ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

Tapaninpäivä

1.vsk Ap.t.6: 8, 11-15, 7: 51-60

Röykän Toimela, Nurmijärvi 26.12.2013

Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa.
    Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.
    Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
    Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
    Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Tapani eli Stefanos, jonka merkkipäivää vietämme toisena joulupäivänä, oli Apostolien teoissa mainittu kristillisen alkuseurakunnan jäsen, jonka kuolemaa Jerusalemissa vuonna 34 tai 35 pidetään kristinuskon ensimmäisenä marttyyrikuolemana. Me emme tiedä oikeastaan mitään hänen taustastaan. Nimi Stefanos tarkoittaa laakeriseppelettä tai kruunua kreikan kielessä. Tästä voisi olettaa hänen olleen ns. hellenistijuutalaisia, jotka olivat omaksuneet kieltä myöten kreikkalaisen kulttuurin.

Apostolien tekojen mukaan Stefanos oli kristinuskon alkuaikana Jerusalemissa yksi seitsemästä miehestä, luultavasti kreikanjuutalaisesta, jotka oli valittu avustamaan kristittyjen yhteisöjen leskiä. Syy näiden diakonien nimittämiseen oli se, että “kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa (Apt 6: 1).” Tällöin apostolit ratkaisivat ongelman nimittämällä seitsemän diakonia hoitamaan ruoka-avustusten jakamista.

Diakoniatyö ei kuitenkaan ollut mikään kristillinen keksintö vaan se juontaa jo muinaissumerilaisesta temppelikultista. Samalla tavoin kuin kristinusko on juutalaisuuden lapsi, juutalaisuus on pitkälti Kaksoisvirtainmaan uskontojen lapsi. Babylonian pakkosiirtolaisuus synnytti juutalaisuuden siinä muodossa kun me sen historiasta tunnemme. Diakoniatyön takana oleva sosiaalieettinen ajattelu on myös sieltä kotoisin.

Sumerissa – kuten yleensäkin itämailla – temppelikultti sai mallinsa kuninkaan hovista. Samalla tavoin kuin kuninkaalla oli virallisia aterioita hovin ympärillä, niin jokaisella Sumerin kaupunkijumalalla oli oma hovinsa ja hoviateriansa. Jumaluudelle tarjottavia uhreja oli ylenpalttisesti. Todellisuudessa temppeliin saapuvista uhrilahjoista uhrattiin vain pieni osa – eläinuhreista vain luut ja sisälmykset – ja muu jaettiin temppelin henkilökunnan palkkoina sekä köyhäinapuna temppelistä apua hakeneille.

Tuo temppelien velvollisuus auttaa juontuu siitä ajatuksesta, että jokaisen kaupungin varsinainen hallitsija oli sen suojelusjumala. Samalla tavoin kuin maallisella perheenpäällä ja heimon sheikillä oli velvollisuus ”ruokkia ja vaatettaa” kotitaloutensa jäsenet, samoin näillä kaupunkien suojelusjumalilla oli sama velvollisuus. Tämä tehtävä oli delegoitu temppeleille.

Temppeleiden antama apu ei kuitenkaan ollut vastikkeetonta. Apu annettiin pääosin erilaisina työttömyystöinä ja useimmiten se tarkoitti alistumista temppeliorjaksi. Tämä ei sinänsä välttämättä tarkoittanut huonoa asemaa koska siellä jokainen oli jonkun toisen orja. Kuningaskin oli kaupungin suojelusjumalan orja. Israelissa jopa Messias oli ”eved JHVH” – Jumalan orja – tai palvelija, kuten se sievistellen käännetään suomalaisissa Raamatuissa. Maailmanhistorian ehkä tunnetuin temppeliorja oli profeetta Samuel, joka lahjoitettiin pienenä temppelille.

Historialliset vaikutteet ovat jopa niin selkeät, että se, mitä tiedämme Salomonin temppelistä, viittaa siihen, että se oli aika lailla suora kopio Mardukin temppelistä Babylonissa. Sinänsä se ei olisi mikään ihme – Egyptin lisäksi ainoastaan Babylonissa oli siihen aikaan taitavia arkkitehteja ja Salomo halusi parasta.

Köyhäinhoidon muotona juutalaisuudessa oli Jeesuksen aikaan kaksi mallia. Niiden molempien juurena oli toisen temppelin aikaan eräänlainen kolehtikassa, salainen kammio, johon rikkaat lahjoittivat varoja ja josta köyhät saivat ottaa tarvitsemansa. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa kuinka hyvin tämä järjestelmä toimi.

