”...ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.”  - Kristillinen eskatologia eli oppi lopun ajoista

Eskatologia

Historiallinen tausta

• Sekä Egyptin että Mesopotamian ajattelussa korostuu taistelu järjestyksen ja kaaoksen välillä. Tämän ajattelun taustalla on konkreettinen tilanne, jossa aavikko pyrkii jatkuvasti valtaamaan viljeltyjä alueita ja inhimillistä kulttuuria on jatkuvasti ylläpidettävä mm. kanavien ja kastelun avulla.
• Toinen keskeinen ajatus jokilaaksokulttuureissa oli se, että näkyvä maailma oli kopio taivaallisesta jumalten maailmasta. Kumpikin oli hierarkkisesti järjestynyt.
• Eskatologia liittyy tähän kosmiseen taisteluun kaaosvoimia vastaan.
• Babylonialainen käsitys uudesta luomisesta oli eräänlainen maailman resetointi – asioiden palauttaminen alkutilaansa kun se oli tarpeeksi degeneroitunut.
• Kreikkalainen ajattelu peri Babyloniasta ajatuksen eräänlaisesta maailman degeneraatiosta – negatiivisesta kehityksestä. Tämä näkyy mm. Hesiodoksen Jumalten synty -teoksessa.
• Ajatus maailman resetoinnista ei viehättänyt entisen orjakansan jäseniä, koska silloin heidän asemansa olisi taas ollut pahnanpohjimmaisena.
• Merkittävin ero Mesopotamian ja Israelin luomiskertomuksissa on se, että kun edellisessä ihmiset luotiin jumalten orjiksi, Raamattu kertoo, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Tässä mielessä jokainen ihminen on tasa-arvoinen.
• Tämä ajattelu näkyy myös juutalaiskristillisessä eskatologiassa. Uuden luominen ei olekaan palaamista hierarkkiseen alkutilaan vaan projisointia tulevaisuuteen, jossa oikeudenmukaisuus toteutuu.
• Toisaalta Raamatun eskatologisissa teksteissä on hyvin paljon kielikuvia, jotka liittyvät babylonialaisiin myytteihin maailman luomisesta.

