Pielisensuun kirkko 16.9.2001
Viime päivät ovat olleet täynnä uutisviestejä New Yorkin World Trade Centeriin kohdistuneesta iskusta. Ihmiset ovat olleet kauhistuneita siitä mitä tapahtui. Täällä Suomessakin isku pysäytti. Ennennäkemättömällä tavalla jopa Helsingin Sanomat uhrasi etusivunsa mainostilan uutisille, mitä se ei ole tehnyt kymmeniin vuosiin. Ennenäkemättömällä tavalla Suomessa on suruliputettu ja vietetty hiljaisia hetkiä surmansa saaneiden muistolle. Kouluissa ja päiväkodeissa on keskusteltu siitä mitä tämä merkitsee. Tuntuu kuin koko länsimaailma olisi pysähtynyt järkytyksestä.
Kuulemme kuinka USA on valmistautumassa sotatoimiin tästä iskusta vastuussa olevia vastaan. Kuulemme kuinka sen liittolaiset ja Venäjä ovat antaneet täyden tukensa tuleville toimille. Ei ihme että tulevaisuus pelottaa monia.
Mistä tässä on kyse ja miten meidän tulee kristittyinä suhtautua tähän?
Ensimmäinen asia on ymmärtää mitä on tapahtumassa. Tapahtumaa voi hyvinkin verrata ihmisten käyttäytymiseen yllättävässä luonnonkatastrofissa tai suuronnettomuudessa. Meillä on tuoreessa muistissa Estonian uppoaminen, joka järkytti erityisesti Ruotsia. Muistamme myöskin Jyväskylän junaturman. Ne olivat tietysti pienempiä tapahtumia, mutta ihmisten käyttäytyminen on samanlaista.
Uudessa yllättävässä tilanteessa käynnistyy prosessi, jota voisi suomeksi kutsua asian märehtimiseksi tai jauhamiseksi. Ensiksi ihmiset pyrkivät selittämään itselleen mistä on kysymys. Tämä tapahtuu ryhmän sisäisen keskustelun avulla, jossa toisten ihmisten reaktiot vaikuttavat siihen millainen yhteinen selitys syntyy.
Tämä selitys syntyy usein sen pohjalle, mitkä ovat aiemmin voimassa olevat arvot, tunteet ja kokemukset. Usein ryhmän johtajat pukevat sanoiksi sen mitä uskovat ryhmän ajattelevan. Siitä muodostuu lopulta ryhmän näkemys totuudesta. On kuitenkin huomattava että se on vain yksi tulkinta muiden mahdollisten joukossa.
Me olemme nähneet tämän märehtimisprosessin tapahtuvan julkisuudessa. Olemme huomanneet kuinka yleinen mielipide tuntuu omaksuvan tulkinnan, jonka mukaan USA on viaton uhri ja saa iskeä takaisin niin lujaa kuin tahtoo. Joissain päin USAta mieliala on johtanut jo hyökkäyksiin maassa asuvia arabeja ja muslimeja vastaan.
Kun kristittynä tarkastelemme tätä mielipiteenmuodostusta, meidän on eroteltava siitä useita eri asioita. Ensiksi tulevat tietysti uhrit. Syöpää sairastava New Yorkin pormestari on tehnyt upeaa työtä johtaessaan raivaus- ja pelastustyötä. Kristittyinä meidän on ilman muuta annettava kaikki mahdollinen tukemme tälle työlle.
Toinen asia, iskun motiivien ymmärtäminen onkin jo vaikeampaa. Yleinen mielipide on lähes koko maailmassa tuominnut iskun. En minäkään sitä puolustele. Kysyn kuitenkin, onko yleinen mielipide ollut yhtä innokas tuomitsemaan muut joukkokuolemia aiheuttavat seikat. Eräs yleisönosastokirjoitus viikonvaihteen Iltiksessä mainitsi maailmassa kuolevan päivittäin 40000 ihmistä ja saman verran vammautuvan pysyvästi. Usein nämä kuolemat johtuvat kansainvälisen kaupan rakenteesta, joka riistää kehitysmaiden kansalaisilta heidän elinmahdollisuutensa. Tosin on muistettava, että näiden maiden eliitit ovat mukana tässä riistossa.
