1. paastonajan sunnuntai

1. vsk 1. Moos. 3: 1-7

Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” Nainen vastasi käärmeelle: ”Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’” Silloin käärme sanoi naiselle: ”Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.
Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen.

Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomus on myyttinen kuvaus siitä kuinka ihmiskunta ns. neoliittisena aikana n. 10 000 eKr siirtyi vaeltavasta metsästäjä-keräilijä elintavasta ensin paikallaan pysyvään elintapaan ja sitten tuottamaan itse oman ruokansa manviljelyn ja karjankasvatuksen myötä. Samalla syntyi myös kulttuuri: ihminen oppi hallitsemaan ympäristöään ja maailmaansa. Hän kuvaannollisesti söi hyvän ja pahan tiedon puusta.

Tämä Raamatunteksti on eräs niistä, joissa kirjaimellinen raamatuntulkinta ajautuu vaikeuksiin nykymaailman kanssa. Jo ihan biologisesti on mahdotonta, että käärme puhusi. Sillä kun ei ole puhe-elimiä.

Toinen asia on sitten se, onko ihmiskunta lähtöisin yhdestä parista. Toki ihmisen evoluutiobiologiapuhuu Aatamista ja Eevasta tarkoittaen mies- ja naispuoista henkilöä, johon perimämme on johdettavissa. Se kyetään tekemään seuraamalla vain isän tai äidin kautta periytyviä geenejä. Silloin linja katkeaa aina kun äiti saa vain poikia ja kun mies vain tyttöjä. Valitettavasti evoluutiobiologian Aatami ja Eeva eivät ole eläneet samaan aikaan edes 1000 v tarkkuudella.

Kolmanneksi voidaan kysyä kuinka yhden omenan syöminen saisi aikaan Paratiisista karkottamisen. Varsinkin länsimaissa pitkään vaikuttanut kulttuurievolutionistinan ajattelu näkee päinvastoin nykyajan huomattavasti parempana kuin menneisyyden. Tässä katsantokannassa maanviljelyn - ja sitä kautta kulttuurin synty – on nähty positiivisena eikä negatiivisena asiana.

Nämä ovat niitä loukkauskiviä, joihin nykyajan kriittisesti ajatteleva ihminen kompastuu. Millainen olisi sitten kirjaimelliselle tulkinnalle vaihtoehtoinen tulkinta, joka tekee toisaalta oikeutta Raamatun tekstille ja toisaalta ei vaadi meitä ripustamaan aivojamme naulakkoon kun tulemme kirkkoon?

Ensinnäkin meidän on muistettava, että Raamattu ei ole yksi kirja samassa mielessä kuin esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Se ei ole yhden kirjoittajan kirjoittama vaan kokoelmateos, joka on syntynyt n. 1000 vuoden aikana.

Toiseksi meidän on muistettava, että Raamattu ei ole myöskään tyyliltään yhtenäinen. Siellä on historiallista kerrontaa, lakeja, runoja, lauluja, profetioita, sananlaskuja jne. Mikäli tätä tekstä tarkastelee kirjallisuustieteen näkökulmasta, se on kirjallisuudenlajiltaan satu. Saduissahan on aivan luonnollista, että eläimet puhuvat ja juonikuvio on aika pelkistetty.

Nyt on muistettava, että kun sanon tämän olevan kirjallisuudenlajiltaan satu, en tarkoita että se olisi satu siinä mielessä, että se on epätosi. Satujen totuusarvo ei ole niiden kirjaimellisessa tulkinnassa vaan niiden opetuksessa. Ajatellaanpa vaikka Nalle Puh -satuja. Kaikki tietävät, etteivät lelunalle osaa puhua mutta samalla kaikki tietävät, että jos syö purkillisen hinajaa niin taatusti tumee masu pipiksi.

Satuja ei pidä tarkastella biologian vaan kasvatustieteen kannalta: mitä sellaista ne opettavat, joka täytyy erityisesti muistaa ja oppia? Kyse on hieman samasta kun Jeesuksen vertauksissa: ne ovatHänen keksimiään tarnoita, joilla Hän kuitenkin opetti jotain oleellista.