Profeettojen historiakäsitys ja apokalyptiikka

• Profeetat eivät olleet ensisijaisesti tulevaisuuden vaan oikeudenmukaisuuden ennustajia.
• Heidän perusteesinsä oli se, ettei Jumala loputtomasti siedä epäoikeudenmukaisuutta vaan puuttuu jossain vaiheessa peliin.
• Julistuksen kaava oli suurin piirtein se, että ensin he tuomitsivat kansan synnit ja ennustivat tuomion tulevan. Tämän jälkeen he kuitenkin julistivat sitä, että Jumala ei kuitenkaan lopullisesti hylkää kansaansa vaan rangaistuksen jälkeen armahtaa sen.
• Deuteronomistisen käsityksen mukaan Jumala ohjaa historian kulkua oman suunnitelmansa mukaisesti. Suuria toiveita herättänyt paluu pakkosiirtolaisuudesta osoittautui kuitenkin osittain pettymykseksi: elämä Palestiinassa oli köyhää ja kurjaa. Vähitellen kehittyi ajatus, että se toivo, jota pakkosiirtolaisuuden aikaiset profeetat olivat julistaneet, toteutuisi aikojen lopulla. Eskatologisen käänteen odotus oli aluksi tämänpuoleista: uskottiin, että Jumala luo maan päälle uuden paratiisin, jonka keskuksena olisi Jerusalem (esim. Jes. 65:17-25).
• Apokalyptiikka oli selkeämmin lopun aikaan projisoitua kirjallisuutta. 
• Siinä tausta on pitkälti babylonialaisen Enuma elishin kosmisten taisteluiden kuvauksissa, joissa Marduk löi merihirviö Tiamatin. Esimerkiksi Ilmestyskirjan kuvaus enkeliruhtinas Mikaelin ja lohikäärmeen taistelusta on toisinto tuosta Mardukin ja Tiamatin taistelusta. Danielin kirjassa taas tulee selkeästi esiin maailman degeneraatioajatus.
• Apokalyptiikan keskeisenä tehtävänä on vainoissa kärsivien uskovien rohkaisu ja toivon antaminen, että loppu tulee pian ja vanhurskaat saavat palkkansa, mutta heidän vihollisensa tuhotaan aivan kohta.
• Toinen näkökulma apokalyptiikkaan on se, että se on ollut eräänlaista maanalaista taistelukirjoitusta, jossa kuvataan eräänlaisella salakielellä kyseisen ajan tilannetta. Danielin kirja on tästä näkökulmasta aika tarkka kuvaus  (loppua lukuunottamatta) Makkabilaissotien historiasta ja Ilmestyskirja keisari Neron vainoista.
• Danielin kirjan ja ilmestyskirjan lisäksi Matteuksella on lyhyt apokalyptinen jakso (Mt 24-25), jossa Jeesus puhuu lopun ajan merkeistä ja viimeisestä tuomiosta. Siinä viitattu Danielin kirjassa mainittu ”iljetys” viittasi epäjumalan kuvan pystyttämiseen Jerusalemin temppeliin. Tästä on päätelty kyseisen kohdan kertovan vuonna 70 jKr tapahtuneesta Jerusalemin hävityksestä.
• Silmiinpistävä havainto on, että Johanneksen evankeliumissa ei ole mitään Jeesuksen lopunajallista puhetta eikä puhuta muutenkaan ”aikojen merkeistä”. Tuomio, erottelu (kr. krisis) tapahtuu yksittäisen ihmisen kohdalla tässä ja nyt sen perusteella miten hän suhtautuu Jeesukseen ja Hänen sanomaansa. Uskossa tai epäuskossa lopunajallinen tuomio käy ihmisen ylitse jo tällä hetkellä ja siirtää hänet joko ikuiseen elämään tai jättää hänen ikuiseen kadotukseen, Jumalan vihan alaiseksi. Korostusta Kristuksen toisesta tulemisesta tulevaisuudessa erilaisten viimeisten päivien vaivojen jälkeen ei esiinny lainkaan.
• Toisesta tulemuksesta on jakeissa Joh.14:1-4 rauhallinen lupaus, että Jeesus valmistaa omilleen ”sijaa” ja tulee sitten hakemaan omansa sinne, missä Hän on (taivaaseen).

Juutalainen Messias-odotus

• Vanhan testamentin ajattelu oli hyvin tämänpuoleista: ”Elävät tietävät kuolevansa mutta kuolleet eivät tiedä mitään (Srn 9:5). Saddukeusten maailmankuva perustui tähän.
• Patriarkoista alkaen keskeistä juutalaisuudessa on ollut lupaus maasta, joka tihkui ”maitoa ja hunajaa” ja jossa kukaan ei ollut puutteessa.
• Vt:n messias-ennustuksia luettaessa on syytä olla kriittinen: monet niistä eivät ole lainkaan ennustuksia ja vielä useammat kuvaavat enemmän omaa aikaansa kuin tulevaisuutta.
• Vanhassa testamentissa voideltu voi olla yhtä hyvin pappi, kuningas kuin profeettakin.
• Messiasodotus ei ollut ajanlaskun taitteen juutalaisuudessa yhtenäistä, vaan eri ryhmillä oli erilaisia käsityksiä siitä, millaista messiasta olisi odotettava.
• Myöhempi messiasodotus perustuu kuitenkin ajatukseen Daavidin kuninkuuden palauttamisesta tulevaisuudessa.
• Toisen Samuelin kirjan seitsemännessä luvussa Daavidin valtaistuimen kuitenkin luvataan pysyvän ikuisesti, ja Jesajan ja Jeremian kirjoissa puhutaan tulevasta Daavidin jälkeläisestä.
• Babylonian pakkosiirtolaisuus oli tuhonnut Daavidin kuningashuoneen, ja hasmonilaisajalla hallinneet kuninkaat kuuluivat makkabilaiseen sukuun.
• Niinpä uutta Daavidin sukuun kuuluvaa kuningasta odotettiin ensimmäisellä ajanlaskun alkua edeltävällä vuosisadalla innokkaasti. Messiaanisesta odotuksesta myös kirjoitettiin paljon, mikä liittyi todennäköisesti tyytymättömyyteen hasmonilaisajan kuninkaita kohtaan.
• Tämä messias-odotus perustui daavidilaisen kuninkaan odottamiseen, joka vapauttaisi kansansa ja tekisi Israelista uudelleen paikallisen suurvallan.
• Toinen juonne oli eskatologinen ajatus profeettojen julistaman tuomion jälkeisestä ”jäännöksen pelastumisesta” ja messias-kuninkaan valtakunnasta.
• Juutalaiset kootaan kaikista maan ääristä Palestiinaan
• Jerusalemin temppeli rakennetaan uudelleen
• Messias tuo rauhan maan päälle ja opettaa tooraa muille kansoille.
• Jesajan kuvaus messias-kuninkaan valtakunnasta on totaalisen tämänpuoleinen.
• Josefuksen mukaan Juudeassa nousi useitakin poliittisia messiaita, jotka pyrkivät saamaan alueen tsenäiseksi. Vuoden 70 jäleen temppelin arkistojen tuhouduttua ei kuitenkaan kukaan ole kyennyt todistamaan olevansa Daavidin jälkeläinen.
• Fariseukset poikkesivat saddukeuksista siinä, että he uskoivat ylösnousemukseen.