Ei siis ihme, että joissain kristillisissä piireissä on jo rinnastettu WTC:n sortuminen Ilmestyskirjan 18. luvussa mainittuun Babylonin, suuren porton, kukistumiseen. Lauantaina näin tämänkaltaisen viestin eräällä internetin keskustelupalstalla.
Vaikka tämä tulkinta olisikin liioiteltu, panee tämä isku rehellisen kristityn kyselemään, miksi iskun tekijät vihaavat länsimaita niin paljon. Selitys olisikin helppo, jos voisimme todeta, että nyt toteutuu Jeesuksen sana: "Te tulette vihatuiksi minun nimeni tähden." Rehellisesti sanoen, tämä ei kuitenkaan tunnu pitävän paikkaansa. Jos olisimme uskollisia Jumalan Sanalle, niin muslimit pikemminkin kunnioittaisivat kuin vihaisivat meitä. Islamille kristityt ja juutalaiset ovat ’kirjan kansaa’ erotukseksi pakanoista.
Pikemminkin on kyse siitä, että meidän tähtemme kristityn nimi on tullut halveksituksi Lähi-idässä. Me kristillisenä länsimaailmana olemme olleet välinpitämättömiä Palestiinan asukkaiden hädälle ja kurjuudelle. Olemme liiankin usein pyhittäneet Israelin aseet silloinkin kuin niitä on käytetty sorron välineinä. Tämä siitäkin huolimatta, että merkittävä osa palestiinalaisista on kristittyjä - osa vieläpä luterilaisia, joiden piispa on saanut koulutuksensa Suomessa.
Arabimaiden köyhälistön viha nousee osittain tästä välinpitämättömyydestämme, osittain siitä, että heidän omat johtajansa käyttävät heitä omien valtapyyteidensä pelinappuloina. Kuitenkaan emme voi väistää omaa vastuutamme kun tuomitsemme iskun tekijät.
Palatkaamme yleisen mielipiteen muodostumiseen. Tällä hetkellä USAssa vallitsee koston henki. Onko tämä kristillinen asenne? Asiaa voidaan oikeutetusti kysyä, koska nimenomaan sen johtajat sanovat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. Mikäli katsomme Raamatun opetuksia, siellä on selkeästi ilmaistu: "Kosto on minun, sanoo Herra." Kosto ja rikollisen rankaiseminen ovat kaksi eri asiaa. Lisäksi on huomattava, että Vanhan testamentin mukaan nimenomaan pakolaiset ovat leskien ja orpojen lisäksi Jumalan erityisessä suojeluksessa. Mistään ei Israelia ole tuomittu niin usein kuin näiden kansanryhmien oikeuksien polkemisesta.
Yleinen mielipide muodostuu, kuten sanoin, kulttuurin arvojen, ihmisten kokemusten ja tunteiden yhteisestä märehtimisestä. Yllä oleva esimerkki osoittaa kuinka helposti se poikkeaa Jumalan Sanan opetuksesta. Toimitaan enemmän tunteen perusteella ja myöhemmin keksitään oikeutus omille toimille. – Valitettavan usein emme käytä samoja kriteereitä arvioidessamme omia ja muiden tekoja.