Kutn alussa sanoin, tämä kertomus on kuvaus siitä miten inhmillinen kulttuuri syntyi hedelmällisen puolikuun alueella.

Emme tarkkaan tiedä missä tämä Edenin puutarha tai Paratiisi sijaitsi. Raamatun kertomukset viittaisivat joko Eufratin ja Tigrisin lähteille nykyisessä Itä-Turkissa tai sitten Persianlahden alle jääneeseen alueeseen. Assyrologit näkevät aika yleisesti mesopotamialaisten paratiisikertomusten viittaavan Dilmunin eli nykyiseen Bahrainiin. Jotkut tosin sijoittavat sen jopa nykyiseen Intiaan. Paratiisista karkoituskertomus enkelin tulisine miekkoineen puolestaan viittaisi siihen, että ihmiskunta olisi joutunut pakenemaan aavikoitumisen tieltä. Arkeologi V. Gordon Childe kehittikin 1920-luvulla ns. keidasteorian, jonka mukaan ihmiskunta joutui pakenemaan aavikolta kosteille alueille ja silloin ihmsten, elänten ja kasvien läheisyys johti niiden kesyttämiseen. Tämä teoria on kuitenkin jo hylätty.

Emme tiedä mikä tämän muutoksen sai aikaan. Sen tiedämme, että se ei ollut mikään äkillinen tapahtuma vaan yli useamman kymmenen tuhannen vuoden prosessi. Tätä prosessia tämä Raamatun satu pyrkii kertomaan oman aikansa tarinana aikalaisilleen.

Mitä tuo satu sitten meille opettaa? Mikä siinä oli niin tärkeää, että se tuntematon toimittaja, joka kokosi nämä kertomukset yhteen, katsoi sen säilyttämisen arvoiseksi?

Perinteisesti tätä on tulkittu syntiinlankeemuskertomuksena. Sellaisena se on otettu myös Kirkkokäsikirjaammekin: käsitteleehän päivän aiheemme kiusausten voittamista. Eräällä tavalla tämä onkin kertomus siitä, joka selittää sitä, miksi maailmassa on pahuutta. Samalla se personoi tuon pahan ihmisen ulkopuolelle.Tässä kertomuksessa tuo paha on käärme. Muualla Raamatussa puhutan paholaisesta tai Luciferista.

Tekstiä on tulkittu myös toisin. Kehittäessään opin persynnistä kristillinen kirkko opettaa sitä, että tupo paha ei olekaan jossain ulkopuolellamme vaan ihminen – Jumalan kuva – on itse turmeltunut. Paha onkin meissä itsessämme. Se on osa meistä. Se on eräänlainen henkinen syöpä, joka on sekä muodostunut meistä että sellainen ominaisuutemme, joka tuhoaa meitä.

Tätä kertomusta on käytetty paljon myös sukupuolten epätasa-arvon perustelemiseen: tulihan tämän mukaan paha maailmaan Eevan kautta. Kertomuksemme jatkuu sillä kuinka aatami lykkäsi vastuun tapahtuneesta Eevalle ja Jumalalle: ”Vaimo, jonka minulle annoit...” Aatami vähättelee omaa syyllisyyttään. Vika oli muissa, ei hänessä.

Aatamikaan ei voi kuitenkaan paeta tekojensa seurauksia: ”Otsasi hiessä sinun on leipäsi syömän.”
Tässäkin kertomus on oikeaan osunut kuvaus tuosta siirtymisprosessista: Tutkijat ovat uomanneet, että metsästäjä-keräilijät olivat paremmin ravittuja kuin maanviljelijät ja tekivät vähemmän töitä elantonsa eteen. Lisäksi heillä oli vähemmän sairauksia koska taudit eivät levinneet yhtä tehokkaasti kuin tiheästi asutetuissa kaupungeissa.

Tästä pääsemmekin kertomuksen toiseen opetukseen: sivistys ei ole vain siunaus. Se on samalla myös kirous.

