Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen

Jumalan nimitykset

• Jumala-sanan mahdollisia etymologioita
• Suomen sanan ’Jumala’ vanhin kirjallinen tieto on muinaisnorjalaisessa matkakuvauksessa vuodelta 1026. Siinä mainitaan, että bjarmien eli karjalaisten maassa oli pyhässä lehdossa Jómalin kuvapatsas.
• Jumala-sanan rinnakkaismuotoina suomessa esiintyvät joma ja jomala.
• Kantasana ’juma’ olisi mahdollisesti tarkoittanut taivasta. Sukulaiskielistä mordvassa jon- (jondol 'salama, jumalan tuli') ja marissa jumo 'taivas, ylijumala'.
• ’-la’-pääte tarkoittaa yleensä paikkaa. Siten Ahvenanmaalla oleva Jomala on ”taivaan paikka”
• Ilmaisut Jumal’auta ja Juman kautta
• Hindien Dyuman (taivaallinen, loistava, kirkas), josta balttien dievas, joka kääntyi itämerensuomalaisten suussa taivaaksi. Tätä vanhaa arjalaisselitystä epäillään nykyisin yleisesti.
• Hepr, JHVH (Jahve)
• ehjee – minä olen
• Egyptiläisissä dokumenteissa mainittu syyrialainen (edomilainen) paikka Jahve. Tätä on joskus tutkimuksessa pidetty osoituksena siitä, että JHVH olisi alun perin kanaanilainen vuorijumala.
• Kun heprea alkoi hävitä puhekielenä, hepreankielisistä Raamattua kopioivat juutalaiset kirjanoppineet (ns. masoreetit) kehittivät konsonanttikirjoitukseen vokalisoinnin konsonanttien alapuolelle. Jumalaa merkitsevän JHVH-tetragrammiin lisättiin kuitenkin vokaalit sanasta Adonai, Herra, jottei kukaan vahingossa lausuisi Herran nimeä. Sitä kun ei saanut lausua turhaan, niin ei lausuttu koskaan. Siksi sanatarkasti luettuna hepreankielisissä Raamatuissa lukee Jehova, joka ei siis ole Israelin Jumalan nimi vaan muoto, joka esti Jahven nimen lausumisen.
• JHVH käännetään perinteisesti sanalla ’Herra.’ Joissain kohdin oleva ilmaus ’Herra Herra’ on alun perin ’herra JHVH’
• JHVH Aabrahamin heimo- tai kotijumala (Minä olen sinun isiesi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala)
• Hepr. elohim – Jumala
• Vt:ssä Jumalaa merkitsevä termi.
• Kieliopillisesti monikkomuoto ilmeisesti eloah-sanasta, joka puolestaan on laajempi muoto sanasta el, joka taas esiintyy hyvin monissa heprealaisissa henkilö- ja paikannimissä (Eliel, El-Eljon). Samaa sukua ovat arabian ilah (jumala, jumaluus) ja Allah (Jumala).
• Klassinen Mooseksen kirjojen nelilähdeteoria alkoi huomiosta, että eri tekstit käyttivät systemaattisesti joko JHVH- tai elohim-nimitystä Jumalasta aina siihen asti kun Jumala ilmestyi Moosekselle. JHVH-lähteen Jumala on anrtopomorfisempi kuin Elohisti-lähteen, jossa Jumala on kaukaisempi ja yleensä enkelien ympäröimä.
• Hepr Adonai –Herra
• Jumalan valtiasluonnetta korostava ilmaus, joka osoittaa hänen olevan muiden yläpuolella; myös: Herrojen Herra
• JHVH-tetragrammin lausumismuoto
• Vt:n Jumala on kiivas ja mustasukkainen majesteetti
• Ut:n Jumala on Isä

