13. sunnuntai helluntaista

2. vsk

Jaak. 3: 2-12

Rajamäen kirkko 11.9.2011

Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

Jaakob ottaa tässä tekstissään esiin meille kristityillekin arkaluontoisen kohdan. Eräällä tavalla tämä on muistutusta kahdeksannesta käskystä ja sen rikkomisen seurauksista.

”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.”

Ehkä olisi hyvä kerrata mitä kirkkomme Katekismus asiasta sanoo:

”Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat toisiaan. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan.

Itsestämme toivomme sanottavan pelkkää hyvää. Meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä.

Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus. Emme kuitenkaan saa paljastaa lähimmäisen rikkomuksia ilman varmaa tietoa ja painavaa syytä.

Rikkomusten arvioiminen on uskottu oikeuslaitokselle, joka toteaa syylliset ja asettaa heidät vastuuseen teoistaan. Yksityiselämässä meidän ei tule syyttää toisia eikä paljastaa heidän heikkouksiaan. Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.

Martti Luther puolestaan sanoo saman asian näin Vähässä katekismuksessaan:

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Isossa katekismuksessaan Luther jaottelee tämän käskyn oikeuden istunnossa annettuun valaehtoiseen todistukseen, hengellisen vallan väärinkäyttöön sekä lähimmäisen panetteluun. Jotain viimeisen kohdan merkityksestä paljastaa se, että kun noiden kahden ensimmäisen kohdan käsittely mahtuu puoleentoista sivuun, viimeistä hän käsittelee kuuden sivun verran! Luther kirjoittaa:

”Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön… Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe... Välttääksemme siis tällaisen pahan tavan meidän on syytä huomata, ettei kellään ole valtuutta julkisesti tuomita ja rangaista lähimmäistään, vaikka näkisikin tämän kestävän syntiä… Synnin tuomitseminen ja synnin tietäminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Voit ehkä sen hyvinkin tietää, mutta et saa sitä tuomita. Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon. Jos sitten tartun asiaan, käyn tuomitsemaan ja arvostelemaan lankean syntiin, joka on suurempi kuin se mistä kerroin. Mikäli tiedät synnin, tee aivan päinvastoin. Sulje se korviisi kuin hautaan ja luo se umpeen, kunnes sinut valtuutetaan tuomariksi ja joudut rankaisemaan virkasi puolesta.”

Hieman myöhemmin Luther jatkaa:

” Kysyt kuitenkin: "Enkö saa kertoa silloinkaan, kun se on totta?" Miksi sitten et vie asiaa julkiselle tuomarille? Enhän minä voi sitä julkisesti todistaa, saan ehkä vain kuulla kunniani, ja minut ajetaan tylysti ulos.

Kas vain, ystävä, alatko jo haistaa palaneen käryä? Jos et uskalla astua viranomaisten eteen puheistasi vastaamaan, niin pidä suusi kiinni. Mutta jos tiedät, että asia on tosi, säilytä se omana tietonasi äläkä levitä sitä. Sillä jos kerrot sen edelleen, joudut käymään valehtelijasta, vaikka asia olisi kuinka tosi tahansa. Ethän pysty osoittamaan sitä todeksi. Kaiken lisäksi on käytöksesi roistomaista. Keneltäkään ei nimittäin saa riistää hänen kunniaansa eikä hyvää nimeään, ellei sitä ole jo aikaisemmin viran puolesta tehty. Väärää todistusta on siis kaikki sellainen sanominen, mitä ei voida osoittaa todeksi.”

Edelleen hän jatkaa:

” Missä siis vain tapaatkin jonkun suupaltin, joka on ottanut toisen hampaisiinsa ja parjaa tätä, esitä vastalauseesi rohkeasti vasten kasvoja, niin että hän punastuu häpeästä. Sillä tavalla oppii tukkimaan suunsa moni sellainen, joka muuten pilaisi jonkun ihmisparan maineen. Maineen menetyksestä on erittäin vaikea selviytyä. Sillä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti.”

Luther myös neuvoo miten tulisi menetellä, jos huomaa toisen tekevän väärin:

” Oikea tapa hoitaa tämä asia olisi kuitenkin pitäytyä sääntöön, jonka Kristus esittää Matteuksen evankeliumin 18. luvussa. (Matt. 18:15) Hän sanoo siinä näin: "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken." Tämä on sinulle erinomaisen hieno neuvo kielesi hallitsemiseksi. Sitä on tarkoin noudatettava vastapainoksi surkealla kielen väärinkäytölle. Toimi siis sen mukaan. Älä saata juoruinesi lähimmäistäsi muiden hampaisiin, vaan kehota kahden kesken häntä parantamaan tapansa. Menettele samoin myös silloin, kun joku muu kuiskii korvaasi tämän tai tuon tekosia. Neuvo häntäkin menemään asianomaisen luokse ja nuhtelemaan tätä henkilökohtaisesti, mikäli on itse nähnyt kyseisen tapauksen. Ellei hän ole sitä nähnyt, pitäköön suunsa kiinni.”

Tässä on meille itse kullekin pohtimista ja parannuksenteon paikka. Kukaan meistä ei ole vapaa tästä juoruilun synnistä vaikka tiedämmekin vahingoittavamme sillä toisen mainetta.

Alussa tunnustimme oman syntisyytemme. Nyt me saamme tunnustautua siihen uskoon, joka lupaa meillekin, hairahtuville ja usein epäonnistuville ihmisille armon. Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.