ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

3. adventtisunnuntai

Rajamäen kirkko, Nurmijärvi 13.12.2015

Matt. 11: 2-10

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
      Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
      spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
      kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
      Autuas se, joka ei minua torju.”
    Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
    ”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:
    - Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
    hän raivaa sinulle tien.”

Ennen Jeesuksen julkista toimintaa, Juudeassa vaikutti hänen serkkunsa Johannes Kastaja. Johanneksen julistus johti siihen, että Galilean tetrarkki eli neljännysruhtinas Herodes – yksi Herodes Suuren pojista –vangitsi – ja kuten evankeliumit myöhemmin kertovat, mestautti - hänet.

”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”

Tekstissämme risteää kaksi odotusta. Toinen on Vt:n profeettojen ja Johanneksen odottama tuomio Israelin synneistä ja toinen on juutalaisten itsenäisyysaktivistien odottama poliittinen messias, joka vapauttaisi Juudas Makkabilaisen tavoin Israelin vieraan vallan miehityksestä. Jeesus ei täyttänyt kummankaan unelmaa vaan näytti aivan uuden tien.

Vanhan testamentin profeettojen jatkuva julistus oli tuomion julistusta kansalle sen sekä maallisista että hengellisistä synneistä. Itse asiassa nämä nähtiin saman kolikon eri puolina: jumalaton tai väärien jumalten palvelija ei myöskään ylläpitänyt maallista vanhurskautta vaan etsi vain omaa etuaan.

Vt:n profeettojen julistuksessa kaikui tuomio Israelin johtavalle eliitille, joka tavoitteli vain valtaa ja rahaa. Varsinkin profeetta Aamoksen kuvaus oman yhteiskuntansa eliitistä oli kärjekästä:

Kulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia
ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!
Te sanotte:
"Milloin päättyy uudenkuun juhla,
että saamme myydä viljaa,
milloin sapatti, että saamme avata varastot?
Silloin voimme taas
pienentää mittaa,
suurentaa hintaa
ja pettää väärällä vaa'alla.
Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä!" (Aam 8:4-6)

Tämä kritiikki toistuu eri muodoissaan kaikilla profeetoilla. Kuten piispa Aarre Lauha totesi aikoinaan kirjassaan Israelin profeettain historianäkemys, profeetat uskoivat, ettei Jumala loputtomiin voi sietää yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vaan puuttuu jossain vaiheessa peliin. Tätä peliinpuuttumista me olemme tottuneet nimittämään viimeiseksi tuomioksi.

Tätä tuomion aikaa Johannes odotti. Odotti jopa niin kiihkeästi,että julisti: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Älkää luulko, että voitte ajatella: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” Johannes odotti tuomion olevan lähellä ja julisti parannuksen saarnaa.

Tuo viittaus Aabrahamin lapseuteen ripustautumisesta oli piikki sekä lakihurskauden kannattajille että Israelin valtion itsenäisyyttä ajaville. Juutalaisten rabbien mukaan sinä päivänä kun koko kansa pitää kaikki lain säädökset, Messias tulee. Heidän uskonnollisuutensa oli lakihurskautta, joka nosti Raamatusta yksittäisiä kohtia ja edellyttiniiden noudattamista, jotta ihminen voitaisiin laskea Jumalan kansan jäseneksi.

Itsenäisyysihmiset taas luottivat siihen, että heidän verenperintönsä sitoi Jumalan yksin heihin – Aabrahamin jälkeläisiin. He eivät lukeneet profeetoista niitä tuomion sanoja vaan tuomion sanojen jälkeisiä lupauksia Israelin uudelleenkokoamisesta ja rakentamisesta. Heille israelilaisuus oli poliittista. Heidän näkemyksensä mukaan Jumala oli sidottu kansaansa Aabrahamille annetun lupauksen vuoksi.

Näitä uskonsuuntauksia vastaan Johannes julisti tuomion ja parannuksen saarnaa. Tuomio oli jo niin lähellä, että ”Kirves on jo pantu puun juurelle.”

Vankeudessa ollessaankin hän odotti tuota tuomarimessiaan tuloa ja lähetti opetuslapsensa kysymään serkultaan Jeesukselta oliko tämä tuo hänen odottamansa henkilö.

Jeesus ei anna suoraa vastausta vaan vastaa: ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.”

Jeesus ei tullut täyttämään kansan erilaisten eliittien toiveita. Hän ei tullut julistamaan lakihurskautta, ei innostamaan ihmisiä kansallismieliseen huumaan eikä myöskään tullut tuomaan tuomiota. Hänen lähestymistapansa oli erilainen.

