelee arkeologian näkökulmasta, niin tuossa vaiheessa eli ns. neoliittisessa kumouksessa ihmiskunta siirtyi metsästäjä-keräilijä –kulttuureista maanviljelyyn ja karjankasvatukseen. Tosin kyseessä ei ollut mikään nopea kumous vaan tuhansia vuosia jatkunut prosessi, jossa ihminen alkoi systemaattisesti hyödyntämään viljelykasveja ja kotieläimiä. Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä. Tosin tutkijat eivät käytä ilmaisua kesyttäminen vaan domestikaatio, joka voisi suomeksi tarkoittaa kotouttamista. Aina ei nimittäin ole varmaa kesyttikö ihminen esimerkiksi koiran vai koira ihmisen.

Geomytologian näkökulmasta puolestaan tämä prosessi tapahtui jääkauden leviämisvaiheessa. Vaikka jäätiköt eivät ulottuneetkaan Lähi-itään, ne kuivattivat tuon alueen ja muuttivat sen aavikoksi. Tekstin salamoiva miekka Eedeniä vartioimassa saattaa hyvinkin viitata hiekkamyrskyissä tapahtuvaan salamointiin.
Ilmaston kuivuessa ihmiset ja eläimet vetäytyivät harvoihin jäljelle jääneisiin keitaisiin eli refugioihin. Lähi-idässä niitä oli paleoarkeologien mukaan neljä: yksi oli Palestiinassa, toinen Kaspianmerellä, kolmas Arabian niemimaan eteläosassa ja neljäs suurimmaksi osaksi kuivuneen Persianlahden itäosassa. Siellä Arabian mannerlaatta sukeltaa Aasian mannerlaatan alle ja muodosti silloin notkelman, jonka läpi virtasi joki.
Adamin suvun kohdalla kyse lienee tästä jälkimmäisestä – puhuuhan Raamattukin siitä, että Adam karkotettiin itään.

 Tälle vastakkainen prosessi tapahtui sitten jääkauden loppupuolella, jolloin jäämassat sulivat, merenpinta nousi ja Intian monsuunivyöhyke kääntyi pohjoisemmaksi tuoden vettä Persianlahdelle ja Arabian niemimaalle. Siitä, mitä ilmiötä Raamatun ja sitä aikaisemmat sumerien eri vedenpaisumiskertomukset kuvaavat, tutkijat ovat erimielisiä. Olennaista on se, että taaskin on muistettava kertomusten myyttiluonne: ne kertovat alueellisesta katastrofista, jossa maa peittyi. Samalla tavalla kuin Adam merkitsee tiettyä ihmisryhmää, muinainen sumerin sana matum merkitsee yleisesti maata. Eli kyse oli Sumerin peittymisestä – ei koko maapallon.
Mutta mitä tämä merkitsee meille?
Osin sitä, että se antaa meille perinteisestä poikkeavan näkökulman Raamattuun ja siten eväitä keskustella kristinuskoon kriittisesti suhtautuvien kanssa. Toisaalta tämä panee meidät miettimään omaa rooliamme maailmassa. Jos alkukertomukset ovatkin kivikautisen ihmisen tulkintoja muinaisista ilmastonmuutoksista, niin mitä se merkitsee meille?
Eräs näkökulma on Syntiinlankeemuskertomuksen näkökulma siitä, että ihminen ei suinkaan ole syytön siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Hyvän ja pahan tietäminen asettaa jokaisen eteen peilin siitä, teenkö täällä hyvää vai pahaa? Olenko enemmän tekemässä maata alamaiseksi itselleni vai varjelemassa sitä?
Me elämme myös ilmastonmuutoksen aikaa. Samalla tavalla kuin neoliittiset ihmiset tekivät valintoja, mitä eläimiä ja kasveja he suojelivat ja mitä hävittivät, mekin teemme valintoja. Meidän valintamme vain eivät ole yhden suhteellisen pienen alueen eliökunnan muokkausta vaan nykyisin puhumme koko maapallosta.
600 000 vuoden aikana ilmasto on lämmennyt ja kylmennyt aaltomaisesti ja nyt elämme tuollaisen aallon harjalla. Ero aikaisempiin lämpökausiin on siinä, että koskaan aikaisemmin ilmakehän hiilidioksidimäärät eivät ole olleet niin korkealla kuin nykyisin. Jos tämä meidän teollistumisemme olisikin tapahtunut tuon muutosaallon pohjukassa, niin eihän tässä olisi mitään hätää mutta kun se sattuikin huippukohdassa, niin nyt näemme Etelä-Euroopassa jo tappavia lämpöaaltoja.
Nyt ihmiskunta on heräämässä karuun todellisuuteen: me emme ole varjelleet tätä maapalloamme vaan enempi tehneet sen itsellemme alamaiseksi ja riistäneet sitä. Olemme tappaneet eläinlajeja sukupuuttoon, saastuttaneet vesistöjä, maaperää ja ilmaa.
Tämä kuulostaa aika toivottomalta mutta on muistettava, että Jumala on myös luvannut: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Meille annetaan mahdollisuus ja meidän tulisi käyttää sitä.
Se tapahtuu osin isoissa asioissa, kuten siirtymisessä pois fossiilisista polttoaineista, mutta myös pienissä, kuten nurmikoiden muuttamisessa niityiksi, puiden istuttamisissa, kulutustottumusten muuttamisissa, jätteen lajittelussa ja kierrätyksessä, kompostoinnissa ja muissa lukemattomissa pienissä asioissa.

Jumala kutsuu meitä pitämään huolta tästä Hänen luomakunnastaan. Me vastaamme tähän Hänen kutsuunsa tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.