Ruumiin ylösnousemus

• Tarkkaan ottaen alkukielinen ilmaus (carnis resurrectio) pitäisi kääntää ”lihan ylösnousemukseksi.” Sanamuoto esiintyy ensimmäisen kerran Justinos Marttyyrilla n. 150 jKr.
• Ruumiin ylösnousemuksessa ja iankaikkisessa elämässä on pitkälti kyse – paitsi oikeudenmukaisuudesta – myös ihmisen kaipuusta kuolemattomuuteen tai, kuten syntiinlankeemuskertomuksessa käärme toteaa: ”teistä tulee Jumalan kaltaisia (1Ms 1:5).”
• Teema ylösnousemuksen luonteesta oli keskeinen kiista toisella ja kolmannella vuosisadalla ja siitä esiintyi kristittyjen parissa vastakkaisia käsityksiä.

Antiikin maailma

• Iankaikkisen elämän ajatus on ollut voimakkaana sekä Babyloniassa että Egyptissä, jossa se linkittyi kuolemanjälkeiseen elämään. Egyptissä jopa siinä määrin, että koko elämä oli valmistautumista kuolemaan ja hautaamattomuutta pidettiin suurimpana mahdollisena kohtalona.
• Mesopotamiassa manala oli lähinnä varjojen maa, jossa kaikki oli harmaata ja tarkoituksetonta. Jumalat asuivat taivaissa, ihmiset maan päällä ja kuolleet manalassa.
• Egyptiläisen mukaan vainajan sielu lähti kuoleman jälkeen matkalle Manalaan eli Lännen maahan(Duat). Manalassa vainajaa uhkasivat kuitenkin monet vaarat ja siksi hänen mukaansa annettiin ns. Kuolleiden kirja (alun perin Kirja valoon astumisesta), jossa olevien opastusten mukaan vainajan oli mahdollista päästä Osiriksen oikeusistuimen eteen. Siellä hänen sydämensä punnittiin ja jos hänen havaittiin noudattaneen Maat:ia (totuus, oikeudenmukaisuus, tasapaino), hänellä oli oikeus astua autuaitten asuinpaikkaan, Ialun kentille, joka muodostui laajoista pelloista manalassa virtaavan Niilin varrella, josta ei puuttunut mitään. Osiris vaati kuitenkin vainajia viljelemään peltoja, joka oli varsinkin ruumiilliseen työhön tottumattomille kauhistuttava ajatus. Siksi vainajan mukana haudattiinkin usein pieniä patsaita tekemään vainajan työt hänen puolestaan manalassa.
• Jokilaaksokulttuureista ajatus elämästä manalassa siirtyi myös klassisen Kreikan ajatteluun. Styx-virta lautturi Kharoneineen on selvä lainaus Mesopotamiasta. Platonin Valtio-teoksessa mainttu Autuaitten saaret ja  eräänlainen kiirastuli ovat selkeästi egyptiläistä lainaa.
• Kuuluisin kertomus kuolemattomuuden etsinnästä on babylonialaisessa Gilgamesh-eepoksessa oleva kuvaus siitä, kuinka Gilgamesh löytää meren pohjasta kasvin, joka antaa ikuisen elämän mutta hänen nukahdettuaan käärme vie sen häneltä.
• Muita tarinoita ovat mm. tarinat kuolevista ja ylösnousseista jumalista – Sumerissa Dumuzi ja Egyptissä Osiris. Näissä tarinoissa ei eroteta henkeä ja sielua toisistaan. Lisäksi monessa esiintyy ajatus siitä, että jokin sankarihahmo kykenee kulkemaan näiden kahden maailman välillä.
• Em. Gilgamesh-eepoksen toinen päähenkilö Enkidu tulee kertomaan Gilgamishille elämästä manalassa.
• Se lienee antanut aiheen persialaiselle tarinalle Arda Virazhista, joka siirtyy unessa tuonpuoleiseen ja kulkee enkelioppaan kanssa katsomassa, miten syntisille käy kuoleman jälkeen. Herättyään hän tuo tiedon eläville.
• Iranista tarina siirtyi Kreikkaan Platonin  Valtio-teoksen kymmenennessä kirjassa olevaan tarinaan matkasta tuonpuoleiseen.
• Se välittyi myös myöhempään arabialaiseen perimätietoon, jossa profeetta Muhammadin taivasmatkasta kerrotaan vastaavaa legendaa.
• Siitä aiheen lainasi 1200- ja 1300-luvun vaihteen italialaisrunoilija Dante Alighieri, joka maailmankuulussa Jumalaisessa näytelmässään panee päähenkilön kuvailemaan helvetin, kiirastulen ja paratiisin asukkaiden kohtaloa.
• Ripaus iranilaista vaikutetta on mukana myös Graalin maljan legendassa. Sen taustalla on Jamshîdin maljan tarina, joka siirtyi muinaisesta Iranista islamilaisen Iranin tarustoon ja sieltä keskiajan Eurooppaan. Graalin legendan nykyisin muistamamme muoto kertoo maljasta, johon Kristuksen veri kyljen haavasta vuodatettiin. Varhaisempi iranilainen tarina puolestaan kertoo ihmeellisestä maljasta, josta kuningas Jamšîd saattoi nähdä kaikkialle valtakuntaansa.
• Edellä mainitut tulevaisuuskäsitykset eivät edellyttäisi ruumiin jatkuvuutta ja Egyptissä nimenomaan sielu oli se osa, joka lähti Lännen maahan.

