Minä...

Apostolinen uskontunnustus alkaa sanalla ”minä.”

Nikean uskontunnustus alkaa sanalla ”me.”

Mitä me oikeastaan tarkoitamme kun puhumme minästä ja meistä?

Minä ja me – miten ihmisen identiteetti muodostuu?

Uusien sosiaalisten liikkeiden tutkimuksessa identiteetillä on kolme eri merkitystä: yksilöidentiteetti, kollektiivinen identiteetti ja julkinen identiteetti.

Yksilön identiteetti

Eri tutkimussuunnissa ihmisen identiteetin muodostuminen nähdään eri tavoin.

Ainutlaatuinen yksilö vs. yhteisön tuote

• Voisi sanoa, että ääripäinä ovat ajatus ihmisen mielen ytimestä (Aristoteles) ja toisessa ääripäässä ajatus, että ihminen on totaalisesti ympäristönsä tuote (marxilaisuus).
• Ensinmainitusta esimerkkeinä voisi mainita seuraavat
• Aristoteleen mukaan kaikki se, mitä oliosta voi koskaan tulla tai miksi se voi muuttua sen olemassaolon aikana, täytyy olla sisäänrakennettuna olioon itseensä, eli olla oliossa potentiaalisuutena. Kun potentiaalisuus aktualisoituu, potentiaalisena "piilossa" ollut mahdollisuus tai ominaisuus tulee olevaksi tai näkyväksi. Kaiken muutoksen mallina Aristoteleella oli orgaaninen kasvu, jossa kaikki kehittyi kohti teleologista päämääräänsä. Esimerkiksi poika on potentiaalisesti mies, ja puun siemen on potentiaalisesti puu.
• Toisaalta Aristoteles korosti ihmisen olevan zoon politicon, sosiaalinen (tai poliittinen tai kaupunki) eläin. Siten ihmisen telos, päämäärä on elää muiden ihmisten kanssa.
• Filosofiassa identiteetti tai minä tai olemus tarkoittaa sitä, mikä tekee jostakusta asiasta määriteltävän ja tunnistettavan, antamalla sille joitakin ominaisuuksia tai piirteitä, jotka mahdollistavat sen erottamisen muista olioista. Siten identiteetti on se, mistä joku tunnistetaan siksi mitä hän tai se on.
• Tämän näkemyksen on tiivistänyt hyvin Hans Mol, joka toteaa, että ”identiteetti on se, mikä jää jäljelle, kun roolit on riisuttu.”
• Eräänlaista välimuotoa edustaa psykologia
• Psykologiassa identiteetti (latinan sanasta idem ’sama’)tarkoittaa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
• Erik H. Erikson jakaa identiteetin egon identiteettiin(tietoisuuteen itsen erillisyydestä), persoonalliseen identiteettiin (persoonallisuuteen) ja sosiaaliseen identiteettiin (sosiaalisiin rooleihin).
• Identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
• Jälkimmäisestä esimerkkeinä ovat
• Marxilaisuuden mukaan ihmisen identiteetti on vain heijastumaa yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista.
• Sosiologiassa identiteetti tarkoittaa yksilön näkemystä erilaisiin ryhmiin kuuluvuudesta.
• Kulttuurintutkimuksen vallitseva näkemys identiteetistä ei katso ihmisellä olevan muuttumatonta ydintä, essentialistisesti nähtyä identiteettiä. Sitä vastoin identiteetti nähdään prosessina; ihmisessä kamppailee tai neuvottelee koko ajan monenlaiset identiteetit. Identiteetti on siis konstruktiivinen, eiessentialistinen.
• Näiden tieteiden näkökulmasta ihmisellä on useita identiteettejä ja yksilön identiteetti on näiden kollektiivisten identiteettien summa.
• Siten vastakkain ovat ajatukset, joiden mukaan ihmisen identiteetti olisi hänen minuutensa ydin ja ajatukset, että hän on ympäristönsä tuote.