Ensimmäinen Juudeassa yleisesti käytetty köyhäinhoidon muoto oli soppakeittiö, tamhu’i, josta köyhät saivat hakea ”jokapäiväisen leipänsä” mikä oli yleisesti itämailla hyväksytty päivittäin tarvittava vilja-annos. Annos oli sama kuin mitä kouluttamaton päivätyöläinen kykeni päiväpalkallaan ostamaan kuusihenkiselle perheelle.

Toinen köyhäinhoidon malli oli hyväntekeväisyysrahasto, kuppah, joka jakoi viikoittaisia avustuksia köyhille. Tätä rahastoa kartutettiin pääosin rikkaampien antamilla avustuksilla. Ilmeisesti tällaisen rahaston varainkeruukampanjasta oli kyse tarinassa lesken rovosta (Mark.12:41-44), jossa rikkaat laittoivat isoja summia. Tarina ei kerro sitä, mutta asiaan kuului, että lahjoittajan nimi ja summa kuulutettiin isoon ääneen. Sponsoroinnin periaatteet osattiin jo silloin.

Näiden kahden toimintamuodon lisäksi oli erilaisia projekteja kuten työllisyystöitä sekä köyhille taattuja erikoisetuuksia kuten varsinaisen sadonkorjuun jälkeen pelloille ja pientareille jääneen korjaamattoman viljan kerääminen.

Kuten kaikesta edellä mainitusta huomaamme, kristillisellä diakonialla on pitkät historialliset juuret Sumerista Babylonian kautta juutalaisuu-teen. Ero juutalaisuuteen oli siinä, että kristinuskon levitessä apua ei rajoitettu vain samalla tavoin uskoviin vaan kristityt auttoivat kaikkia apua tarvitsevia.

Mutta palataanpa Stefanokseen ja siihen, mitä hänestä tiedetään. Paitsi diakoni, Stefanos oli myös tunnettu evankeliointikyvystään ja hän julisti Jeesuksen opetuksia Jerusalemin asukkaille – erityisesti kreikkalaisten synagogien jäsenille. Tällöin häntä syytettiin jumalanpilkasta ja puhumisesta temppeliä ja lakia vastaan. Syytöksiin hän vastasi pitämällä pitkän puheen juutalaisten Suuren neuvoston, Sanhedrinin edessä, jossa hän kertasi Vanhan testamentin historian pääkohdan kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että profeetat olivat aikoinaan joutuneet suoranaisen vainon kohteeksi ja että samoin oli nyt tapahtunut Jeesukselle.

Puheella ei ollut tarkoitettua vaikutusta vaan raivostunut väkijoukko lynkkasi hänet kivittämällä hänet kuoliaaksi. Tällöin kivityksen hyväksyi myös Saulus Tarsolainen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi apostoli Paavalina.

Stefanoksen perintö – diakonia - on aina ollut oleellinen osa kristillisyyttä. Tämä kristillinen diakonia oli antiikissa niin tunnettua, että viimeinen pakanallinen keisari Julianos kirjoitti kreikkalaiselle Galatian ylipapille tällaisen vuodatuksen:

”[m]iksemme me… huomaa kristittyjen hyväntahtoisuutta muukalaisia kohtaan, heidän huolenpitoaan vainajiensa hautaamisesta ja heidän elämäntapansa kohtuullisuutta, jotka ovat eniten vaikuttaneet heidän tavoitteidensa edistymiseen? … On kunniatonta, että kukaan juutalainen ei joudu kerjäämään ja nuo jumalattomat galilealaiset avustavat myös meidän köyhiämme omiensa lisäksi.”

Kun kristinuskosta oli tullut valtionuskonto, Bysantissa piispa nimeltä Basileos Suuri perusti luostareiden yhteyteen orpokoteja, vanhainkoteja, sairaaloita, matkakoteja vähävaraisille pyhiinvaeltajille sekä köyhäinkoteja. Keskiajalla ne levisivät myös länteen ja muodostuivat olennaiseksi osaksi kristillistä diakoniaa. Vasta Luther eräällä tavalla ”kunnallisti” sosiaalihuollon antamalla sen Pohjois-Saksan kaupungeissa raatien vastuulle. Mutta edelleenkin diakonia toimii edelläkävijänä siellä mihin institutionalisoitunut apu ei yllä.

Me vietämme tänään toisena joulupäivänä Stefanoksen - ensimmäisen kristillisen marttyyrin - muistopäivää. Sen ei tulisi olla vain tämän tapahtuman muistelemista vaan hänen elämäntyönsä tulisi olla meille esimerkkinä ja muistutuksena siitä, mitkä asiat ovat kristinuskon ydinasioita. Stefanos julisti evankeliumia rohkeasti sekä jakoi avustuksia niitä tarvitseville. Tässä hän seurasi Herransa viitoittamaa tietä.

Tälle tielle myös meitä kutsutaan ja me vastaamme tähän kutsuun nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.