Sosiologiassa on oppisuunta nimeltä konstruktivismi. Sekin puhuu tuosta märehtimisestä omalla tavallaan. Kun ihmiset ovat käsitelleet jonkin asian, olipa se polkupyörällä ajamisen oppiminen tai arvojen määrittäminen, asia rutinoituu ja eräällä tavalla talletetaan yhteisön symboliavaruuteen. Toiminnat rutinisoituvat. Siten ihmisen ei pyörällä ajaessaan tai päätöksiä tehdessään koko ajan keskittyä jo opitun kertaamiseen vaan huomio voidaan keskittää uusiin asioihin. Tarvittaessa nuo talletetut asiat voidaan ottaa uudelleen käsiteltäviksi. Silloin olisi toivottavaa, että kulttuurin arvomuisti olisi tallella ja uutta tilannetta voitaisiin tarkastella kulttuurin perimmäisten arvojen varassa. Meille kristityille näitä perimmäisiä arvoja edustaa Jumalan Sana.
Mitä Jumalan Sana antaa meille ohjeeksi tämänkaltaisessa tilanteessa?
Läpi koko Raamatun, kulkee yksi periaate: vanhurskaus, hepreaksi sedek. Se on käsite, jota ei alkuperäisesti ole missään länsimaisessa kielessä. Se on alun perin oikeustermi, joka lähtee aavikkoheimon elinolosuhteista. Elettäessä ääriolosuhteissa elämisen ehdot ovat usein niukat ja heimo saattoi kohdata tuhonsa hyvinkin helposti. Vanhurskasta oli kaikki, joka auttoi heimoa selviämään ja lujitti sen yhteyttä. Vanhurskaan vastakohta oli väärintekijä. Yksittäisen lain pykälän rikkominen ei ollut rikkomuksen vakavin piirre. Vakavinta oli se, että rikkomuksella osoitettiin halveksuntaa koko heimon sosiaalista järjestelmää kohtaan ja siten kyseenalaistettiin sen koko olemassaolo.
Rikkomusten rangaistustenkin tuli olla vanhurskaita. Mikäli heimon paras metsästäjä saatiin kiinni varastamasta maitoa pienelle lapselleen, ei ollut vanhurskasta katkaista Hammurabin lain mukaisesti hänen kättään, koska se olisi vaikeuttanut koko heimon selviytymistä. Rangaistuksen piti olla sellainen, että se kuritti sopivasti syyllistä mutta muistutti myös uhrille tämän rikkoneen nälkäistä lasta vastaan kun ei ollut antanut tälle tämän tarvitsemaa maitoa.
Me elämme yhdessä maailmassa. Ihmiskunta on yksi heimo. Silloin vanhurskasta on kaikki se, joka lujittaa ihmiskunnan ykseyttä ja syntiä on se, joka sitä hajottaa. Iskun tekijät ovat osoittaneet halveksivansa kansainvälistä normistoa ja siten saattaneet koko kansainvälisen kanssakäymisen kyseenalaiseksi. Tämä on se vakavampi rikos tehtyjen murhien lisäksi.
Rikoksen tuomion tulisi siten rangaista syyllisiä, mutta myös vähintään muistuttaa länsimaita niiden vastuusta sorron ja kurjuuden lopettamiseksi. Niin kauan kuin rikas, nimellisesti kristitty länsi jatkaa kolmannen maailman ryöstämistä, ei mikään päätös ole vanhurskas. Silloin löytyy aina Simsonin kaltaisia sorrettujen sankareita, jotka "kuollessaan surmasivat vihollisiaan enemmän kuin eläessään."
Tämä traaginen tapahtuma pysäyttää meidät pohtimaan yhteisen maailmamme asioita Jumalan Sanan valossa. Kuva, jonka me näemme, ei ole mitenkään meitä mairitteleva. Siinäpä syy miksi Raamatun lukeminen on monesti niin vastenmielistä. Sana herättää meissä synnintunnon ja vaatii meitä parannukseen. Ja syvällä sisimmässämme tiedämme, ettei Jumala siedä puolittaisia tekoja. Aamoksen julistus vaati ehdotonta ja kompromissitonta vanhurskautta – kaikkien tarpeiden huomioon ottamista.
Kun tunnustamme uskovamme kolmiyhteiseen Jumalaan, tunnustamme samalla vastuumme Hänelle kaikesta siitä mitä teemme tai jätämme tekemättä.