ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Valvomisen sunnuntai

1.vsk, Matt. 25:1-13

Rajamäen kirkko, Nurmijärvi 13.11.2016

Jeesus puhui tämän vertauksen:
    ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Päivän tekstimme kuuluu Jeesuksen eskatologiseen puheeseen Matteuksen evankeliumin luvuissa 24 ja 25. Luvussa 24 Jeesus toisaalta kehottaa seuraajiaan tarkkailemaan ajan merkkejä ja toisaalta varoittaa seuraamasta väistämättä ilmaantuvia vääriä profeettoja. Luku päättyy kertomukseen hyvästä ja huonosta palvelijasta, joista ensimmäinen teki työnsä tunnollisesti ikään kuin Herra olisi ollut koko ajan paikalla ja toinen päätti ottaa hieman rennommin. Vähän samaan tapaan kuin me miehet emännän ollessa muutaman päivän poissa. Kerkeäähän ne tiskit sitten vähän ennen vaimon kotiinpaluutakin. Vai miten se menikään.

Luku 25 jatkaa samaa teemaa. Sen ensimmäisenä vertauksena on päivän tekstimme kertomus viisaista ja tyhmistä neitsyistä odottamassa hääkulkuetta tulevaksi morsiamen kodista sulhasen kotiin: edelliset olivat varautuneet viivytyksiin ja heillä oli varapolttoainetta lamppuihinsa, jälkimmäisillä ei. Teema jatkuu tunnetulla kertomuksella palvelijoille annetuista talenteista ja niiden käytöstä. Koko lopun aikojen käsittely päättyy kertomukseen viimeisestä tuomiosta ja niistä perusteista, joilla ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin. Kriteerihän oli, kuten tiedämme, lähimmäisten auttaminen.

Tämä päivän tekstimme liittyy siis tähän laajempaan kertomussarjaan. Sen pääasiana on toisaalta Ihmisen Pojan paluun yllätyksellisyys ja kehotus olla koko ajan valmiina.

Miten tätä valmiinaoloa sitten pitäisi tulkita?

Kristikunnan historia tuntee lukemattomia ryhmiä, jotka ovat laskeskelleet lopun aikojen tuloa ja vetäytyneet maailmasta odottamaan sitä. Alkuseurakunnassakin oli voimakas ajattelutapa, että Herra palaisi vielä heidän elinaikanaan. Vuosituhanten kuluessa nuo odotukset ovat kerta toisensa jälkeen kuitenkin rauenneet tyhjiin. On aivan ilmeistä, että tämänkaltaisia kohtia ei voi tulkita tuolla tavalla.

Sitten on niitä ryhmiä, jotka ovat rakentaneet Jumalan valtakuntaa maan päälle. Tällaisia ovat olleet mm. uskonpuhdistuksen ajan kalvinistinen Geneve ja jopa USA:n ensimmäiset siirtolaiset, jotka pakenivat sinne katolisen kirkon ja valtioiden vainoa Euroopasta. Myös nämä ryhmät ovat useimmiten hävinneet toisen tai kolmannen sukupolven aikana. Joitain poikkeuksia toki on kuten esimerkiksi USA:n amishit ja hutteriitit. Suomessa tällaisiin ryhmii kuuluu mm. pohjois-karjalalainen Herran kansa.

Näille pidempään säilyneille ryhmille on ollut tyypillistä ikään kuin säilöä syntyaikansa tapakulttuuri ja uskonnolliset korostukset. Lisäksi ne ovat hyvin usein eristäytyneet muusta yhteiskunnasta. Ajatellen Jeesuksen lähetyskäskyä viedä sanoma kaikkeen maailmaan ja kehotukset olla maan suolana, niin tämäkään tulkinta ei oikein tunnu vakuuttavalta.