Jumaltodistelut

• Historialliset todistelut
• Argumentum e consensu gentium: päätelmä kansojen yksimielisyyden pohjalta
• Aristoteles ja stoalaiset
• Cicero: koska usko yhteen tai useampaan jumalaan esiintyy kaikkien kansojen keskuudessa, se on todisteena jumalien olemassaolosta.
• Ongelmallinen koska väitteen totuutta ei voi päätellä sen perusteella, että se on yleisesti hyväksytty.
• Toisaalta durkheimilaisessa sosiologisessa perinteessä puhutaan sosiaalisista faktoista. Se tarkoittaa, että jokin asia on sille ryhmälle totta.
• Ontologiset todistelut:
• Anselm Canteburyläinen, Descartes, Spinoza
• Jumala on ”olento, jota suurempaa ei voida ajatella.”
• Anselmin todistuksen suurimpana ongelmana on se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena. Tunnetuimpana Immanuel Kant totesi, että olemassaolo ei ole ominaisuus. Hänen käyttämänsä vertauksen mukaan voimme kuvitella sata taaleria, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella taalerilla ilman, että niiden silti tarvitsisi olla olemassa.
• Nykyisten arvostelijoiden mukaan minkään muun kuin käsitteen olemassaoloa ei voida todistaa pelkällä päättelyllä. Olemassaolo voidaan todistaa vain sellaisilla menetelmillä, jotka ovat ainakin osittain kokemusperäiset.
• Tähän kritiikkiin voisi vastata amerikkalaisen filosofin Charles Peircen abduktiivisella päättelyllä:
• Havaitaan yllättävä tosiasia C;
• mutta jos A olisi totta, C olisi itsestäänselvyys
• Siksi on syytä olettaa, että A on totta.
• Kosmologiset todistelut
• Tuomas Akvinolainen, Leibniz
• ”Liikkumaton liikuttaja” – koska kaikki kosmoksessa liikkuu, täytyy olla joku, joka sitä liikuttaa. Kaikelle ei-välttämättömälle on oltava jokin syy.
• Kant totesi, että Tuomaan esittämien todisteiden loogisena virheenä on siihen sisältyvä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Kant huomautti, että nämä sarjat voidaan yhtä hyvin käsittää loputtomiksi ja viittasi esimerkkeinä matematiikan äärettömiin lukusarjoihin, joista esimerkiksi negatiivisten lukujen sarjalla on loppu (-1), mutta ei alkua.
• Alistair McGrath puolustaa teesiä:
• On muistettava, että juuri Tuomaan ajattelusta on vedettävissä suora yhteys nykyajan kosmologiseen tietämykseen: ilman syyn korostusta sitä tuskin olisi alettu tutkia.
• Syyn on edellettävä tapahtumaa. Jos maailmankaikkeudella on syy, sen on oltava ennen maailmankaikkeuden syntyä. Jos se ei ole Jumala, niin mikä sitten
• Teleologiset l. fysikaalis-telologiset todistelut
• Tunnettu jo antiikista ja keskiajalta
• Varsinainen teesi 1800-luvun Englannista, jossa industrialismi loi koneet ja niistä tuli analogia: Jumala on kelloseppä, joka on rakentanut maailman
• Maailma on niin hyvässä järjestyksessä ja niin tarkoitushakuinen (teleologinen), että täytyy olla Jumala, joka on tuon järjestyksen takana.
• David Hume arvosteli teleologista todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska maailmassa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että maailmamme onkin ”jumalakoulun alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi”
• Moraalinen todistelu
• Immanuel Kant
• Ihmisten eettinen toiminta ja vastuuntunto viittaavat johonkin ihmistä ylempään eli Jumalaan, jolle ihminen on vastuussa.
• Kantin mukaan asia liittyy ”käytännöllisen järjen” alaan ja sitä ei voi lopullisesti todistaa.
• Valistusfilosofi Voltaire totesi, että ”Jos jumalaa ei ole, Hänet on mitä pikimmin keksittävä.”
• Ongelmana se, että altruismi tuntuu joskus olevan yleisempää uskonnottomien kuin uskovien parissa: ”Pakanat ja publikaanit menevät ennen teitä taivaaseen.”
• Kokemustodistelu
• Augustinus: ihmisen olemuksessa on jotain, joka kaipaa Luojansa puoleen
• Friedrich Schleiermacher: Uskonnon paikka ihmisessä ei ole järki eikä tahto vaan tunne. Usko on rajatonta riippuvuuden tunnetta
• Kierkegaardin "uskon hyppy"
• Ongelmana se, että tekee Jumalasta ihmisen projektion
• Jumaltodistukset ei varmasti ole aukottomia mutta samaa voidaan sanoa myös tieteellisestä tiedosta. Hyvin harvoin havainnoille on vain yksi mahdollinen selitys. Silloin tulee esiin tuo Peircen ”päättely parhaaseen selitykseen.”

