Samana päivänä,
viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä
Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille
kätensä ja
kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.
Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha
teille! Niin kuin Isä on lähettänyt
minut, niin lähetän minä teidät.”
Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä
kohti ja sanoi: ”Ottakaa
Pyhä Henki. Jolle te
annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.
Jolta te
kiellätte anteeksiannon, hän ei saa
syntejään anteeksi.”
Yksi kahdestatoista
opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos,
ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli.
Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.”
Mutta Tuomas sanoi: ”En usko.
Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos
en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Viikon kuluttua
Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla,
ja Tuomas
oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän
keskellään ja sanoi: ”Rauha
teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi:
tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja
pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin
Tuomas sanoi: ”Minun Herrani
ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot,
koska sait nähdä minut. Autuaita
ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Monia muitakin
tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä
ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte
Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että
teillä, kun uskotte,
olisi elämä hänen nimensä tähden.
Tänään vietämme 1. pääsiäisen jälkeistä sunnuntaita ja sen
teemana on kirkkokäsikirjassa ”Ylösnousseen todistajina.” Vietämme tänään myös
veteraanien muistopäivää. Molempiin liittyy yksi yhteinen asia: suru kuoleman
edessä. Surun mustan pilven takaa pilkistää myös toivo ylösnousemuksesta ja
jälleennäkemisestä.
Päivän tekstimme on eräs Raamatun ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisia
käsittelevistä kuvauksista. Niitä on myös muissa evankeliumeissa sekä
Paavalilla, joka kertoo omasta näystään, jossa Jeesus ilmestyi hänelle. Näiden
tekstien kohdalla on kuitenkin monia ongelmia, joita raamatuntutkijat ovat
yrittäneet selvitellä – joskus aika shokeeraavastikin. Viimeiset tällaiset shokeeraukset
ovat olleet Ville Mäkipellon kirja Jumalan synty sekä piispa Wille Riekkisen haastattelu Itse asiassa kuultuna –ohjelmassa ennen pääsiäistä. Molemmat ovat herättäneet
kirkollisissa piireissä laajaa keskustelua – ja äänensävy on ollut kaikkea mahdollista
positiivisesta täyteen tuomitsemiseen.
Pohjimmiltaan keskustelu kiteytyy siihen miten Raamattua tulkitaan. Onko se
Jumalan Sanaa vai sanaa Jumalasta. Itse olisin kallistumassa tuolle
jälkimmäiselle kannalle. Jos Raamattu nimittäin olisi suoraa Jumalan Sanaa,
niin toki Hän olisi pitänyt huolen siitä, että Sana säilyy muuttumattomana
halki vuosisatojen eikä siihen tule kopiointivirheitä tai ristiriitaisuuksia.
Jos se puolestaan on sanaa Jumalasta, niin ymmärrämme kuinka Pyhän kohdanneet
ihmiset ovat parhaansa mukaan yrittäneet selittää selittämätöntä oman
ymmärryksensä mukaan, omilla käsitteillään ja oman kulttuurinsa tavoilla. Se ei
välttämättä ole ollut samanlaista kuin miten me modernin ajan ihmiset
ymmärrämme tekstin. Meidän maailmankuvamme ja kokemuspiirimme on niin erilaista,
että helposti tulee väärinymmärryksiä. Ehkä selkein väärinymmärrys on tuon ylösnousemuksen
ajankohta ”kolmantena päivänä.” Eihän perjantaista sunnuntaihin ole kuin kaksi
päivää. Kyse on kuitenkin siitä, että sen ajan tapana oli laskea kuluva päivä
ensimmäiseksi. Samalla tavoin olypiarenkaat, jotka
ovat peräisin jo antiikista, kuvaavat niiden pitämistä neljän vuoden välein.
Moderni selitys viidestä maanosasta on vasta sata vuotta vanha selitys.