Hän antoi kurjille ja vaivaisille toivon paremmasta. Tämä Jeesuksen ohjelmajulistus on ehkä selkeimmin nähtävissä Markuksen evankeliumin kahdessa ensimmäisessä luvussa. Ensin Markus kuvaa kuinka Jeesus parantaa erilaisia Palestiinassa yleisiä sairauksia ja sitten kertoo tarinan tullimies Leevin kutsumisesta. Kun fariseukset kritikoivat Häntä syntiesten kanssa syömisestä, koko Markuksen evankeliumin alku huipentuu Jeesuksen ohjelmajulistukseen: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

Jeesus ei tullut muuttamaan maailmaa kertaheitolla jumalallisella asioihinpuuttumisella vaan Hän tuli antamaan köyhille ja vaivaisille toivon paremmasta. Jeesus auttoi ihmisiä heidän vaikeuksissaan. Ei mestaroimalla vaan usein kysymällä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Tätä Jeesuksen tapaa lähestyä ihmistä saksalainen Pastori Jörg Zink on kuvannut kirjassaan Rakkauden tie

"Yhden silmänräpäyksen ajan tämä omituinen, vahva veljellinen ihminen seisoi siinä hänen sijastaan ja otti hänen heikon tahtonsa vastaan. Sitten hän antoi sen muuttuneena takaisin, ja sairas nousi jaloilleen sillä voimalla, jonka Jeesus hänelle antoi."

Niille, joilla ei enää ollut voimaa edes toivoa ihmettä, heille Jeesus antoi uuden elämän. Niille, jotka olivat jo vaipuneet epätoivoon, Jeesus antoi uuden toivon.

Sairaista huolehtiminen on alusta alkaen ollut eräs kristillisen kirkon painopistealueita. Tämän huomasivat myös pakanat. Rooman viimeinen pakanallinen keisari Julianus (361-363 jKr) kirjoitti Galatian kreikkalaiselle ylipapille kristityistä näin:

”[m]iksemme me… huomaa kristittyjen hyväntahtoisuutta muukalaisia kohtaan, heidän huolenpitoaan vainajiensa hautaamisesta ja heidän elämäntapansa kohtuullisuutta, jotka ovat eniten vaikuttaneet heidän tavoitteidensa edistymiseen? … On kunniatonta, että kukaan juutalainen ei joudu kerjäämään ja nuo jumalattomat galilealaiset avustavat myös meidän köyhiämme omiensa lisäksi.”

Julianus myös valittaa kuinka kreikkalaiset lääkärit pakenevat epidemian tullessa kaupungista kun taas nämä galilealaiset jäävät hoitamaan sairaitaan.

Nämä kaksi asiaa - sairaista ja köyhistä huolehtiminen synnyttivät myöhemmin Bysantissa eurooppalaisen hyvinvointipalvelujen järjestelmän. Piispa nimeltä Basilios Suuri perusti luostareiden yhteyteen sairaaloita, orpokoteja, vanhainkoteja, apteekkeja sekä eristettyjä kulkutautisairaaloita. Bysantista ne levisivät länteen ja muodostivat keskiajan Euroopassa hyvinvointipalveluiden rungon.

Kaarle Suuren kirkkojärjestyksessä jopa säädettiin, että seurakuntien tuloista kolmannes laitettiin kirkon ylläpitoon, kolmannes työntekijöiden palkkaukseen ja viimeinen kolmannes köyhäinapuun.

Paljon myöhemmin Luther siteerasi Vanhaa testamenttia: "teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä lainkaan"(5 Ms5:4) ja aloitti oman projektinsa köyhyyden poistamiseksi: kokosi eri kiltojen ja sääntökuntien avustuskassat yhteen ja antoi ne eri kaupunkien raatien hallittaviksi - luoden siten mallin kunnalliselle sosiaalihuollolle. Sen seurauksena meillä on nyt ympärillämme tämä pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Kun peilaamme tätä Raamatun opetusta ja vanhan kirkon esimerkkiä omaan aikaamme, näemme monia yhtymäkohtia. Meidänkin joukossamme on niitä, joiden mielestä ”Raamatun mukaan eläminen” on kristillisen uskon ydin. Raamatusta noukitaan valikoiden kohtia, joista tehdään uskonelämän keskeisiä vaatimuksia.

Sitten on niitä, joille kristillisyys ja erityisesti luterilaisuus on vain osa suomalaisuutta. Heidän ajatuksissaan kirkon tehtävä on toimia esivallan kuuliaisena palvelijana ja ylläpitää erilaisia isänmaallisia seremonioita.

Edelleen on tuomion julistajia, joiden mielestä koko kirkko on luopiokirkko ja kaikki joutuvat kadotukseen elleivät tee parannusta juuri heidän liikkeensä edellyttämällä tavalla.

Kaikille Herramme sanoo edelleenkin kuten sanoi opetuslapsilleen:

”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni… 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt 25: 34-40)

Samalla tavoin kuin Herramme tuli tänne maailmaan parantamaan sairaita ja antamaan toivottomille toivoa, on meidät lähetetty tuohon samaan tehtävään. Me otamme tämän tehtävän vastaan tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.