Kehityspsykologiset näkemykset lapsen jumalakuvan kehityksestä

• Jumalakuvan kehitys seuraa yleensä ihmisen psykologista kehitystä
• Erilaisia kehitysteorioita (mm. Erik H. Eriksson, Jean Piget, Lawrence Kohlberg) joissa ajattelu kehittyy intuitivisesta konkreettisen kautta abstraktiin
• James Fowlerin kehittämät uskonnollisen ajattelun kehitysvaiheet
• Varhainen usko
• Varsinaista uskon kehitystä pohjustava vaihe, niin sanottu nollataso eli eriytymättömän uskon vaihe kuuluu varhaislapsuuteen (0–3 -vuotiaat)
• Rakkaus ja huolenpito ovat tärkeimmät perusluottamusta ja vastavuoroisuutta luovat tekijät, eikä niiden merkitystä varhaisina vuosina korosteta koskaan liikaa
• Intuitiivis-projektiivinen usko (3-7v)
• konkreettinen ja maaginen ajattelu korostuvat
• Ensimmäinen varsinainen uskon kehitysvaihe, jossa elämä on mielikuvituksen täyttämää, jäljittely on tapa oppia uutta.
• Vahva kokemusmaailma ja elämyksellisyys
• Jumala metafyysinen, näkymätön ja asuu luoksepääsemättömässä maailmassa, mutta samalla on kaikkialla läsnä
• Myyttis-kirjaimellinen usko (7-13v)
• Kertomuksilla, myyteillä, uskomuksilla, riiteillä ja symboleilla on suuri arvo ja ne tulkitaan hyvin kirjaimellisesti
• Jumalakuva on yksioikoinen: Jumala palkitsee hyvistä teoista ja rankaisee pahoista teoista
• Synkretistis-sovinnainen ajattelu (13-19v)
• Maailmankuva laajenee perheen piirin ulkopuolelle. Koulu, kaverit, työ, tiedotusvälineet saavat enemmän tilaa yksilön maailmankuvan rakentajina.
• Elämän tarkoituksen etsiminen kuuluu synteettis-konventionaalisen uskon vaiheeseen.
• Jumala liittyy käsitykseen hyvästä elämästä
• Individualistis-reflektiivinen usko
• Oma uskomusjärjestelmä ja sen sisältämät symbolit joutuvat nyt kriittisen tarkastelun alle
• Demytologisointi, jossa uskonnolliset symbolit riisutaan niiden yliluonnollisesta
• Konjunktiivinen eli yhdistävä usko
• Ihminen ei enää näe maailmaa niin yksiulotteisen ja ”yksiloogisena” kuin yksilöllis-reflektiivinen ihminen. Viides taso alkaa hyväksyä todellisuuden ja totuuden suhteellisuuden, sekä sen, että vain yksi tapa kuvata tätä on harvoin riittävää.
• Ihminen on valmis todelliseen dialogiin tiedetyn totuuden kanssa.
• Kaikki vastakkaisuudet ovat todellisuudessa vain yhden todellisuuden (Jumalan) eri puolia, ja yhtyvät tässä todellisuudessa harmoniseksi kokonaisuudeksi.
• ympyrä sulkeutuu
• Universaali usko
• yleismaailmallisuus
• Tälle tasolle päätynyt ihminen nähdään perinteisiä normeja ja status quota uhkaavana hahmona, joka on hylännyt suhteelliset ja rajalliset elämänarvot ja näkee kaiken universalisoivan myötätunnon ja olemisen kautta.