Toinen ero meidän ja Raamatun ajan ihmisten välillä on se, että me tulkitsemme
Raamattua ja kristillistä oppia kreikkalaisen filosofian avulla. Jo siinä tulee
ensimmäinen iso ongelma: kreikan kielessä ei ole samoja käsitteitä kuin
hepreassa. Esimerkiksi Vt:n yleisin sana on sedek, joka on käännetty vanhurskaudeksi tai oikeudenmukaisuudeksi
– englanniksi rightfullness ja ruotsiksi rättvishet. Kuitenkaan nämä käännökset eivät missään eurooppalaisessa
kielessä tavoita termin alkuperäismerkitystä, joka viittaa liittosuhteeseen,
kaikkien kannalta parhaaseen ratkaisuun, heimon kiinteyteen ja olemassaolon
mahdollisuuksiin. Ehkä tätä selittää jotenkin se, että sen vastakohta, synti,
on asia, joka rikkoo suhteita: suhdetta itseen, Jumalaan, lähimmäiseen, luontoon…
Jeesuksen ajan kirjallisuudelle, jota evankeliumitkin edustavat, oli tyypillistä
myös korostaa erilaisilla jopa keksityillä tarinoilla suurmiesten asemaa. Sitä
ei silloin pidetty totuudenvastaisena.
Tämä huomioon ottaen, paljon suurempi todistusvoima on niillä evankeliumien
kertomuksilla, jotka mollaavat tai häpäisevät Jeesusta tai apostoleja.
Ristiinnaulitseminen oli pahin mahdollinen häpäisy eikä oman uskonnollisen
liikkeen merkkihenkilöstä taatusti tuona aikana olisi kirjoitettu mitään niin
häpeällistä, jos sitä ei olisi tapahtunut. Myös kristillisen liikkeen johtaja
Pietari esitetään usein naurettavassa valossa eikä sellainenkaan kuulunut
tuohon suurhenkilöitä käsittelevään kirjallisuudenlajiin.
Kuten sanoin, me tulkitsemme Raamattua kreikkalaisen filosofian läpi. Samalla
tavalla tulkitsemme Raamattua myös tuon filosofian pohjalta syntyneiden
uskontunnustusten ja myöhempien luterilaisten tunnustuskirjojen läpi. Ikään
kuin projisoimme Raamattuun ajattelumme ja luemme sitä sitten sieltä uudelleen.
Kuitenkaan kristikunnalla ei ole yhtään sanamuodoiltaan yhteistä uskontunnustusta
ja eri kirkkokuntien omat tunnustuskirjat poikkeavat joissain kohdin huomattavasti
toisistaan.
Olennainen kysymys on se, että heprealainen ajattelu oli kuvailevaa ja
kreikkalainen määrittelevää. Jeesus ei koskaan määritellyt mitään vaan kun
Häneltä kysyttiin ”kuka on lähimmäiseni”, Hän kertoi tarinan Laupiaasta
Samarialaisesta. Taivasta kuvatessaan Hän käytti ilmaisuja ”se on sen-ja-sen kaltainen.” Taivas ei kuitenkaan ole
konkreettisesti sinapinsiemen tai kynttilä tai peltoon kätketty aarre vaan
niiden kaltainen. Ero näissä ajatteluissa on hieman sama kuin selittäisi värejä
musiikkitermein. Yrittäkääpä itse miettiä miten selittäisitte millainen väri on
sininen. Tätä selittämättömän selittämistä kreikkalaisella filosofialla
pyrittiin tekemään.
Mitä tämä tarkoittaa pääsiäisen ja ylösnousemuksen suhteen. En anna siitä
valmiita vastauksia vaan vanhan luterilaisen perinteen mukaan jokaisella on
oikeus itse lukea Raamattua ja ymmärtää sitä omista lähtökohdistaan. Tuon vain
esiin joitain olennaisia kysymyksiä, jotka tutkijat ovat nostaneet esiin.