Vaikka Kreikassa oli selkeä jaottelu ruumiiseen ja sieluun, siellä käsitettiin ruumiin olevan sielun asuinsija. Jos ruumista ei asianmukaisesti haudattu, sielu jäi rauhattomana vaeltamaan etsien lepoa. Hauta oli kuolleen koti ja sekä ruumis että sielu asuivat siellä rauhassa.

Juutalainen käsitys tuonpuoleisesta

• Kuolemanjälkeisen elämän monipuolisuus lisääntyi uskomuksissa vuosien 200 eaa. ja 200 jaa. välissä.
• Tuonelasta tulee valtakunta, jossa on omat alueensa vanhurskaille ja pahoille ihmisille. Tuonpuoleinen kahtiajako kehittyy niin, että tuonela ja helvetti (Gehenna) ovat pahojen ihmisten määränpää, ja paratiisi tai taivas vanhurskaiden hyvä osa.
• Paratiisin käsite tavataan ensimmäisen kerran 1. Eenokin kirjassa 3. vuosisadalta eKr.
• Kuolemaa seuraa välittömästi ajanjakso, joka tunnetaan nimellä Hibbut-Ha-Kever, haudan pistot (kivut). Sielu on tänä aikana hämmentynyt, viivyttelee ruumiin vieressä ja yrittää palata takaisin kotiinsa saadakseen olla rakkaidensa kanssa. Tätä seuraa enintään 12 kuukauden jakso Gehennassa, jota kuvaillaan tuliseksi paikaksi, jossa sielu puhdistuu synneistään... Puhdistetuksi tulemisen jälkeen sielu siirtyy helvetistä (Gehennasta) paratiisiin (Gan Edeniin). Täydellisesti vanhurskaiden ei tarvitse kulkea helvetin lävitse. Täysin katumattomat ja läpeensä pahat ihmiset leikataan pois eikä heillä ole osaa tulevassa maailmassa (Olam Ha Ba). Paratiisi nähdään niin ikään siirtymävaiheena; on oleva ruumiin ylösnousemus, jonka jälkeen sielut elävät hengellisessä olotilassa tulevassa maailmassa.