• Tällä tasolla oleminen ei Fowlerin mukaan tarkoita, että ihminen olisi täydellinen. Jumalallisen vision on mahdollista elää ja toimia psykologisten varjojen ja muiden vajavaisuuksien ohessa.
• Fritz Oserin uskonnollisen ajattelun kehitysvaiheet
• Deux ex machina
• Lapsen mielessä kaikki tapahtuu ulkopuolisten voimien vaikutuksesta.
• Jumala on aktiivinen, ihminen on reaktiivinen.
• Jumalasuhteen malli tulee aikuisista ja kasvattajista. Lapsi soveltaa Jumalaan ja hänen toimintaansa aikuisilta oppimiansa malleja säännöistä ja niiden noudattamisesta.
• Kaupankäyntiä Jumalan kanssa (Do ut des)
• Toisessa kehitysvaiheessa oleva henkilö voi mielestään vaikuttaa toiminnallaan tuonpuoleiseen.
• Onnelliset sattumat ymmärretään niin, että ihminen on uhrannut, rukoillut tahi alistunut riittävästi. Onnettomuuden kohdatessa ihmisen aktiivisuus on ollut liian vähäistä tai vääränlaista.
• Ihminen ei ole enää Perimmäisen toiminnan objekti vaan subjekti.
• Jumalasuhde on kaksinapaisesti vastavuoroinen.
• Itsemääräävä ihminen (Deismi)
• Uskonnollisen kehityksen kolmannen vaiheen saavuttanut henkilö korostaa itsenäisyyttään.
• Vastuu ratkaisuista on ihmisellä itsellään.
• Jumalan toiminta on täysin erillään inhimillisestä toiminnasta maailmassa.
• Kolmannen vaiheen ajattelutapa on tyypillinen nuorille. Ihmisen on keskityttävä sisäisesti oman identiteettinsä löytämiseen ja ulkoisesti kontrollista vapautumiseen.
• Uskonnollinen autonomia ja Jumalan suunnitelma
• Neljännessä kehitysvaiheessa ihmisen autonomia ja suhde perimmäiseen on muotoutunut uudella tavalla verrattuna edelliseen vaiheeseen. Perimmäinen on ihmisen olemassaolon ja toiminnan edellytys.
• Maailma ja maalliset asiat ovat heijastusta Jumalasta siinä mielessä, että Jumala luo ihmiselle mahdollisuudet toimia ja onnistua. Tuonpuoleinen ei vaikuta suoraan maailman tapahtumiin, vaan epäsuorasti luonnossa, kulttuurissa ja inhimillisessä toiminnassa rakkauden välityksellä.
• Uskonnollinen autonomia täydellisen intersubjektiivisuuden muodossa
• Edellisen vaiheen tapaan viidennessä kehitysvaiheessa perimmäinen on inhimillisten tekojen mahdollisuuden edellytys.
• Jumalallisen paikka on ihmisten välisessä yhteydessä.
• Jumala nähdään absoluuttina vapautena, joka takaa elämän mielekkyyden.
• Tällä tasolla kaikki ratkaisut perustuvat tietoon, että Jumala ei ilmaise itseään muuten kuin intersubjektiivisen toiminnan kautta
• Kuudes kehitysvaihe
• Kuudes vaihe on luonteeltaan teologinen ja filosofinen malli. Se on uskonnollisen tietoisuuden korkein aste, joka ei ole empiirisesti todettavissa.
• Se, mikä koskee viidettä vaihetta, on tällä tasolla vielä laadullisesti kehittyneempää.