Materiaalisuus vs. henkisyys

• Toisella tavoin tarkasteltuna ihmisen mieli on vain heijastumaa aivoissa tapahtuvista fysikaalisista prosesseista (tyyppiidentiteettiteoria eli tyyppifysikalismi) ja toisessa ääripäässä on ajatus ihmisen kuolemattomasta sielusta erillisenä hänen ruumiistaan (Platon).
• John Smart ja Ullin Place katsoivat, että jos henkiset tilat ovat jotain aineellista, mutta eivät käyttäytymistä, tällöin henkiset tilat ovat todennäköisesti identtisiä aivojen tilojen kanssa. Yksinkertaistetusti:henkinen tila M ei ole mitään muuta kuin aivojen tila B. Henkinen tila ”haluan kupin kahvia” ei näin olisi muuta kuin ”tiettyjen neuronien käynnistyminen tietyissä aivojen osissa”.
• Platon jakoi sielun  Valtioteoksessaan kolmeen osaan, järkisieluun,intosieluun ja haluavaan sieluun. Tässä erottelussa ei ole kyse erillisistä sielun kyvyistä, vaan todella erillisistä osista. Platon ei katsonut, että nämä kolme osaa muodostaisivat sopusointuisen kokonaisuuden. Sen sijaan hän katsoi niiden kamppailevan usein keskenään.
• Järkisielu (logistikon), joka sijaitsee päässä. Se kykenee rakastamaan tietoa ja viisautta. Näin sen tehtävänä on harrastaa filosofiaa, koska tietäminen tekee sen onnelliseksi. Sen tulisi hallita muita sielun osia. Järkisielu on kuolematon ja se voidaan ymmärtää myös ihmisen minäksi tai identiteetiksi
• Intosielu (thymoeidēs), joka sijaitsee sydämessä. Se on tunteiden sijaintipaikka. Se on omin päin toimiessaan tuhoava ja paha, mutta se voi tottua kuuntelemaan järjen ääntä ja tulla sille hyväksi, kuuliaiseksi palvelijaksi.
• Himosielu (tai tahtosielu; epithymētikon), joka sijaitsee vatsassa. Se haluaa välittömiä aistinautintoja ja pyrkii välttämään kaikkea kärsimystä. Se on tyhmä ja yksinkertainen, ja haluaa aina samoja yksinkertaisia nautintoja. Tämä sielun osa saadaan hyväksi oikean kasvatuksen avulla ja sen hyveenä on kohtuullisuus.
• Myös Paavalilla on Roomalaiskirjeen 7. luvussa hieman samanlainen sieluun ja ruumiiseen kun hän puhuu sisimpänsä olevan ruumiillisuuden vanki.
• Perimmältään tämä jako noudattaa ateismi – teismi –jaottelua. Edellisen mukaan aivot tuottavat kaiken ajattelun elektrokemiallisina prosesseina ja jälkimmäinen näkee sielun käyttävän aivoja jonkinlaisena kommunikaatiovälineenä.

Identiteetin muodostuminen

Oikeastaan Platonia lukuun ottamatta edelliset teoriat lähtevät siitä, että ihmisen identiteetti ei ole jatkuvasti sama. Jopa Aristoteles ajatteli, että ihminen kasvaa kohti sitä, mikä hänen tulisi olla

Kaikissa muissa teorioissa ihmisen identiteetti muodostuu jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa.

Usein identiteetin kehittyminen liitetään nuoruuden kasvuprosessiin, jota James Marcia kuvaa Eriksonin pohjalta nelivaiheisena prosessina:

• Epäselvän identiteetin vaihe (nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta eikä sitoutunut mihinkään)
• Identiteetin etsintävaihe (nuori kokeilee vaihtoehtoja ja etsii identiteettiä, mutta ei ole sitoutunut valintoihin)
• Identiteetin lainanneet (nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta, vaan on sitoutunut johonkin vaihtoehtoon, esimerkiksi vanhempien roolimallin mukaisesti, kokeilematta muita)
• Identiteetin saavuttaneet (etsintävaihe käyty läpi ja nuori on sitoutunut valintoihinsa)

Nuorisotutkimuksessa on usein käytetty Karl Mannheimin ajatusta identiteettiä määrittävästä sukupolvikokemuksesta:

• Sukupolvikokemus on niiden kokemusten summa, jotka ihminen kokee siirtyessään lapsuudesta aikuisuuteen.
• Sukupolvi on ajallisesti joustava käsite ja muodostuu siten saman kokemuksen omaavista ja siten voidaan puhua sotasukupolvesta, 1960-luvun sukupolvesta, lama-ajan sukupolvesta jne.
• Tuo sukupolvikokemus määrittää pitkälti sitä, miten ihminen havainnoi maailmaa ja siten se on tärkeä osa identiteetin muodostumista.
• Vanha Kristinoppi puhui etsikkoajoista, jolloin Jumala erityisesti kutsuu ihmistä
• Yleensä nuoruudessa
• Nuoruuden lisäksi kriisitilanteissa

Kollektiivinen identiteetti

Ihminen on laumaeläin ja hänellä on luontainen taipumus tehdä rajauksia.