Keskeisin kysymys on se, mitä tarkoitamme ”ruumiin ylösnousemuksella?” Paavali
on aika tiukka sen suhteen, että se ei ole tämän meidän lihallisen ruumiimme
kaltainen vaan ylösnousemusruumis on jotain aivan erilaista. Olisiko kyse
jonkinlaisesta energiasta, joka voi ottaa näkyvän muodon? Olisiko näissä
ylösnousemuskertomuksissa jostain sen kaltaisesta? Ja loppujen lopuksi, ovatko
ne oleellisia meidän kristillisyydellemme? Miten sanoitamme uskomme niin, että
tämän päivän ihminen voi sen ymmärtää omita lähtökohdistaan?
Uskonnontutkijoiden mukaan opilliset käsitykset ovat vain yksi ulottuvuus
uskonnossa. Muita ovat mm. yhteisöllisyys, etiikka, kokemukset jne. Monelle
nämä muut ovat tärkeämpiä tuin tarkkaan määritellyt opit.
No, mikä sitten on olennaista kristinuskossa. Jeesus itse puhuu seuraamisestaan
ja antaa sille ohjeiksi Kultaisen säännön ja Rakkaudenkaksoiskäskyn. Viimeisen
tuomion kuvauksessa Hän sanoo: ”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä
veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Jeesuksen seuraaminen on sitä, että
yrittää Hänen voimallaan tehdä tästä maailmasta hieman paremman paikan kuin
mitä se olisi ilman tuota yritystämme.
Aina se ei ole helppoa. Se olisikin, jos meillä olisi edessämme vain oikeita ja
vääriä valintoja. Hyvin usein kuitenkin joudumme valitsemaan kahdesta väärästä
vaihtoehdosta ja silloin joudumme valitsemaan vähemmän väärän – ja elämään sen
kanssa, että tiedämme kuitenkin tehneemme väärin.
Ukrainan sota on nostanut taas pintaan kysymykset sodasta ja maanpuolustuksesta,
joita on hyvä pohtia tänään veteraanipäivänä. Onko ihmisellä oikeus tappaa
toinen ihminen missään olosuhteissa? Jotkut uskovat, ettei ole. Entä jos on
kyse koulussa tapahtuvasta joukkoampumisesta ja tappamalla tuon sarjamurhaajan
voisi pelastaa useampia ihmishenkiä? Onko kansakunnalla oikeus puolustautua
hyökkääjää vastaan?
Näitä kysymyksiä on perinteisesti käsitelty erilaisissa oikeutetun sodan teorioissa,
joiden mukaan puolustus on oikeutettua mutta siviiliuhrien määrä tulisi
minimoida. Myös kansainvälinen lainsäädäntö lähtee näistä teorioista. Niiden
peruslähtökohta on se, että ihmisten olisi kyettävä elämään yhdessä ilman
väkivallan tarpeetonta käyttöä. Niiden teorioiden ytimessä on hyvin pitkälti
nuo mainitsemani Jeesuksen opetukset.
Suomen maanpuolustuksessa ei ole koskaan ollut kyse oikeasta ja väärästä vaan
vähemmän väärän valitsemisesta. Toinen näkökanta asiassa on se, että erilaiset
diktatuureja ihannoivat ajatukset ovat nostaneet päätään eri puolla maailmaa.
Senkin ilmiön edessä on hyvä muistaa, että silloin, kuin valtaosa
sotilaskoulutuksen saaneista on siviilejä, sotilasvallankaappauksen
mahdollisuus on äärimmäisen pieni.
Tämäkin on yksi esimerkki siitä, miten kristinuskoon on nivottu rinta rinnan
usko Jumalaan ja lähimmäisen rakastaminen. Toista ei ole ilman toista.
Tämän sunnuntain teemana on se, että meidät on lähetetty maailmaan ylösnousseen
todistajina julistamaan Jumalan rakkautta ja kutsumaan kaikkia maailman ihmisiä
keskinäiseen yhteyteen Jeesuksessa. Tähän saamaamme lähetystehtävään me
vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen
Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä
Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena
päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.