Jumalakuvien historiallinen kehitys

Kehitysteoriat

• Jumalakuvan kehitysteorioiden takana on 1800-luvun alun perin Lewis Henry Morganilta peräisin oleva kulttuurievolutionistinen ajattelu, jonka mukaan ihmiskunta kehittyi villeydestä barbarian kautta sivistykseen.
• Evolutionistisessa ajattelussa uskottiin, että kaikki kulttuurit käyvät läpi samat vaiheet samassa järjestyksessä.
• Useinkaan näissä teorioissa ei ollut pohjalla kovin vahvaa historiallista aineistoa.  Villeyttä havainnoitiin 1800-luvun alkuasukasheimoja tarkkailemalla ja nämä havainnot liitettiin silloisiin tietoihin muinaisten jokilaaksokulttuurien ajattelusta ja kaikki huipentui Kreikan klassiseen kulttuuriin. Mukana oli myös aimo annos 1800-luvulla syntynyttä Kreikan ihannointia ja Lähi-idän demonisointia.
• Morganin teorian pohjalta Karl Marx jatkoi sitten teorisointia ja kehitti noihin lisäksi vaiheiksi esikapitalistisen, kapitalistisen ja kommunistisen.

Assyrologiset kehitysteoriat

• Näidenkin teorioiden pohja on Morganin kulttuurievolutionismissa mutta niissä on sentään myös empiiristä dataa mukana.
• Kristilliseltä kannalta tämän voisi hahmottaa samalla tavalla kuin lapsen jumalakuvan kehittymisen tämän kasvaessa lapsuudesta murrosiän kautta aikuisuuteen
• Assyrologi Thorkild Jacobsenin mukaan Lähi-idän uskonnollisuus on kehittynyt useamman vaiheen kautta:
• 3000-luvulle eKr asti jumalat olivat numinaalisia luonnonvoimia, joita palveltiin. Kaikessa oli pyhää voimaa. Kuoleva ja jälleensyntyvä maanviljelyn jumala Dumuzi on tyypillinen esimerkki tästä. Samoin Taivas (An) ja Maa (Ki) sekä Meri (Tiamat).
• 2000-luvulla jumalat alettiin nähdä noiden luonnonvoimien hallitsijoina, ei luonnonvoimina itsessään. Tämä johti myös jumalten hierarkiaan, jossa vähäisemmät jumaluudet olivat tärkeämpien palvelijoita. Kuninkaan hovista tuli merkittävä metafora myös jumalmaailmaan.
• 1000-luvulla jumalat alettiin nähdä vanhempina, joiden lapsia heidän seuraajansa ovat. Vt:n JHVH oli alun perin Aabrahamin suvun heimojumala. Samaan aikaan viholliskansojen jumalista tuli omien jumalien vihollisia.
• Jacobsenin jaotteluun voisi lisätä, että 500-luvulla Deutero-Jesaja ensimmäisenä korosti vain yhden Jumalan olemassaoloa. Sitä aiemmin voidaan puhua vain monolatriasta – ei kiistetä muiden jumalien olemassaoloa mutta palvellaan vain yhtä. Monoteismin myötä aiempia pienempiä jumaluuksia alettiin nimittää enkeleiksi ja serafeiksi.

Jumalan kaikkivaltius

• Kun puhutaan Jumalan kaikkivaltiudesta, sillä tarkoitetaan filosofisesti usein eri asioita:
• Jumala pystyy mihin tahansa, mikä on loogisesti mahdollista tehdä.
• Jumala pystyy mihin tahansa mikä on hänen luonteensa mukaista
• Esimerkiksi jos Jumalan luonteesta seuraa, että hänen sanansa ovat totuus, sitten Jumala ei pysty valehtelemaan.
• Toinen tähän liittyvä kysymys on pahaneli teodi ongelma: Jos Jumala on rakkaus, niin miksi Hän sallii pahan?
• Esim. Martti Linqvist valehtelemaansanoi aikanaan, että ”Hiroshiman jälkeen Jumalasta ei voi puhua niin kuin ennen.”
• Pahan ongelma on ikivanha ja siihen ei ole löydetty tyydyttävää selitystä
• Pahan ongelmaan liittyy olennaisesti se, mitä käsitetään pahaksi. Se ei välttämättä olen samaa kuin miten me sen ymmärrämme
• Raamatun merkittävin pahan ongelmaa käsittelevä kirja on Jobin kirja.
• Kolmas tähän liittyvä asia on kysymys Jumalan johdonmukaisuudesta: Jos hän on luonut maailmaan järjestyksen, niin rikkooko Hän itse tuota järjestystä.
• Jumala voi tehdä mitä vain, jopa loogisesti mahdottomia asioita (esimerkiksi luoda niin painavan kiven, ettei itse ikinä jaksa nostaa sitä, ja silti nostaa sen).
• Edes kaikki teistit eivät hyväksy ajatusta Jumalan kaikkivaltiudesta. Esimerkiksi luodessaan olentoja, joilla on vapaa tahto, Jumala itse rajoittaa kaikkivaltiuttaan.
• Jumalan kaikkivaltiutta tulisi ehkä tarkastella filosofian sijaan sosiologisesti:
• Jumalan kaikkivaltiuden analogia oli Vt:ssä Egyptin faarao ja Babylonian suurkuningas. Ut:ssa puolestaan Rooman keisari.
• Maallisilla hallitsijoilla oli kaikki valta yli alaistensa toisin kuin esim. Spartan kuninkailla tai tasavaltalaisen Rooman konsuleilla, joiden valta oli rajattu.
• Toinen analogia – josta nuo kuningasvertauksetkin nousevat – on itämainen perhe, jossa perheenpäällä oli kaikki valta perheensä jäsenten suhteen.
• Perheenisän valta nousi hänen velvollisuuksistaan ”ruokkia ja vaatettaa” perheensä jäsenet. Tämä velvollisuus ulotettiin myös Jumalaan kansansa todellisens perheenpäänä.
• Raamattu käyttää tuota kaikkivaltius termiä poliittisen analogian mielessä. Raamatun kertomukset ovat kuvauksia, ei määritelmiä.
• Ongelmaksi Raamatun kuvaukset muodostuvat kun ne pakotetaan filosofian raamiin.
• Kaiken kaikkiaan on tunnustettava, että Jumala on Salattu Jumala ja kaikki, mitä Hänestä sanomme, on kuin yksi sokea selittäisi toiselle sokealle millainen väri on sininen.