Ut:n käsityksiä elämän jatkumisesta

• Ajatus elämän jatkumisesta sieluna on monelle ymmärrettävämpää kuin ajatus ruumiin ylösnousemuksesta – kaikkine näine elämän aikana tulleine arpineen ja ylimääräisine kiloineen.
• Paavali teki selkeän eron tämän katoavan ruumiin ja ylösnousemusruumiin välillä.
• Hänen mukaansa ”liha ja veri eivät voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa, eikä katoava voi saada osakseen katoamattomuutta” (1. Kor. 15:50)
• Puhuessaan hengellisestä ruumiista Paavali kuvaa sitä erilaiseksi kuin tämä katoava ruumis käyttäen vertauksena siementä ja siitä syntyvää uutta kasvia. Ehkä parempi vertaus olisi perhonen, jonka toukka ”kuolee” koteloituessaan ja syntyy uudelleen erilaisena eli perhosena.
• Hän ei selitä tarkemmin miten ”hengellinen ruumis” eroaa sielusta.
• Pääajatus Paavalilla oli kuitenkin persoonallisuuden jatkuvuus tämän ja tulevan ruumiin välillä.
• Muita tekstejä, joihin aikakauden keskusteluissa viitattiin, ovat olleet Kirkastusvuori – jossa Mooses ja Elia ilmestyivät kolmelle opetuslapselle – sekä Jeesuksen oma ylösnousemus.
• Jeesuksen kohdalla kyse on pitkälti siitä, oliko Jeesus oikeasti ruumiillinen ihminen – jos ei ollut, Hänen kuolemansa oli vain harhaa – jos oli, miten tuo tunnistettava ylösnousemusruumis oli selitettävissä ja miten se erosi inhimillisestä ruumiista.
• Evankelistoista Markus tuo esiin Jeesuksen viittauksen siihen, että Jumala on elävien patrarkkojen Jumala, jotka ovat taivaassa kuin enkelit.
• Luukas puhuu ajoittain lopunajallisesta ylösnousemuksesta mutta kallistuu lopulta siihen, että ylösnousemus tapahtuu heti kuoleman jälkeen (esim. kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta). Samanlainen ajatus on myös valentonolaisessa teoksessa Tutkielma ylösnousemuksesta, jossa ylösnousemus seuraa välittömästi kuolemaa.
• Apokryfinen Tuomaan evankeliumi puhuu ”tämän ruumiin riisumisesta” ja ”pukeutumisesta elämän vaatteisiin.” Samanlainen näkemys tulee esiin myös Paavalilla.

Kirkkoisät

• Tämä Raamatun epämääräisyys näkyy myös kirkkoisien teksteissä.
• Polykarpos toteaa, että väite, ettei ylösnousemusta ole, ”edustaa suuren enemmistön tyhjänpäiväisyyttä ja valheellisia uskomuksia.”
• Myös Tertullianus toteaa, että melkein kaikki harhaoppiset tunnustavat sielun kuolemattomuuden mutta eivät ruumiin.
• Edellisten isien suhteen toista linjaa edustanut Origines taas katsoi, että vain yksinkertaiset kristityt, jotka eivät ymmärrä kirjoitusten syvällisempää, hengellistä sanomaa, kuvittelevat, että nykyisenkaltainen ruumis saadaan kuoleman jälkeen takaisin.
• Tämä ”yksinkertaisten kristittyjen” näkemys tuli kuitenkin uskontunnustuksiin.
• Taustalla kiistassa oli erilainen näkemys maailmasta.
• Ajatus ruumiin ylösnousemuksesta liittyy loogisesti tämänpuoleiseen jumalanvaltakuntaan.
• Sielun kuolemattomuus taas siihen, että sielu siirtyy uuteen olomuotoon.
• Kristityillä oli aluksi hyvinkin voimakas Herran takaisintulon odotus. Alkuseurakunta odotti Jeesuksen pikaista paluuta.” Matt.10:23 ”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti: te style='font-weight:normal'>ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee”. Tuskin voi paljon selvemmin korostaa, että Jeesus uskoi lopun tulevan hyvin pian, apostolien eläessä.
• Jeesuksen tulon viipyessä painotus siirtyi kuoleman jälkeiseen elämään.
• Yksi ratkaisumalli oli hahmotella Platonin tavoin jonkinlaista välitilaa, jossa kuolleet odottivat jonkinlaisessa horroksessa (tai ajattomuudessa) lopullista ylösnousemusta.
• Toinen kompromissina syntynyt malli on se, että
• Kuoleman jälkeen kristitty pääsee suoraan taivaaseen
• Lopun ajan tapahtumien yhteydessä kristitty palaa maan päälle viimeistä tuomiota varten
• Tämän jälkeen hän siirtyy taas taivaaseen ylösnousemusruumiissa.