Kollektiivisella identiteetillä tarkoitetaan sitä, millaisena ryhmä näkee itsensä.

Kollektiiviseen identiteettiin kuuluu erottelu meihin ja muihin. Mitä tiiviimpi ryhmä on, sitä voimakkaammin se tekee tätä erottelua.

Ihmisellä on useita ryhmäidentiteettejä jotka ovat osin sisäkkäisiä (rajamäkeläinen, nurmijärveläinen, suomalainen, eurooppalainen) ja osin erillisiä (Lions, insinööri, eläkeläinen, kristitty)

Sosiaalisten liikkeiden tutkija Alberto Melucci on korostanut, että ryhmäidentiteetit eivät ole staattisia vaan niitä neuvotellaan ryhmän tai liikkeen sosiaalisten suhteiden mukaan.

Identiteettiin vaikuttavat jäsenten koostumus, ryhmän ideologia ja ryhmän missio. Voidaan jopa sanoa, että nämä ovat ryhmien suhteen vain analyyttisiä erotteluita. Useimmiten ne ovat enemmän tai vähemmän päällekkäisiä riippuen ryhmän intensiteetistä. Poliittinen yhden asian liike on huomattavasti intensiivisempi kuin vaikkapa kansalaisopiston käsityöpiiri.

Melucci toteaa myös, että sosiaaliset liikkeet syntyvät usein identiteettien puolustamiseksi.

Julkinen identiteetti

Julkinen identiteetti on kollektiivisen identiteetin vastakohta: se määrittää miten muut näkevät ryhmän ja sen jäsenet.

Mainonnassa puhutaan usein brändeistä, jotka ovat yhdenlaisia julkisia identiteettejä.

Julkinen identiteetti voi poiketa hyvinkin paljon kollektiivisesta identiteetistä ja olla hyvin erilainen eri ulkopuolisten ryhmien parissa:

Esimerkiksi helluntaikirkon julkinen identiteetti on hyvin erilainen ateistien, luterilaisten tai muiden vapaakirkollisten parissa.

Julkinen identiteetti vaikuttaa kollektiiviseen identiteettiin samalla tavoin kuin yksilön identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kristillinen identiteetti

Apostolisen uskontunnustuksen minä on saanut rinnalleen Nikean tunnustuksen me.

Uskontunnustuksen seuraava sana uskon ja uskomme viittaavat siihen, että kristityn identiteetti on toisaalta yksilöllinen uskonratkaisu on henkilökohtainen – ja toisaalta kollektiivinen – uskontunnustus on kirkon yhteinen tunnustus.

Uskontunnustuksen minä viittaa siihen, että on olemassa myös sinä.

Psalmeissa sinä on hyvin usein Jumala, jonka kanssa ihminen on vuoropuhelussa.

Sinä viittaa myös siihen, että toinen on erillinen minusta. Se voi tarkoittaa vierautta tai toiseutta mutta se voi tarkoittaa myös kumppanuutta, on me.

Me viittaa kollektiiviseen identiteettiimme kristittyinä.

Usein se viittaa siihen pieneen kristittyjen ydinryhmään, jonka jäseniä olemme. Pietismi on käyttänyt niistä nimitystä ecclesiola in ecclesia – pikkukirkko kirkon sisällä.

Tarvitsemme näitä pieniä ryhmiä identiteettimme ylläpitämiseksi.

Pienryhmä ei kuitenkaan ole koko kristillinen kirkko

Katolisella kirkolla laajan ryhmäidentiteetin muodostajana toimii paavi, luterilaisilla ei tällaista ole.

Me tuo eteemme myös he

Kristillisen uskon kannalta ei ole he –ryhmää vaan kaikki ovat samalla tavoin turmeltuneita Jumalan kuvia

On olemassa vain yksi me –ryhmä: me syntiset. Kun jäljempänä uskontunnustuksessa tunnustamme uskovamme syntien anteeksiantamukseen, tunnustamme itse kuuluvamme tähän syntisten ryhmään.