Ehkäpä tähän valvomiseen oikea tulkinta löytyykin noista luvun loppupuolen ohjeista – ja erityisesti tuosta viimeisen tuomion kuvauksesta (Mt 25:34-40):

³⁴Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. ³⁵Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. ³⁶ Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'

³⁷Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? ³⁸ Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? ³⁹ Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' ⁴⁰ Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

Tätä samaa asiaa korosti myös Martti Luther (Adventtisaarna 1520 §55) puhuessaan Jeesuksen tulon odotuksesta:

"Kaikki teot paitsi usko on suunnattava lähimmäiseen. Sillä Jumala ei vaadi meiltä mitään tekoa häntä itseään kohtaan, vaan ainoastaan uskoa Kristuksen kautta. Sen jälkeen älä ajattele muuta kuin että teet lähimmäisellesi kuten Kristus on tehnyt sinulle. Etsi, missä on köyhiä, sairaita ja kaikenlaisia kurjia; heitä auta."

Eli se valvominen, josta Jeesus tässä puhuu, onkin enemmän uskollisuutta omien tehtävien suorittamisessa ja lähimmäisen palvelemisessa kuin missään ns. uskonnollisissa aktiviteeteissa rientämisessä. Jos oikein tarkasti katsomme tuota Lutherin saarnaa, niin hän jopa vastustaa kaikkea muotojumalisuutta ja sellaista seremoniallisuutta, joka tekee esimerkiksi messuun osallistumisesta jonkinlaisen hurskauden mittarin.

Jeesukselle, kuten Lutherillekin, todellinen opetuslapseus on tuota lähimmäisen huomioonottamista. Meille nykyajan ihmisille tuo Jeesuksen kehotus valvomiseen tarkoittaa aivan samaa kuin mitä Jeesus ja Luther opettivat: meidän tulee uskollisesti toteuttaa kutsumustamme sillä paikalla, johon meidät on asetettu.

Tuossa samassa kokonaisuudessa on myös esimerkkejä siitä, mihin emme saisi sortua. Tyhmät neitsyet eivät varautuneet tulevaisuuteen ja olivat silloin pulassa kun tarvittiin öljyä. Matkoilla olevan isännän palvelijat alkoivat ryypätä ja rellestää kun isäntä ei ollut kotona. Molempien ryhmien kohdalla oli oma kutsumus unohtunut. Kaikki muu oli kivempaa kuin se, mitä varten he olivat tehtävissään.

Tämä vaara on meilläkin. On niin todella helppoa lähteä mukaan erilaisiin statuskilpailuihin. Tai hankkia erilaisia elämyksiä. Tai koota ympärilleen sitä kuuluisaa ”jos tarttis” –tavaraa. Tai ajatella, että minun täytyy ehdottomasti saada tämä ja tuo hilavitkutin.

En sano, etteikö olisi kiva käydä silloin tällöin Lintsillä tai etteikö lätkämatsista saisi nauttia. Ei meiltä nyt ihan erakkomaista elämää odoteta. Kyse on pikemminkin siitä, että toimimme elämämme perusarvojen mukaan. ”Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.”

Noiden vääriin asioihin keskittymisen ohella valvomiseen kuuluu myös oikeiden asioiden teko. Viimeisen tuomion kuvauksessa tuomion saaneet kyselivät ihmeissään ”milloin me emme tehneet” sitä tai tätä.

Martin Luther King totesi tästä samasta asiasta, että kamppailujen jälkeen pahinta ei ollut vastustajien pahat teot ja puheet vaan ystävien hiljaisuus.

Mitä tämä hiljaisuus ja laiminlyönti on nykyaikana?

Aleppon kellon –kampanja herätteli meitä huomaamaan sen kärsimyksen, mikä Lähi-idän useissa kaupungeissa on. USA:n presidentinvaalien analyyseissä on toistunut se, että olemme hiljaisesti hyväksyneet vihapuheen. Rasistisesta kielenkäytöstä on tullut hyväksyttävää. Hädänalaisen palauttamisesta sota-alueelle on tehty hyve. Yhteiskunnan heikoimpia syyllistetään yhä useammin omasta tilanteestaan.

Eihän sen näin pitänyt mennä. Meille annettiin käsky rakastaa lähimmäistämme. Meille annettiin ohje tehdä sitä aktiivisesti eikä vain sivusta seurata kun toinen kärsii.

Lähimmäisen rakastaminen on kristityn perustehtävä täällä maailmassa. Tuota perustehtävää Jeesus on kutsunut meitä uskollisesti toteuttamaan. Tuohon Herramme kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.