Maapallon ekosysteemi alkoi muuttua samalla kun ihmiskunta alkoi raivata peltoja omia viljakasvejaan varten. Se alkoi muuttua kun ihminen saalisti ja lähes hävitti suuret petoeläimet Euroopasta. Lukuunottamatta koiraa, jonka kanssa ihminen liittoutui ja joka auttoi ihmistä tuossa hävitystyössä.

Jos katsomme tämän päivän maailmaa tämän paratiisista karkottamiskertomuksen valossa, näemme että ihminen on halunnut jokaisen omenan, jonka on vain voinut saada. Monia kasvi- ja eläinlajeja on metsästetty sukupuuttoon. Maa on kirjaimellisesti saastunut asukkaidensa alla. Tsernobylin ja Fukijiman ydinvoimalat ovat saastuttaneet ympäristönsä käytännössä pysyvästi. Eri puolilla maailmaa patohankkeet ja niihin liittyneet keinokastelut ovat tuhonneet kokonaisia ekosysteemejä. Esimerkkeinä tästä on Aral-järvi Venäjällä, Assuanin pato Egyptissä ja Saddam Husseinin soidenkuivatushankkeet Etelä-Irakissa.

Tämän ajan suurimmaksi ympäristöuhaksi on muodostumassa muovi. Tyynellä merellä on valtava jätepyörre, johon ihmisen pois heittämä muovi on päätynyt. Siellä on saria tuhansien kilometrien päässä lähimmästä ihmisasumuksesta – ja niillä on sadoittain lintuja, jotka ovat kuolleet syötyään mahansa täyteen muovia. Aika karmeaa on, että ympäristötutkijat katsovat selleisen vesistön puhtaaksi, jonka rannoilla asuvilla linnulla on alle kymmenen muovinpalasta sisuksissaan.

Kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla, että Nurmjärven vesihuolto on vaarassa siksi, että myrkyllistä maa-ainesta on kipattu lähelle vedenottamoa.

Ihminen asetettiin Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Kuitenkin ihminen on halunnut olla kun Jumala, tietää kaiken ja hallita ympäristöään. Aina se ei ole onnistunut.Tässä ympäristön saastumisessa näkyy ehkä kaikkein selkeimmin se, että Paratiisi on menetetty.
Elämme kirkkovuodessa paastonajan alkua. Paastonaika on perinteisesti ollut itsetutkiskelun aikaa. Tarkoituksena on, että tutkimme silloin Raamattua ja annamme Raamatun tutkia meitä. Tuo kuva, jonka Ramattu meistä piirtää, ei useimmten ole mitenkään mairitteleva. Synti ei ole mikään abstrakti uskonnollinen käsite. Se on konkreettisesti sitä, ettemme Aadamin tavoin ota vastuuta niistä teoistamme, joilla olemme aiheuttaneet tuhoa sekä muille että itsellemme. Se on sitä, että tuhoamme Jumalan luomakuntaa. Se on sitä, että rikomme lähimmäistämme vastaan sanoin ja teoin. Se on sitä, että tuhoamme omaa elämäämme roskaruualla, päihteillä, epäterveellisillä elintavoilla ja selaisella uudella teknologialla, josta tiedämme sen aiheuttavan vakavia terveysongelmia. Itsellänikin jo ranne vihoittelee hiiren käytöstä ja etusormen pää alkaa olla kosketusarka kosketusnäytön tökkimisestä. Niskaongelmia älykännykän katseluasennosta ei vielä ole mutta nekin ovat odotettavissa.

Paastonaika kutsuu meitä miettimään sitä, onko tämä kaikki yltäkylläisyys oikeasti tarpeen. Tarvitsemmeko jokaikisen uuden härpäkkeen, jonka markkinamiehet keksivät? Tarvitsemmeko kahtakymmentä eri kahvi- tai teelaatua?

Paastonaika kutsuu meitä pohtimaan mitä järkeä on syödä liikaa ja epäterveellisesti kun tiedämme seuraukset.

Paastonaika kutsuu meitä tarkastelemaan elämäämme kriittisesti ja tekemään parannusta. Tähän kutsuun me vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.