Milleniaaliset kristilliset liikkeet

• Raamatun kirjoittajat näkivät Jeesuksen tulon – paruusian -  olevan merkki lopun ajasta
• Kreikan kielen sanaa parousia käytettiin kuninkaallisten vierailuihin liittyen
• Kautta kirkkohistorian ovat kristityt tulkinneet juuri oman aikakautensa ”maailmanlopun” tapahtumisajaksi, kun oman ajan tapahtumia on mielikuvituksellisesti samastettu varsinkin Ilmestyskirjan näkyihin. Esim. vuoden 1000 aikaan oli voimakasta lopun odotusta ja 1840-luvulla varsinkin Amerikassa (tuon liikehdinnän perusteella syntyi uusia lahkoliikkeitä kuten adventistit ja Jehovan todistajat).
• Luterilaisessa kirkossa oppi lopun ajasta on niukkaa. Tämän kaiken pohjalta on vaikea päästä käsitykseen siitä, miten ja milloin maailma päättyy.
• Eri milleniaalisilla liikkeillä on hieman eri näkemyksiä mutta tässä jonkinlainen tiivistelmä:
• Jeesuksen tulon lykkääntyminen johti ajoituksen uudelleen tulkintaan ja sellaiseksi on tulkittu evankeliumin leviäminen kaikkeen maailmaan, Matt. 24:14: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”
• Ajan merkkeinä on mainittu sodat, maanjäristykset, nälänhätä, taudit ja merkit taivaissa (2. Aik. 15:6; Matt. 24:6–8; Mark. 13:7–8; Luuk. 21:9–11; Jooel 2:30–31).
• Tätä aikaa kutsutaan myös luopumuksen ajaksi tai Antikristuksen ajaksi. Tähän liittyy myös esim. kuuluisa Pedon merkki ja kristittyjen vaino.
• Kirkon ja Antikristuksen yhteenotto Harmageddonin taistelussa, jossa Antikristus joukkoineen lyödään (vrt. Mardukin ja Tiamatin taistelu).
• Kuolleiden ylösnousemus
• Katolisilla tässa välissä Platonilta saatu ajatus kiirastulesta.
• Viimeinen tuomio
• 1000-vuotinen valtakunta
• Uusi luominen
• Lopun ajan kirjallisuus oli erityisen suosittua 1970-80-luvuilla, jolloin Suomessakin sitä julkaistiin runsaasti.
• Eskatologisen kirjallisuuden ongelma on siinä, että tekstejä tulkitaan usein aika villisti, kuten esim minun nuoruuteni Leo Meller, joka teoksessaan Öljykriisi lopun ajan merkkinä lähti tekstistä ”Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.” Hänelle ”raato” oli öljyä ja kun sekä USA:n että Venäjän vaakunoissa on kotkat, se tarkoitti, että suurvallat kokoontuvat Lähi-itään öljyn perässä ja se johtaa Harmageddonin taisteluun.

Moderni teologia

• Modernissa teologiassa protestantit ovat usein omaksuneet ns. totaalikuoleman käsitteen: kun ihminen kuolee, sekä hänen ruumiinsa että sielunsa kuolevat ja ylösnousemuksessa ne luodaan uudelleen.
• Modernissa katolisessa teologiassa on jonkinlainen yksimielisyys, että ylösnousemus tapahtuu kuolemassa. Lihallinen ruumis jää hautaan ja sielu siirtyy Jumalan tykö. Muuta ylösnousemusta ei enää odoteta.
• Samanlainen ajatus on käytännössä myös luterilaisessa kirkossa – ainakin hautaustekstien kohdalla: korostus on siinä, että ”nyt vainajalla on hyvä olla” tai, että ”nyt hän on päässyt kotiin.”